Laatoissa ja saumalaasteissa on eroja

17.2.2021 Rakentaminen
Laatoissa on isoja eroja muutenkin kuin kokonsa puolesta. – Toiset ovat huokoisempia kuin toiset, oikea valinta määräytyy käyttötarpeen kautta, kertoo Annika Hytönen TilesPointilta.

Materiaalivalinnoissa kannattaa ottaa huomioon käytön aikaiset kokemukset.

Valittaessa kaakeleiden ja laattojen sauma-aineita pääpointtina on huomioida tilan käyttötarkoitus. Märkätiloihin on luonnollisesti valittava saumalaasti, joka ei päästä kosteutta läpi.
– Oikeanlainen sauma-aine suojelee myös vedeneristystä, koska kosteus ei pääse läpi. Kulutus on luonnollisesti myös erilaista kuin kuivissa tiloissa, Ardexin tekninen edustaja Hannu Manninen kertoo.
Seinien ja lattioiden laatoitus tehdään käsityönä. Alkuperäinen ajatus on ollut, että sauma olisi mahdollisimman huomaamaton.
– Yleensä laatta valitaan ensin ja siihen sopiva sauman värisävy. Muoti tietysti muuttuu aina ja nykyisin värivaihtoehtoja on runsaasti, Kiilto Oy:n aluepäällikkö Antti Saarnijoki toteaa.

Kapeiden ja leveiden saumojen tekemiseen on valittava niihin soveltuvat tuotteet. Kapeiden kohteiden saumalaastit ovat muita hienojakoisempia.
– Samaa tuotetta ei voi suositella käytettäväksi leveissä saumoissa. Se johtaa laastin halkeiluun sekä vaikeuttaa ja hidastaa työskentelyä, Manninen selventää.
Luonnonkiville on myös valittava omat tuotteet, koska niiden pinta on herkkä värjäytymään.
– Lattiaan valittavan saumalaastin on oltava lujempaa kuin seiniin, koska se joutuu luonnollisesti kovemmalle käytölle. Toki lattiaan tarkoitettuja tuotteita voidaan käyttää muuallakin, Saarnijoki puolestaan kertoo.

Sekä Manninen että Saarnijoki kertovat heidän tuotteistaan epoksipohjaisten tuotteiden olevan käytössä lähinnä julkisissa tiloissa kuten sairaaloissa ja ravintoloissa.
– Niiden kulutuskestävyys on omaa luokkaansa. Ne ovat myös tiiviitä eivätkä päästä kosteutta läpi ollenkaan, Manninen tietää.
Epoksin ollessa ylivoimaisesti kestävin vaihtoehto, on se myös hieman työläämpi asentaa. Tuotteet ovat myös muuttuneet aikojen saatossa ja työstettävyys on parantunut.
– Epoksisaumoilla on ehkä hieman huono mainen asentajien keskuudessa. Jos ajatellaan 2000-luvun alkua, niin tuotteet ovat kehittyneet huimasti. Kannattaa kuitenkin käyttää asennuksessa ammattilaisia, koska epoksin kanssa työskenneltäessä työkalujen on oltava erilaiset ja laadukkaat, Saarnijoki vinkkaa.
Epoksien hyvä puoli on se, että tuotteen voi sävyttää ja väri kestää. Sementtipohjaisissa tuotteissa värisävy kestoa ei voi taata sen huokoisuudesta johtuen.

Myös laatoissa on eroja. Valinta on tehtävä käyttötarkoitus huomioon ottaen. Uima-altaaseen ja kodinhoitohuoneen seinään ei ole tarkoitettu yhtä ja samaa laattaa.
Jos nurkkiin on jäänyt laattoja eikä tiedä niiden toimivuutta eri kohteissa, on vesitesti vanha kunnon konsti selvittää laatan toimivuus. Siinä laatta upotetaan pystyasennossa osittain veteen ja annetaan olla jonkin aikaa. Mikäli ylös nostettaessa voi havaita laatan muuttaneen väriään, on materiaali huokoista. Tällöin sen soveltuvuus jatkuvaan kostean tilan käyttöön voi olla kyseenalaista.
Laatueroja voi olla vaikea havaita silmällä. Jotain kertoo se, kun katsoo laatan pintaa kirkasta valoa peilaten.
– Mitä sileämpi laatan pinta on, sitä korkeammassa lämmössä se on valmistettu ja sitä suljetumpi sekä likaa hylkivämpi laatta on, kertoo Annika Hytönen TilesPointilta.

Emmi Mustonen, Jarno Laatikainen

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0