Tapahtumakesässä jokaiselle jotakin

7.7.2021 Koti
Suvi Teräsniska on tänä kesänä keikalla Sataman Herkussa Hirvensalmella. Kuva: Warnermusic Finland / Simelius

Viime kesä oli rajoituksista johtuen tapahtumaköyhä, mutta tänä kesänä tunnelin päässä on jo valoa.

Tapahtumia koskevia rajoituksia on lievennetty ja niin koko Etelä-Savossa on tarjolla monipuolinen kattaus erilaisia kesärientoja. Seuraavassa joitakin poimintoja eteläsavolaisesta tarjonnasta Mikkelistä ja vähän sen ulkopuoleltakin.

Eteläsavolaista kesäteatteria kaipaaville tarjolla on useampikin vaihtoehto. Mikkelissä Naisvuoren kesäteatterissa esitetään Junnu Vainion elämästä kertovaa ja hänen musiikkiinsa pohjautuvaa Sellaista elämä on – musiikkinäytelmää. Mäntyharjun Pappilanparven kesäteatterissa ensi-iltansa saa heinäkuussa musiikkikomedia Elämänvirta ja Koirakiven Nuorisoseura johdattaa katsoja Autiotaloon Dingon musiikin siivittämänä. Ristiinan Tuuva Teatteri puolestaan tarjoilee Suklaasydän -musikaalin. Puumalassa Jalkapuuteatteri esittää Hiiriä ja ihmisiä -näytelmää ja Kangasniemellä Syvälahden tanssilavateatteri Kulkukoirat näytelmää, joka kertoo Kari Tapion tarinaa.

Tanssilavatkin heräävät eloon ja esimerkiksi Hiihtomäen tanssilava Mikkelissä järjestää päivätansseja keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kangasniemellä Syvälahden tanssilavalla esiintyy monipuolinen kattaus Suomen tähtiartisteja Yölinnusta Kyösti Mäkimattilaan ja Tuure Kilpeläiseen kesälauantaisin elokuun lopulle saakka. Samoin Ristiinan Metsälinnassa tanssitaan nimekkäiden artistien kuten, Teemu Roivaisen, Finlandersin ja Saija Tuupasen tahtiin sunnuntaisin aina syyskuun lopulle.
Kalvitsan lavalla pääsee laittamaan jalalla koreasti ainakin elokuun 7. päivänä Hannu Auvisen tahdittamana. Tanssia ja elävää musiikkia on heinäkuun lauantai-iltoina tarjolla myös Haukivuorella Ravintola Hummeripojassa.

Hirvensalmen Kesäpäivää vietetään heinäkuussa ja Ravintola Sataman Herkussa on pitkin kesää konsertteja, joissa esiintyvät muiden muassa Stig, Kake Randelin ja Suvi Teräsniska.

 

Suolla pelataan jälleen maailmanmestaruudesta

Viime vuonna väliin jääneitä, Haukivuoren Rajasuolla järjestettäviä Suolentiksen MM-kisoja puuhataan jo kovaa vauhtia. Tapahtumavastaava Tiina Janhunen kertoo, että osallistuvia joukkueita on huikeat 100 kappaletta eli enemmän kuin koskaan. Siksi Rajasuolle rakennetaankin viisi uutta pelikenttää.
– Muuten edetään samalla konseptilla kuin aikaisempinakin vuosina suobaareineen ja uima-altaineen.
– Timo Ripatti juontaa ja Jukka-Poika on edelleen kiinnitettynä esiintyjäksi, Janhunen iloitsee.
Tällä hetkellä tapahtuman järjestelyihin haetaan talkoolaisia ja itse kisoihin tuomareita.

 

Teatterit
31.7. saakka: Sellaista elämä on – Junnu Vainion tarina, Naisvuoren kesäteatteri, Mikonkatu 18, Mikkeli.
26.6.-11.7. Sukukalleudet, Halkokummun kesäteatteri, Halkokummuntie 24, Pieksämäki.
1.7.-4.8. Ruutia ja rakkautta, Hurina, Hurissalontie 175, Puumala.
1.7. -5.8. Likaiset Liperit, Pertunmaan Nuorisoseura. 2.7. Sampan vintti, 3.8. Joutsan talomuseo, 5.8. Ristiinan kesäteatteri.
1.-17.7. Elämänvirta, Mäntyharjun kesäteatteri, Iso-Pappilantie 3, Mäntyharju.
3.7.-4.8. Hiiriä ja ihmisiä, Jalkapuuteatteri, Pappilantie 2, Puumala.
4.-22.7. Suklaasydän –musikaali, Tuuva teatteri, Linnantie 3, Ristiina.
8.-17.7. Videojuttu, Esittävän taiteen kollektiivi Kaukasus, Artium-Sali, Paukkulantie 22, Mikkeli.
9.-25.7. Kymmenen riivinrautaa, Pieksämäen kesäteatteri, Sylvinkuja 5, Pieksämäki.
17.-31.7. Soutajat kesäteatteriesitys, Lintusalontie 1661 B, Puumala.
1.-22.8. Kulkukoirat, Syvälahden Tanssilavateatteri, Syvälahdentie 310, Kangasniemi.

Musiikkia
4.-11.7. Mikkelin XXX Musiikkijuhlat.
31.7. klo 15-19 Otava Happy Jazz, Otavan Opiston puisto.
31.7. klo 19 Avec Uotinen, Rapion myllyteatteri, Rapiontie 148, Paatea.
1.8. klo 15 Oopperan tähtihetkiä – kolme tenoria, Juvan kirkko

Tanssilavat
Hiihtomäki, Tuukkalankatu 2, Mikkeli.
Metsälinna, Kitereen tie 13, Ristiina.
Syvälahden lava, Syvälahdentie 310, Kangasniemi.
Kalvitsan lava, Narilantie 34, Kalvitsa.
Festivaaleja / muita tapahtumia
La 10.7. Hirvensalmen Kesäpäivä, tori ja Roosinranta, Hirvensalmi.
23.-24.7. Suolentopallon MM-kisat Haukivuoren Rajasuolla (Turvesuontie) noin 16 km Haukivuoren asemankylältä.
20.-22.8. Mikkelin kalamarkkinat Mikkelin satamassa.

+1
0
+1
0
+1
1
+1
0
+1
0