Yritykset elävät epävarmoja aikoja

|

– Joitakin erityisjärjestelyjä lukuun ottamatta Henni’s palvelee asiakkaita normaalisti, kertoo kampaamoyrittäjä Henna Rautiainen.

Etelä-Savon yrittäjäkenttä on kuitenkin pärjännyt muita maakuntia hieman paremmin.

Koronapandemia on kohdellut yrityskenttää kaltoin kuluneen vuoden aikana. Aluejohtaja Niina Kuuva Etelä-Savon Yrittäjät ry:stä kertoo että vielä kuukausi sitten pk-yritysten barometri näytti siltä, että tunnelin päässä olisi valoa ja odotukset olivat hieman paremmat kuin viime syksynä. Hallituksen viimeisimmät rajoitustoimet kuitenkin muuttivat tilanteen totaalisesti.
– Yrityskentän näkökulmasta eri viranomaistahojen viestintä on ollut ristiriitaista ja vaikeaa seurattavaa, mikä puolestaan lisää epävarmuutta yrityskentällä, Kuuva sanoo.

Vuonna 2020 Etelä-Savossa tehtiin 57 konkurssia, jotka kohdistuivat 142 henkilöön. Vuoden 2019 vastaavat luvut olivat 55 konkurssia, jotka kohdistuivat 305 henkilöön. Konkurssiaallosta ei Kuuvan mukaan voi kuitenkaan vielä puhua.
– Konkurssien määrä ovat valtakunnan tasolla nousseet hieman helmikuussa, mutta eivät kuitenkaan merkittävästi. Näyttää siltä että varsinaisten konkurssien asemesta pandemiarajoitukset ovat ennemminkin kiirehtineet päätöksiä omistajanvaihdoksista, eläkkeelle jäämisestä ja yritystoiminnan lopettamisesta.
– Esimerkiksi teollisuuden puolella tilanne ei ole niin hälyttävä, mitä jossain vaiheessa ennakoitiin. Kun katsoo vuotta taaksepäin, näyttäisi siltä että koko Etelä-Savon yrityskentällä meni hieman paremmin kuin muilla maakunnilla, Kuuva sanoo.

Etenkin ravintola- ja matkailualan tulevan kesän ennuste on hyvä.
– Kentän viime kesänä oppimat toimintamallit ovat valmiina. Vaikka suuria tapahtumia ei edelleenkään todennäköisesti voi järjestää, on viime kesältä olemassa kokemus siitä, kuinka pienimuotoisia tapahtumia ja tilaisuuksia voi järjestää.
– Jaksan uskoa että kesä on kotimaanmatkailun kulta aikaa ja siinä Etelä-Savolla on mahdollisuus näyttää kyntensä, Kuuva sanoo.

Asiakkaita on riittänyt

Poikkeusolosuhteissa ihmiset kaipaavat pientä piristystä arjen keskelle. Ulkomaanmatka ei ole tällä hetkellä vaihtoehto, joten piristystä haetaan esimerkiksi panostamalla omaan hyvinvointiin.
Parturi-kampaamo Henni´sin yrittäjä Henna Rautiainen kertoo että viime kevääseen verrattuna tilanne on selkeämpi.
– Koronapandemian alussa puhelin soi taukoamatta ja aikoja peruutettiin. Epävarmuus oli käsin kosketeltavaa. Viimeinen vuosi on kuitenkin opettanut sekä meitä että asiakkaita ja tilanne on vakaampi.
– Meillä muutos näkyy siten että olemme jakaneet työntekijät kahteen ryhmään, aamu- ja iltavuorolaisiin ja myös aukioloaikoihin on sen myötä tullut joustoa, kertoo Rautiainen.
Yrityksen liikevaihdossa rajoitukset eivät suoranaisesti näy. Suojavarusteiden hinnat ovat kuitenkin nousseet huomattavasti.
– Esimerkiksi desinfiointiaineiden hinnat ovat nousseet ja kertakäyttöhansikkaiden hinta on jopa kolminkertaistunut.
– Meillä on kuitenkin korona-aikana aloittanut kolme uutta työntekijää eli tällä hetkellä Henni’sissä työskentelee seitsemän yrittäjää vuokratuoleilla ja asiakkaita riittää, Rautiainen kertoo.

Kirppiksellä aaltoilee

Kun yrittäjät Arja Kellman ja Riitta Kankkunen vuosi sitten maaliskuussa avasivat Yrittäjänkadulla sijaitsevan Kirjalan Kirppiksen, kaikki näytti hyvältä.
– Pöytävarauksia ja asiakkaita riitti alussa todella hyvin. Ehdimme pyörittää toimintaa pari viikkoa kunnes koronarajoitukset iskivät ja ovet laitettiin kiinni, kertoo Kankkunen.
– Tilanne oli hämmentävä, sillä aloittaessamme emme olisi osanneet kuvitellakaan, mitä tuleman pitää. Olimme kuitenkin satsanneet tilan remontointiin ja kalustamiseen aikaa ja rahaa, joten päätimme että periksi ei anneta.
Viime kesä vilkastutti kirpputoritoiminnan jälleen vauhtiin, mutta vain kesän ajaksi.
– Heti kun uusia koronalukuja kerrotaan julkisuuteen, ihmiset kaikkoavat. Silti jaksamme uskoa että kirpputorille on tarve tulevaisuudessakin. Tavaralle on kysyntää koko ajan, sanoo Kellman.
– Toivottavasti keväällä ajat ovat paremmat ja kesällä suurin osa saa rokotteet, naiset toivovat.

– Kirjalan Kirppiksellä on ollut haasteellinen vuosi, kertoo Riitta Kankkunen.

Tukiverkosta apua yrittäjille

Kaikesta huolimatta monet yrittäjät painiskelevat jaksamisen ja toimeentulon äärirajoilla. Kynnys hakea apua voi olla liian korkea tai sitä ei tiedon puutteessa ymmärretä hakea.
Etelä-Savon Yrittäjät ry:llä toimii Yrittäjän tukiverkko -hanke, joka on kaikille yrittäjille, myös ei-jäsenille, maksuton ja luottamuksellinen palvelu, jossa vapaaehtoiset eri ammattiryhmien osaajat tarjoavat keskusteluapua esimerkiksi toiminnan suunnitteluun ja valintojen tekemiseen.
– Mukana on niin rahoitusalan ammattilaisia, pankinjohtajia kuin, psykologeja ja lääkäreitäkin. Täyttämällä palvelupyyntölomakkeen Etelä-Savon Yrittäjien verkkosivuilla tai soittamalla suoraan minulle, etsimme tukiverkosta oikean henkilön, Kuuva vinkkaa.
Hanke toteutetaan yhteistyössä Suomen Yrityskummit Etelä-Savon ja vakuutusyhtiö LähiTapiola Savo-Karjalan kanssa.

Kustannustukea tarjotaan kolmatta kertaa

Eteläsavolaisista yrityksistä Valtiokonttorin myöntämää tukea on tähän mennessä hakenut 578 yritystä. Kustannustuen ensimmäisellä hakukierroksella heinä-elokuussa hakijoita oli 247, joista tukea sai 64 yritystä, yhteensä 1,66 miljoonaa euroa.
Tämän vuoden helmikuussa päättyneessä haussa hakijoita oli 331, joista 102 yritykselle myönnettiin kustannustukea yhteensä 1,96 miljoonaa euroa.
Kustannustuen kolmas kierros on parhaillaan valmistelussa. Uusi kustannustuki on suunniteltu siten että se sopii paremmin myös yksinyrittäjälle.

K-Raudan remontti valmistui

|
Rautakaupan ovet ovat jatkossa auki joka päivä ympäri vuoden. Mikkelin K-Raudan myymälässä on kuluneen kevään aikana tehty isohko remontti, jossa muutoksia ovat kokeneet niin ...

Nyt on aika tarkistaa renkaat ja työvälineet

|
Renkaanvaihtoajan lähestyessä kannattaa tarkistaa kesärenkaiden kunto, jotta ajomatkat sujuvat turvallisesti kylmistä kevätaamuista aina loppusyksyn räntäsateisiin. Mikäli renkaat vaihtaa itse, muutaman perusasian huomioiminen auttaa asentamaan ...

Ajokykyarviointia tarvitaan yhä enemmän

|
Tärkeintä on selvittää kuskin turvallisuus itseään sekä ympäristöä kohtaan. Seppo Viljakainen valmistui vuonna 1984 liikenneopettajaksi ja on siitä asti huolehtinut, että teillä liikutaan turvallisesti. ...