Monen alan taitaja ottaa myös huomioon metsän asukkaat.
Kun mikkeliläinen Arto Kurittu tapasi naisystävänsä Marjatan kiinnostus metsän hoitoon sekä puutöihin alkoi. Marjatan kodin ympärillä oli paljon hoidettavaa aluetta, josta osa oli aikojen saatossa päässyt lepikoitumaan.
– Mietin siinä sitten, että kai minäkin tuolle osaan jotain tehdä. Marjatan veljet opettivat minulle asioita metsänhoidosta ja kävin myös kansalaisopiston kurssin. Siitä innostus alkoi kasvaa ja nyt se on suorastaan intohimo, Kurittu naurahtaa.
Mies muistelee menneensä metsään ensimmäisen kerran vuonna 2013.
Metsänhoito alkoi myös tarpeesta. Suuret leivinuuni ja muut tulisijat vaativat talven aikana myös suuren määrän polttopuita.
– Osa ei niinkään välitä puiden pilkkomisesta, mutta minusta mikään ei ole parempaa kuin halkojen hakkaaminen pellon laidassa kesäpäivänä, Kurittu kertoo.
Halkojen hakkaaminen on oma taiteenlajinsa. Aluksi Kurittu kertoo työn olleen melkoista hutkintaa.
– Tässä vuosien varrella on oppinut oikean tekniikan. Olen myös oppinut mihin kohti kirveen täytyy osua, jotta puu napsahtaa mukavasti halki.
Puut on halottava käsin. Talon leivinuunit vaativat niin pitkiä puita, että halkomakoneen tulisi olla melko järeä, jotta noin 70 senttimetrin mittaiset puut sopisivat siihen.
Metsätyövälineiden kanssa työskenneltäessä Kurittu painottaa käyttävänsä aina asianmukaisia varusteita.
– Oli kyse pienen tai suuren, yhden tai useamman puun kaatamisesta, niin käytän aina suojavarusteita. Minulla on turvasaappaat, viiltohousut ja -takki sekä kypärä.
Kuritulle on sattunut läheltä piti -tilanne, jossa kypärä pelasti hänen henkensä. Lahon puun latva ketkesi, kun Kurittu oli kaatamassa puuta.
– Latva osui suoraan minua päähän, eikä se ollut mikään risu. Muistan, että komea ääni siitä kuului, kun puu osui kypärääni, mutta minulle ei käynyt kuinkaan.
Puun kaadossa on omat haasteensa. Milloin kuuset ja koivut ovat päättäneet kasvaa kivikoihin, kiinni toisiinsa tai jyrkkiin rinteisiin.
– On aivan mahtavaa, kun aivotkin saavat töitä. Pidän siitä, että saan pohtia miten puu kannattaa kaataa. Onko hyvä käyttää kaatorautaa, sahata oikealta vai vasemmalta.
– Metsätöitä ei ikinä saa tehdä kiireessä eikä hosua, Kurittu muistuttaa.
Vaaratilanteiden varalle on hyvä kertoa läheisille minne on menossa puutöihin.
– Ja kännykän akku ladattuna. Puhelin kannattaa laittaa sellaiseen taskuun, mistä sen saa otettua kummallakin kädellä, mies muistuttaa.
Kurittu naurahtaa joskus raahanneensa puita käsipelillä metsästä. Nykyään hänellä on apuna traktorimönkijä, jolla puut saa helposti paikasta toiseen ja siirtyminen hakkuulta toiselle sujuu vaivatta.
– Metsänhoito on kovaa hommaa ja hyvää kuntoilua. Kyllähän se helpottaa, kun voi laittaa raivaussahan mönkkärin kyytiin ja vaihtaa paikkaa. Jää enemmän tarmoa lepikoiden kaatamiseen.
Metsien ja ennen kaikkea metsäneläinten Kurittu antaa olla rauhassa pesimä- ja poikimisaikaan.
– Vähän luonnonsuojelijaa minustakin löytyy. Puun kaatoja teen keväällä ja syksyllä. Silloin ei ole hyttysiä tai paarmoja kiusaamassa ja keväällä voi olla tuuria ja hankikin kantaa.
Sukuvaakunoita ja maratoneja
Arto Kurittu työskentelee Mikkelin museotoimella ja on sitä kautta päässyt tutkimaan kunniamerkkejä. Kiinnostus historiaa kohtaan syntyi jo nuorena.
– Oma isäni oli veteraani ja lähdin tutkimaan hänen historiaa. Se on oikeastaan työ sekä harrastus, Kurittu kertoo.
Kunniamerkkien tutkimista voi viedä vaikka kuinka pitkälle ajassa taaksepäin. Kurittu toteaakin joskus innostuvansa liikaa.
– Sitä löytää aina uusia käänteitä, joita voi lähteä seuraamaan. Kunniamerkeillä on useita eri olomuotoja ja kun ne on selvittänyt, niin voikin siirtyä selvittämään kenelle kaikilla merkki on annettu.
Kunniamerkeistä päästään vaakunoihin. Kurittu on Suomen Heraldisen järjestön suosittelema vaakunapiirtäjä ja tähän mennessä hyväksyttyjä virallisia vaakunoita hän on piirtänyt 27 kappaletta.
– Piirsin ensimmäisen vaakunan ollessani 6-vuotias. Vaakunoiden piirtämiseen liittyy valtavasti pikkutarkkoja sääntöjä, joita ilman vaakunaa ei voi hyväksyä.
Jotta harrastukset eivät pääse loppumaan Kurittu kertoo saaneensa pari vuotta sitten 100 juostun maratonin tavoitteen täyteen.
– Harrastan maratoneja edelleen, mutta en ihan samassa mittakaavassa kuin aiemmin. kestävyyskuntoilusta on hyötyä metsätöissä ja päinvastoin. Maratoneja varten tehdään mahdollisimman rankkoja ja pitkäkestoisia harjoituksia ja eikös metsänhoito ole juuri sitä.
Kurittu aloitti maratonien juoksemisen veljensä innostamana. Hänen veljensä juoksi maratoneja ja hiihti muun muassa Finlandia -hiihdon.
– Hän kysyi minulta voisinko kokeilla. Harjoittelimme puolitoista vuotta, jonka jälkeen juoksin ensimmäisen maratonini. Se sujui niin hyvin, että harrastus jäi päälle, Kurittu kertoo hymyillen.