Pikatie Mikkelistä Pieksämäelle tuli valmiiksi loppuvuonna 1971.
Ilmoitus sanomalehdessä joulukuussa 1971 juhlisti tapahtumaa: Savonlinja Oy kertoi siirtävänsä vuorot kulkemaan uutta tietä myös Kalvitsan ja Moilalan välillä. Se oli ollut kantatien rakennusurakan viimeinen keskeneräinen osuus.
Tien rakentaminen kesti yli vuosikymmenen. Nopeamminkin se olisi syntynyt, mutta tuon ajan tiehankkeet tehtiin rahoituksen takia pienissä pätkissä.
Suomi oli 1960-luvulla yksi iso tietyömaa, ja uusia, suoria pikateitä tehtiin kaikkialla maassa. TVH:n budjettiin saaduille määrärahoille oli ottajia joka tiepiirissä, ja rahaa saatiin vuosi kerrallaan.
Kantatien 72 rakentamisen aikana tapahtui myös suuri tierakennustekniikan murros. Kun hanke alkoi 1950-luvun lopussa, tekeminen oli huomattavasti alkeellisempaa. Erilaisia tierakennuskoneita saatiin käyttöön vuosikymmenen mittaan.
Työvoimana käytettiin paljon työllisyystyömiehiä. Se puolestaan merkitsi tien rakentamista aivan epäedulliseen vuodenaikaan. Agraari-Suomessa työttömyys oli alimmillaan kesällä, ja tietyömaat hiljenivät parhaaksi rakennusajaksi. Syksyllä ja talvella saatiin taas työvoimaa taistelemaan tietä routaiseen maahan.
Työt alkoivat Haukivuoren ja Pieksämäen väliltä. Haukivuoren keskustan ohittava tielinja sai radan ylittävän sillan, joka valmistui 1961. Osuus Haukivuorelta Lakeakankaalle sai rahaa vuonna 1962.
Tienrakennus Mikkelin päässä alkoi 1960-luvun puolivälissä. Rahoituksen loputtua hommat tyssäsivät Haukivuoren eteläpuolella syksyllä 1966, ja kunnasta lähti lähetystö Helsinkiin vaatimaan lisää työllisyysrahoja.
Tammikuussa 1967 oli Hiirolan ja Honkamäen välistä osuutta rakentamassa talvipakkasissa 92 työntekijää. Alueen työmaatoimisto sijaitsi Kalvitsassa, ja sinne oli oma puhelinlinja. Vuonna 1968 tietä teki 125 henkeä. Hiirolan eteläpuolella oleva rautatien ylikulkusilta valmistui 1969. Asfalttibetoni Oy teki kantatien päällystystä, ja paikalliset kävivät luvatta kokeilemassa keskeneräistä tietä. Tie Kalvitsasta etelään hyväksyttiin käyttöön 1.1.1970.
Samaan aikaan tien 72 kanssa paranivat tieyhteydet Kalvitsasta Narilaan päin (1967) ja Haukivuorelta Nykälään (1971). Kapustasalmen lossi korvattiin sillalla, joka valmistui syksyllä 1970.
Tie 72 oli sananmukaisesti uusi tie. Se rakennettiin liki neitseelliseen maastoon, eikä vanhasta tielinjasta hyödynnetty juuri mitään. Mikkelistä Haukivuorelle oli melko tasaista, mutta pehmeää maata, joka vaati paljon täyttöä. Kyyveden rannalla Jyrkänpäässä ollut soraharju kaavittiin liki tyhjiin. Myöskään sepeliä tuottaneita kallioleikkauksia ei reitillä juuri ollut.
Tie valmistui keskelle kiihkeää nopeusrajoituskeskustelua. Erilaisia rajoituskokeiluja oli tehty 1960-luvulla useita, mutta yleistä nopeusrajoitusta ei ollut. Myös Mikkeli–Pieksämäki-tien ensimmäisenä valmiiksi ehtineillä osuuksilla saatiin päästellä niin kovaa kuin kukin parhaaksi katsoi.
Elokuussa 1973 koko tieverkolle määriteltiin rajoitukset. Mikkelistä Saksalanharjulle ja Montolasta Pieksämäelle sai ajaa 120 km/h, tosin rajoitusta alennettiin sataseen jo seuraavana vuonna.
Hiirolan eteläpuolelle rakennettu lentokoneiden varalaskupaikka päätyi heti uutena erikoisten spekulaatioiden kohteeksi, kun Mikkelin lentokentälle etsittiin 1970-luvun alussa uutta paikkaa. Yhtenä ehdotuksena oli varalaskupaikan valjastaminen lentokentäksi ja tielinjan siirtäminen muualle.
Vielä 1960-luvun alussa ainoa suora tie Mikkelistä Pieksämäelle oli rautatie. 1800-luvun kyytilaitoksen aikaiseen hevosreittiin perustunut maantie oli mutkainen ja mäkinen, jos kohta liikennemääräkin vain viidennes siitä, mitä nykyään. Jokapäiväistä työmatka-autoilua ei juuri ollut, ja koulumatkoja tehtiin lättähatulla.
Esimerkiksi Haukivuoren aseman risteyksestä kulki vuoden 1965 laskennassa alle tuhat ajoneuvoa päivässä, joukossa muutama hevonenkin. 1980-luvun lopulla liikennemäärä oli 1400 ja nyt 1900.
Tie 72 on kestänyt aikaa. Se on yhä käytössä liki samanlaisena kuin auetessaan, joten juhlia voidaan viettää työn merkeissä.
Kuorma-auton kyydissä työmaalla
Haukivuorelainen Veijo Kohvakka meni 1959 kansakouluun ja muistaa, kuinka koulutiellä saattoi seurata tien valmistumista. Rautatien ylittävät sillat olivat rakenteilla, ja paikalliset kuorma-autoilijat ajoivat maata tietyömaalle.
– Tietä tehtiin Kapeaselän ja Porsaskosken tienhaaran välillä. Pääsimme kuorma-auton kyytiin työmaalle, Kohvakka muistelee.
1960-luvulla Kalvitsassa nähtiin TVH:n keppimiehiä tutkimassa vaihtoehtoisia linjoja, joista yksi olisi mukaillut nykyisen Roitontien vartta.
Työmaan parakkikylät kiehtoivat lapsia ja nuoria. Kalvitsassa oli Moilalan kohdalla työmaan rakennuksia, joissa käytiin viikonloppuna viettämässä aikaa ja pelaamassa korttia sillä aikaa, kun työmiehet olivat poissa.
Uusi tie oli huomattava parannus verrattuna entiseen – kuin moottoritie. Historiaan jäivät keväisessä savivellissä rypeminen ja lukuisat ojaanajot tunnetuissa mutkissa. Monet menivät ajelemaan uudelle tielinjalle jo ennen sen valmistumista, kieltomerkeistä huolimatta.
Kaikille tie ei ollut siunaukseksi. Esimerkiksi Moilalassa juuri uusiin kylmälaitteisiin investoinut kauppias Yrjö Siiteri menetti suuren osan asiakkaistaan, kun päätien liikenne ohitti kaupan uutta linjaa.
