Mökkibuumi nosti myös rakennuslupien määrää

17.2.2021 Rakentaminen
Hirvensalmella julkisen puolen rakentaminen on ollut vilkasta. Uusi rakenteilla oleva päiväkoti kuoriutui suojarakennelmistaan joulun alla. Kuva Haumedia Oy:n arkisto

Rakennuslupahakemusten lisäksi kysely- ja selvityspyynnöt toivat Mäntyharjun kuntaan lisää tekemistä.

Mikkelissä asuinrakennusten lupamäärä pieneni viime vuonna vuoteen 2019 verrattuna. Vastaavasti kuitenkin lomarakennusten määrä kasvoi.
– Vapaa-ajan asuinrakennusten lupia myönnettiin 67 kappaletta, joka tarkoittaa 34 % prosentin nousua, Mikkelin kaupungin asumisen ja toimintaympäristön palvelualueen hallintopäällikkö Juha Ruuth kertoo.
Rivitaloille myönnettiin kolme lupaa enemmän kuin vuosi sitten, muut lupaluvut ovat hieman miinuksen puolella.

Mäntyharjun rakennustarkastaja Pasi Hinkkurin mukaan vuonna 2019 Mäntyharjulla myönnettiin yhteensä 84 rakennuslupaa, kun viime vuonna määrä ylitti sadaan (102) talon rajapyykin.
– Pääosa luvista on myönnetty rantarakennuspaikoille. Kiinteistöjen omistajilla on kuitenkin hyvin erilaisia tarpeita ja viime vuosina lupia on haettu enenemissä määrin täydennysrakentamiseen, kuten laajennuksille, saunoille ja vierasmajoille, Hinkkuri kertoo.
Näiden lisäksi lupia on haettu myös täysin uusille rakennuksille sekä rakennuspaikoille. Osa luvista on koskenut vanhoja korvaavia vapaa-ajan asuntoja.
– Kiinteistökauppa oli viime vuonna vilkasta. Nyt näyttää siltä, että uusien rakennuspaikkojen suunnittelu on vienyt loppuvuodesta aikaa ja niitä luvitetaan tänä vuonna.

Hinkkuri kertoo, etteivät poikkeamat aikaisempiin vuosiin ole merkittäviä lupien määrien suhteen, vaan enemmänkin tekemistä on koitunut kysely- ja selvityspyyntöjen määrissä.
– Samalla hakemusten liitteissä on ollut aikaisempaa enemmän täydennystarpeita ja tämä taas on hidastanut lupaprosesseja. Onko sitten suunnittelijoiden käyttö ollut vähäistä, esimerkiksi heidän suurien työmääriensä vuoksi, Hinkkuri pohtii.
Suunnitelmien tulisi olla sillä tasolla, että valvova viranomainen voi todeta rakennusoikeudet eli pinta-alat, nykyiset ja tulevat, rakennusten etäisyydet ja ominaisuudet. jotta Maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämä turvallinen ja terveellinen rakentaminen täyttyy. Tätä kautta rakennuslautakunta saa toimitettua lain edellyttämät tiedot edelleen Digi- ja Väestövirastolle.

Hirvensalmella kulunut vuosi oli poikkeuksellisen vilkas niin loma-asuntojen suhteen kuin julkisen rakentamisen osalta.
– Uusi palvelutalo, uusi päiväkoti sekä hyvinvointiaseman peruskorjaus muuttavat kuntataajaman ilmettä merkittävästi, Hirvensalmen kunnan rakennustarkastaja Petri Luukkonen kertoo.
Sen sijaan uusille omakotitaloille ei haettu yhtään lupaa.
Tilastoista voidaan kuitenkin huomata, ettärakennuslupien kerrosala lisääntyi yli sata prosenttia.
– Vuonna 2019 rakennettiin reilut 6 800 kerrosneliömetriä ja viime vuonna hieman vajaat 14 000 kerrosalaa. Vastaavasti rakennettujen kuutioden lisäys on ollut vieläkin suurempi eli prosentuaalisesti 152 %, Luukkonen kertoo.

 

”Vapaa-ajan asunto on suomalaisten pelastusrengas”

Viime viikolla julkaistut maanmittauslaitoksen tilastot mökkikaupoista otettiin ilolla vastaan Etelä-Savossa. Maakunnassa solmittiin viime vuonna rantamökkikauppoja 63 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Koko maassa rantamökkejä kaupattiin 41 % enemmän kuin 2019.
– Kesän jälkeen Etelä-Savossa kasvua oli jo 37 %, mutta luku vain kasvoi. Tämä on erittäin hieno uutinen koko alueella, Laiturilla -hankkeen projektipäällikkö Tuula Pihkala toteaa.

Koronavuosi vauhditti mökkikauppoja, mutta samalla todisti mökkikulttuurin voivan hyvin ja olevan Suomessa erittäin vahva.
Myös sellaiset mökit, jotka ovat olleet pitkään markkinoilla, ovat löytäneet ostajansa.
– Tämä tuo elämää jokaiselle osa-alueelle. Uudet omistajat laittavat mökkejä kuntoon eli käyttävät paikkakunnan palveluita ja vapaa-ajalla osallistuvat mökkiseudun tapahtumiin. Kaikki tämä rikastuttaa aluetta, Pihkala toteaa.

Nuoret on monesti leimattu ei-mökkeileväksi joukoksi. Pihkalan mukaan tämä riippuu mitä tutkimusta katsotaan ja minkä ikäisiltä asioita kysytään.
– Parikymppiset eivät tutkimusten mukaan ole juurikaan kiinnostuneita, mikä on ymmärrettävää johtuen muuan muassa opiskelusta ja hektisestä elämäntyylistä. 30-40-vuotiaita mökkeily alkaa taas kiinnostamaan esimerkiksi perheen perustamisen myötä. Mökkeily liittyy vahvasti elämänvaiheeseen.
Etelä-Savossa on 50 100 mökkiä ja lisää rakennetaan. Jokaisella mökillä voi olla useita erikäyttäjiä ja useassa sukupolvessa, joten tarkkaa mökkiläisten määrää on varmasti hankala arvioida. Pihkalan mukaan kysyntää on tähänkin aikaan vuodesta, vaikka lunta on puoli metriä. Kauppoja tehdään koko ajan ja myös vuokramökkejä varataan kesää varten.
– Mökki on suomalaisten pelastusrengas, Pihkala naurahtaa lopuksi.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0