Toivo lipuu Kuopioon

|

Toivo on Suomen mittakaavassa suurimpia ravintolalaivoja asiakaspaikoilla mitattuna. Yrittäjä Harri Kauhanen toivottaa mikkeliläiset jatkossakin tervetulleiksi Toivolle. Kuva: Erikoissanomien arkisto

Mikkelin sataman kiintopisteenä jo vuodesta 2007 toimineen ravintolalaiva Toivon tarina saa jatkoa Kuopiossa.

Varkautelaisen Viinamäen Rammarin yrittäjä Harri Kauhanen vahvistaa yrityksensä tekemän päätöksen ravintolalaivan siirtämisestä todeksi. Heinäkuun ajan Toivo palvelee vielä normaalisti janoisia ja nälkäisiä, mutta elokuun alusta laiva hinataan Kuopion suuntaan.
Ravintilalaivaan tehdään pientä päivitystä, hiekkapuhalluksen ja maalauksen jälkeen se asemoidaan jo syksyllä Kuopion satamaan. Mikkeliä Kauhanen yrityksineen ei hylkää, sillä laivan lähdettyä asiakkaita palvellaan satamalaiturille jäävän terassin kautta.
– Tarjoamme edelleen veden äärellä ruokaa ja juomaa myös loppukesän pimenevissä lämpimissä illoissa, Kauhanen tunnelmoi.

Toivon tarina Mikkelissä kesti kaikkiaan 14 vuotta. Mikkeliin vuonna 1908 rakennetun laivan toi alun perin Jyrki Peltonen yrityksineen vuonna 2007. Toivo suoritti alkuvuosinaan vilja ja hiekkakuljetuksia. Kauhanen hankki laivan itselleen vuonna 2014.
Kauhanen pitää Mikkeliä ja sen satamaa hyvänä paikkana, mutta ravintolatoiminnalle hieman hiljaisena.
– Sataman alueen kehittämisestä on puhuttu täällä jo vuosikausien ajan, mutta eipähän täällä ole isompia tapahtunut.
– Aika yksin on saanut toimia ja ihmisvirran houkuttaminen on kovempi homma, ravintoloitsija kertoo.

Pitkän linjan yrittäjä sanoo, että kulkuyhteys keskustan ja sataman välillä pitäisi olla parempi. Kävelysilta on hieman reunassa ja autolla keskustasta liikkuminen ei ole sujuvaa.
– Mielestäni kulkuyhteys pitäisi olla suoraan rautakaupan vierestä, mutta näillä pitää mennä, mies toteaa realistisesti.
Mahdollisuuksia satama-alueella on, vaikka vesistöllisesti Mikkelin satama on monen mutkan päässä.
– Miksei olisi, kaikkihan riippuu siitä, mihin halutaan panostaa isossa kuvassa, Kauhanen viestittää.

Viihderavintoloistaan tunnettu Kauhasen yritys, Viinamäen Rammari, on koronan aikana käynyt sellaisen koulun, jota hän ja työntekijät eivät ole liki 30 vuoden ravintoloitsijauran aikana kokenut. Näin silti, vaikka yrittäjä itse on ehtinyt näkemään parikin lamaa.
– Ravintola-alan kohtelussa ei ole ollut mitään logiikkaa. Koronajakso ei kuitenkaan ole meitä kaatanut, mikäs pahan tappaisi, Varkaudessa viittä ravintolaa pyörittävä mies heittää.
Ravintolalaivalla järjestetään Kauhasen mukaan läksiäisbileet ennen ensi kuun puolella tehtävää siirtoa.
– Vielä ehtii fiilistellä monet kerrat laivan kannelta, Kauhanen mainostaa lopuksi.

Cruisaten kylänraitti täyteen

|
Toista kertaa järjestetty Haukivuori Cruising keräsi 10.9. jo liki 90 ajoneuvoa Asemankylän raitille. Uutuutena oli mm. tuning-osasto, ja myös raskaita ajoneuvoja oli paljon. Päivä ...

Päiväpostin harveneminen uhkaa pieniä paikallislehtiä

|
Paikallislehdet saavat vihaista palautetta myöhästyneistä lehdistä. PETRI P. PENTIKÄINEN Puumala-seuran kustantaman Puumala-lehden tilaajat ovat vuodenvaihteesta lähtien saaneet paperilehden tilauksen yhteydessä maksuttoman digioikeuden. Mukava lisäetu ...