Pula-aika väistynee tämän vuoden aikana

1.2.2022 Ajankohtaista
Hymy oli rekisteröintitilaston ykkössijan johdosta herkässä Etelä-Savon Auton Mikkelin Toyota-myynnillä, kuten Autokaupan toimialajohtaja Ilkka Häkkänen (vas.), automyyjät Taavi Pulkkinen, Mikko Kämppi, Janne Myyryläinen ja myyntipäällikkö Ville Kaipainen osoittavat.

Vaihtoautokauppa piti automyyntiä pinnalla viime vuonna. Uusia autoja menisi kaupaksi enemmän kuin mitä niitä saadaan maahan.

Valtakunnallisesti viime vuonna myytiin hieman enemmän autoja kuin ensimmäisenä koronavuonna 2020, mutta silti ensirekisteröinnit jäivät alle 100 000 kappaleen. Tämä tietää jo ennestään iäkkään autokannan vanhenemista edelleen. Synkäksi tunnelmia autoalalla ei silti maalailla, sillä tilauskanta on hyvä ja vaihtoautokauppa käy hyvin.
Ensirekisteröinnit ovat kahtena koronavuonna jääneet Suomessa 15–20 % koronaa edeltävien vuosien lukemista, sekä henkilö- että pakettiautojen osalta. Sähköautoja laitettiin päämajakaupungissa kilpien väliin ruuhka-Suomea suhteellisesti vähemmän. Suuntaus on luonnollinen, kun asiaa peilaa maakuntamme pitkiin välimatkoihin. Valtakunnan tasolla sähköautojen ensirekisteröintejä oli kaikista ensirekisteröinneistä yli 10 prosenttia.

Uusien autojen toimitusvaikeuksien vuoksi vaihtoautokauppa oli erittäin tärkeässä roolissa myös mikkeliläisissä autoliikkeissä. Kovan kysynnän vuoksi käytettyjen autojen hintataso kääntyi jopa kasvuun.
– Olisimme varmaan luovuttaneet viime vuonna 10–15 prosenttia enemmän uusia autoja ilman toimitusvaikeuksia. Tilauskanta on toki hyvä, kertoo Volkswagen-ja Seat-autotalona tunnetun Savilahden Auton myyntipäällikkö Jouni Mustonen.

Ajanvaunun myyntipäällikkö Veijo Karjalainen on samoilla linjoilla. Tilauskantaa on, mutta autoista on ollut tuotantovaikeuksista johtuen saatavuusongelmia, kuten käytännössä kaikilla muillakin alan toimijoilla. Tämä näkyi Škodan myynnissä myös valtakunnallisesti, sillä markkinaosuus laski liki 12 prosenttia.
– Jossakin vaiheessa tämä helpottaa ja kun ongelma on kaikille sama, niin tilanne ei enää ihmetytä.
– Piti vielä pula-aika nähdä, pitkän linjan autokauppias lohkaisee asiasta hymy suupielissään.
Ajanvaunun ohella samaan perheyritykseen kuuluu monimerkkitalo Autoarina. Sen edustuksista Karjalaisen mukaan Hyundai oli se, jolla riitti uusia autoja pisimpään heti toimitettavaksi.

Osuuskauppa Suur-Savon autokaupan toimialajohtaja Ilkka Häkkänen on käynnissä olevan vuoden suhteen toiveikas. Vaihtoautokauppa käy hyvin ja sitä on pönkitetty omalla tuonnilla. Esimerkiksi käytettyjä sähköautoja on tuotu Keski-Euroopasta. Komponenttipula toki vaivaa kaikkia autokaupan toimijoita, mutta sen kanssa on vain elettävä.
– Tilauskantamme on hyvä ja jossain vaiheessa se realisoituu. Ja tiettyjä uusia autoja saa vaikka heti.
Rinta-Joupin Autoliikkeen myyntipäällikkö Heikki Laineen mukaan heidän eniten myyty merkki eli Kia ei kärsinyt juuri toimitusvaikeuksista. Laaja mallisto ladattavine hybrideineen ja sähköautoineen edesauttoi Laineen mukaan osaltaan myyntiä.
– Vaihtoautokauppa kävi viime vuonna samaan tahtiin, mihin se vuoden 2020 lopussa jäi eli oikein hyvin.

Pakettiautojen ykkösen eli Fordia myyvän Auto-Killan myyntipäällikkö Teemu Pulliaisen mukaan viime vuosi oli haastava.
– Ainahan alalla on ollut miettimistä, mutta autoja myydään aina.
Reilun neljänneksen markkinaosuus lämmitti Pulliaisen mieltä. Syyt suosioon ovat hänen mukaan hyvin yksinkertaiset.
– Laaja, Pohjolan oloihin soveltuva mallisto sekä toimiva huoltoverkosto. Saimme myös autoja kohtuuhyvin, tosin mitään varastoja ei meilläkään ollut.

 

Historia havisi

Komponenttipula ja pandemian aiheuttamat tuotantokatkokset tiputtivat ensirekisteröintejä Euroopassa vuoden 2021 jälkimmäisellä puoliskolla. Kilpiin laitettiin koko EU-alueella alle 10 miljoonaa henkilöautoa, kun normiolosuhteissa ensirekisteröintimäärä vuositasolla on 12–13 miljoonaa uutta autoa. Pahiten kone yski autoilun emämaa Saksassa, jossa autojen tuotanto kävi viime vuonna alhaisimmillaan sitten vuoden 1975.

 

Joka kolmas Hietakadun varrelta

Valtakunnallisesti myyntitilastojen kestomenestyjä Toyota valtasi kärkipaikan myös Mikkelin seudulla. Markkinaosuus ylitti valtakunnallisen siivun lähes kolmen prosenttiyksikön verran ollen 17,5 %. Savonlinnassa Toyotan markkinaosuus oli Mikkeliäkin suurempi, yli 20 prosenttia.
Osuuskauppa Suur-Savon autokaupan toimialajohtaja Ilkka Häkkäsen mukaan yksi syy japanilaismerkin menestykseen löytyy ajan tasalla olevasta mallistosta.
– Korona ei myöskään ole tällä seudulla vähentänyt liikkumisen tarvetta, vaan se on jopa lisääntynyt.
Maakunnallinen osuuskauppa teki viime keväänä uuden avauksen perustamalla vaihtoautomyymälän Vantaalle. Noin 400–450 vaihtoauton ja kolmen paikkakunnan, Vantaan lisäksi Mikkeli ja Savonlinna, konsepti on palvellut hyvin ympäri maahan tehtävää autokauppaa.
Pelkästään Toyotan varassa ei Osuuskauppa Suur-Savon autokaupat pyöri. Muista merkeistä sekä Mercedes-Benz että Opel yltivät myös reippaasti yli valtakunnallisen osuuden, eikä Nissankaan ollut kaukana. Osuuskaupan kokonaismarkkinaosuus Mikkelin osalta uuden auton kaupassa nousi viime vuodesta noin neljällä prosenttiyksiköllä, ollen nyt 33,7 %.
– Kesällä tulee muun muassa Toyotan ensimmäinen täyssähkömalli, joten edessä on mielenkiintoinen vuosi, Häkkänen odottaa.

 

Kärkipaikat vaihtuivat

Toyotan jälkeen seuraavaksi myydyin henkilöautomerkki oli Volkswagen ja kolmas viime vuoden ykkönen eli Škoda. Kappalemääräinen ero kakkosen ja kolmosen välillä oli vain kolme autoa. Neljänneksi rynnisti Kia ja viidenneksi Mercedes-Benz. Näiden viiden merkin yhteenlaskettu markkinaosuus oli yli puolet kaikista myydyistä autoista (54,8 %). Valtakunnallisesti järjestys oli muuten sama, mutta Mercedeksen sijaan viidentenä oli Volvo.
Volkswagen oli Mikkelin ykkönen sähköautoissa, markkinaosuuden ollessa lähes 30 %. Pakettiautojen ykköstilan nappasi Ford 52 uuden ajoneuvon markkinaosuudella (27,8 %). Volks­wagen oli tämän sektorin kakkonen lähes 20 prosentin siivulla ja kolmas Mercedes-Benz (12,3 %).

 

Kaukoidän sattumaketju sotkee yhä

Puolijohdepula heijastui autoalalle voimakkaasti. Kaikki sai alkunsa koronan alkutaipaleella. Ensimmäinen iso asia tapahtui pari vuotta sitten, kun autonvalmistajille kolmasosan siruista toimittanut japanilaistehdas tuhoutui tulipalossa.
Lähes samaan aikaan autojätit laittoivat tilaushanat kiinni koronan aiheuttamassa markkinatyssähdyksessä keväällä 2020. Häiriö jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, ja kun muut puolijohteita käyttävät toimijat pitivät tilauskantansa ennallaan, jäivät autonvalmistajat paitsioon.
Eikä tässä vielä kaikki. Puolijohteita valmistetaan paljolti Taiwanissa, jota on riivannut kuivuus. Tehtaiden tuotantokapasiteetti on ollut rajoitettua, sillä puolijohdevalmistaminen kuluttaa mittavasti makeaa vettä.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin myöhäissyksyinen hankeilmoitus euroalueen omavaraisesta sirutuotannosta tuntuu enemmän kuin järkevältä.
Jälkiviisaana voisi kysyä, kenen hartioilla mittavan teollisuudenalan kokonaishuoltovarmuus on ollut?

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0