Mikkelissä tehdään ovia myös tilauksesta

Ovet voidaan tehdä asiakkaan antamien mittojen mukaan. Tällä kertaa on tilattu matala ovi.

Väänälän Puutyö tekee sellaisen oven kuin asiakas haluaa.

Väänälän Puutyön kolme kokoaikaista työntekijää ahertavat yrittäjä Pekka Hyyryläisen johdolla Mikkelin Majavedellä. Ovia maalataan, mitataan ja kootaan. Yleensä työn alla on samanaikaisesti yli kymmenen ovea.

Samalla kaavalla valmistamisesta huolimatta jokainen ulko-ovi on yksilöllinen, koska mitat räätälöidään.
– Suurinta kysyntä on lämpöeristetyistä ulko-ovista. Eniten meitä työllistävät lähialueen mökit, vaikka tilauksia kaikkialta Inarinjärven ja Helsingin väliltäkin on tullut, Hyyryläinen kertoo.
Muotia on tilata kokolasinen ulko-ovi, koska se käy hyvin yksiin maisemaikkunoiden kanssa. Yleensäkin ikkunallisia ovia yrityksen tilauksista on jopa 70 prosenttia.
Laseista suositaan kestävää selektiivi-argonlasia. Ovien värinä hallitsee valkoinen, vaikka valittavissa ovat kaikki värikartan värit, joita saa kuultokäsiteltyinäkin.

Raaka-aine eli pääosin mäntypuu verstaalle tulee Kuhmon sahalta karvalankkuna.
– Tammi on hankalampaa, sillä se tahtoo pilata sahojen terät, pohtii Hyyryläinen.
Tilauksissa ovipakettiin ei kuulu asennus, mutta joskus yritys välittää sen kirvesmiehen tehtäväksi.
– Tuotteillamme on viiden vuoden takuu. Ostajan vastuulle jää seurata pintamaterialin laatua. Koska teemme pientuotantoa, meitä eivät energialuokitukset koske, mutta ovemme noudattavat varmasti lämpöpäästöjen rajoja.

Virpi Kontinen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0