Hävikistä kalaruokaa koirille

|

Järvi-Suomen Kalatuote sai kumppanin eläinruokayrityksestä.

Järvi-Suomen Kalatuote Oy:n Tuomas Pöyryn kehittelemät muikkuherkut käyvät hyvin kaupaksi.

Hirvensalmen Kissakosken tehdasalueella toimiva Järvi-Suomen Kalatuote Oy aloitti viime vuonna yhteistyön erilaisia koiranruokia valmistavan Alvar Petin kanssa. Raaka-aineensa Alvar Pet on tähän asti hankkinut pääosin Pohjoismaista ja Pohjois-Euroopasta.
Kotimaassa toimijoita ei juurikaan ole, kertoo Hanna Lemmetti, joka on yksi Alvar Pet Oy:n perustajajäsenistä.
– Meille tämä oli onnenpotku. Tuomas Pöyry otti yritykseemme yhteyttä meitä esittelevän lehtiartikkelin pohjalta. Sovimme kaupattavista herkkupalojen koe-eristä ja päädyimme kiittävän palautteen myötä ottamaan valmiiksi tuotteiksi jalostetut kuivatut muikunpäät valikoimaamme. Samalla toimintamallilla hyväksyimme valikoimaan myöhemmin kehitellyn järvikalalisukkeen.
Myös Järvi-Suomen Kalatuotteen Pöyry on tyytyväinen kumppanuuteen. Kissakoskella loppuun asti tuotetuilla koiranruokatuotteilla on tärkeää työllistävää vaikutusta.
– Saamme kalaa raaka-aineeksi paikallisilta kalastajilta, käytämme lähialueen kuljetuspalveluita ja työllistämme tehtaamme väkeä varsinkin avovesikaudella, Pöyry sanoo.

Alvar Petin idea syntyi, kun tunnetun lemmikkialan yrityksen hallituksessa istuva Ilari Haataja pohti lemmikkieläintoiminnan vastuullisuutta. Hän loi yritystiimin, joka ryhtyi muokkaamaan eläinten ruokintaa nykyaikaisemmaksi. Merkittävä käänne oli, kun tiimiin tuli Hannan ja Sinin lisäksi eläinlääkäri Henna.
– Yritysideamme ytimeksi tulivat miljööystävälliset koirien ruoat. Sillä tiellä ollaan yhä, Lemmetti historioi.
Koiranruokien kekseliäässä tuotekirjossa Alvar Petillä on myös toukkia, poronluita ja esimerkiksi kanan hävikkilihaa. Vieläkö raaka-aineissa on laajennusvaraa?
– Toivon ja uskon, että uusia innovaatioita löytyy. Selvittelemme, voisiko sieniproteiinia tai laboratoriossa tuotettua keinolihaa hyödyntää, Lemmetti esittelee.

Alvar Pet pyörähti vauhdikkaaseen alkuunsa huhtikuussa 2020.
– Ehdimme valmistella vasta pari kuukautta tuotteidemme lanseerausta, kun korona iski. Siitä huolimatta saimme hyvin suopean vastaanoton niiltä tuhansilta suomalaisilta, jotka olivat juuri hankkineet itselleen uuden koiran.
Asiakaskuntaa miellyttivät verkkomyynti, tilausten kustannuksia sekä päästöjä säästävä kuljetuskäytäntö ja ympäristöystävällisyys. Ihmiset halusivat tukea kotimaista pienyritystä.
Nuori startup-yritys onkin kasvanut nopeasti.
– Viime vuonna ylitimme liikevaihdossa miljoonan euron rajapyykin. Yrityksemme aihepiiri jaksaa kiinnostaa ostajia edelleen. Laajensimme hiljan myyntiämme Ruotsiin, Tanskaan ja Saksaan.
Kalatuotteella taas koiranruokatuotteet ovat noin kymmenen prosenttia liikevaihdosta.

Miten alvarilaisten ja Pöyryn omat koirat ovat ottaneet uutuudet vastaan?
– Keulakuvamme saksanpystykorva Alvar on melko nirso. Hänelle maistuvat erityisesti muikunpäät ja nollapäästönappula Vauhdit. Norfolkinterrierini Pyry taas nauttii eniten muikunpäistä, vastaa Lemmetti.
– Huskymme pitävät järvikalalisukkeesta, jota on jatkettu vedellä. Se maistuu varsinkin treenien yhteydessä, sanoo vuorostaan Pöyry.

VIRPI KONTINEN

Pursiseura ja poliisi toivovat rauhaa vesille

|
Virkavaltaa työllistävät yleisimmin ylinopeudet ja väärät reittivalinnat. VIRPI KONTINEN Veneilykauden käynnistyessä venepoliisit toivovat, että vesilläliikkujat toimisivat maltillisesti. Odotuksiin kuuluu myös veneiden perusvarustus. – Veneilijöillä ...

Palmieri tuo tyyliä Euroopasta

|
Maailmaa kiertävä italialainen myyntiedustaja on ihastunut Suomen luontoon. Italiaisen laatta-, tapetti- ja lattiavalmistaja Inkiosto Biancon italialainen myyntiedustaja Marcello Palmieri vieraili pari viikkoa sitten TilesPoint ...

Kierrättämisestä luotiin varainkeruutuote

|
Varainkeruu perinteisen keksi- ja makeismyynnin sijasta hoituu myös kierrättämällä metalliromua. Mikkelin Romun paikallinen romupiha yhdisti liiketoimintansa lasten urheiluseurojen ja peruskoululuokkien tukemiseen. Homman pääidea on ...

Mikkelin reunoilla menee huonoiten

|
Hyvä ja huono vointi keskittyy.   Asuinalueilla on Mikkelissäkin selvät pärjäämis­erot. Tämä selviää Diakonia-ammattikorkeakoulun ylläpitämästä valtakunnallisesta karttapalvelusta. Siihen on koottu erilaisia huono-osaisuuteen liittyviä mittareita. ...

Pula-aika väistynee tämän vuoden aikana

|
Vaihtoautokauppa piti automyyntiä pinnalla viime vuonna. Uusia autoja menisi kaupaksi enemmän kuin mitä niitä saadaan maahan. Valtakunnallisesti viime vuonna myytiin hieman enemmän autoja kuin ...