Huolto on iso osa konevuokraajan arkea

Susanna ja Sami Hyyryläisen kesä vuokraamossa on ollut vilkas. Mukana puuhissa on mielellään myös Dona-koira. Vuokrattavaksi on juuri hankittu moottoripyöräkortilla ajettava skootteri.

Asiakkaat kohtelevat vuokralaitteita yleensä hyvin, ja yrittäjän palveluasennekin vaikuttaa.

Hiirolassa, vanhan Pieksämäentien varrella olevan talon pihalla levittäytyy Vuokrauspalvelu Hyyryläisen valikoima. Pakettiautoa, kaivuria, sahoja, leikkureita, jyrsimiä, kärryjä ja paljon muuta.
Kolme vuotta vuokraamoa pyörittäneelle yrittäjä Sami Hyyryläiselle ala on jo ennestään tuttu. Toiminta alkoi vuonna 2006 mökkivuokrauksesta, ja sen jälkeen hankittiin myös veneitä ja moottorikelkkoja. Hyyryläinen on toiminut myös kuljetusyrittäjänä.

Kevään ja alkukesän sesonkilaitteita ovat olleet hakettimet, jyrsimet ja erilaiset pihatyökoneet. Sammalta poistava nurmikon ilmaaja on ollut sen verran hitti, että niitä hankittiin toinenkin.
Hyyryläisellä on vuokrattavana myös mielenkiintoinen pieni Kellfri-kaivuri, joka on y-kirjaimen muotoisella rungolla, ja sitä siirretään hinaamalla tai kauhalla.
– Pikkukaivurissa on yllättävästi voimaa, ja se on toiminnoiltaan hyvin yksinkertainen.
Valikoimista löytyy kaksi pakettiautoa, ja uusimpana hankintana on moottoripyöräskootteri.
Viime talven moottorikelkkakausi oli hyvä, ja välillä sai myydä ei-oota. Myös tämän kesän venekaudesta on tulossa vilkas.
– Kesälle ei ole enää paljon vapaita aikoja jäljellä, Hyyryläinen sanoo.
Yrittäjän kannalta hyvä vuokralaite on sellainen, jota asiakkaan ei kannata hankkia itse. Esimerkiksi silppureita ja hakettimia tarvitsee moni, mutta harvoin.
Pienissä pihatöissä Hyyryläinen on saattanut tarttua itse toimeen ja tehnyt asiakkaan pyytämät hommat, vaikkapa kannon poistot, jos niitä ei ole monta.
Yksityisasiakkaiden lisäksi Hyyryläisen palveluksia ovat ostaneet muun muassa sähköyhtiöt ja metsäyrittäjät. Myös muuttoihin Sami Hyyryläinen lähtee, jos asiakkaalta järjestyvät kantajat.
Työpäivät voivatkin olla hyvin moninaisia.
– Yhtenä päivänä toimitin aamulla pomppulinnan, päivällä kävin Ristiinassa jyrsimässä kantoa, sen jälkeen oli kuljetuskeikkaa ja illalla huolsin koneita.

Koska tukikohta sijaitsee hieman syrjässä, on Hyyryläinen usein toimittanut vuokralaitteen perille asti.
– Kantojyrsimet ja painavammat koneet vien melko edullisesti lähikuntiinkin. Toimituksessa on sekin hyvä puoli, että koneen käytön voi samalla opastaa.
Ja kun vuokrausta ei tehdä kasvottomalta yritykseltä, asiakkaat myös kohtelevat vuokrattua laitetta paremmin. Yrittämisen riskejä vähennetään kunnollisilla vakuutuksilla. Autojen vuokrissa asiakkaalta vaaditaan myös katetta omavastuuseen.

Asiakkaat palauttavat välineet yleensä hyvässä kunnossa, mutta huoltaminen on iso osa vuokraajan arkea. Apuna on ollut jo tytär Susanna, jonka oma suosikki yrityksen vuokralaitteista on tietysti pomppulinna.
– Autan huolloissa ja teen tarkistuksia. Olen käyttänyt itse haketinta, Susanna kehuu.

Petri P. Pentikäinen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0