Uusi tieliikennelaki siirtää autoilijalle entistä isomman vastuun

18.11.2020 Ajankohtaista

Väärät renkaat voivat vaikuttaa onnettomuustilanteessa vakuutuskorvauksen määrään alentavasti.

 

Kesäkuun alusta voimaan tullut uusi tieliikennelaki muutti myös talvirenkaiden käyttöaikaa koskevaa säännöstä. Talvirengaspakko, joka aiemmin alkoi joulukuun alusta ja päättyi helmikuun loppuun muuttui käyttöperusteiseksi. Talvirenkaita tulee käyttää, jos sää tai keli sitä edellyttää, marraskuun alusta maaliskuun loppuun.

– Laki antaa tienkäyttäjälle entistä enemmän vapautta tehdä yksilöllisiä ratkaisuja, mutta kasvattaa samalla myös vastuun määrää, sanoo Liikenneturvan Mikkelin yhteyspäällikkö Eini Karvonen.

– Talvikelillä on eri asia ajaa Helsingin seudulla kuin esimerkiksi Pohjoisessa. Lain laatija luottaa siihen, että ihminen tekee turvalliset ratkaisut ja vaihtaa oikeanlaiset renkaat ajoissa alle.

 

Karvonen terottaa, että tielläliikkujan on tärkeää tiedostaa kesä- ja talvirenkaan erot.

– Kesärenkaat on suunniteltu lämpimille ja talvirenkaat viileämmille keleille.

– Renkaiden käyttäytymiserot tulevat esille etenkin ääritilanteissa mutta jo siinä vaiheessa, kun kelit viilenevät alle +5 asteen. Ei siis pelkästään jäätyneillä tienpinnoilla tai lumessa.

 

Yrittäjä Joni Larvanto Kantolan Renkaasta kertoo, etteivät lakimuutoksen vaikutukset ole juurikaan näkyneet rengassesongissa.

– Liikkeelle on tänä vuonna lähdetty hieman myöhemmin kuin viime vuonna, jolloin ensimmäiset räntäsateet tulivat jo syys-lokakuun vaihteessa.

– Suurin osa asiakkaista kuitenkin vaihdatti renkaansa heti marraskuun alussa, Larvanto kertoo.

 

Uudesta tieliikennelaista Larvanto toteaa, että kun on monta muuttujaa, myös tulkintoja voi tulla vastaan useampia.

– Kuljettajan tulkinnan lisäksi omia tulkintojaan voivat pahimmassa tapauksessa olla jakamassa myös poliisi ja vakuutusyhtiö. Kannattaa ennemmin olla ajoissa renkaanvaihdon suhteen kuin myöhässä.

– Kuljettajan on hyvä myös olla tietoinen siitä, millaisilla renkailla hän on liikenteessä. Ajan myötä sesonginmukainenkin rengas kuluu ja vanhenee. Samalla sen materiaali ja pito-ominaisuudet muuttuvat, mutta harvemmin kuitenkaan parempaan suuntaan.

 

LähiTapiola Savo-Karjalan korvausjohtaja Ari Poutanen suosittaa renkaiden vaihtamista ajoissa.

– Liikenneonnettomuustilanteessa väärillä tai huonokuntoisilla renkailla ajettaessa harmitus voi kertaantua, mikäli renkailla todetaan olleen yhteys vahingon syntyyn.

– Mitä todennäköisimmin vahinko korvataan, mutta jos syy-yhteys todetaan, korvaussummaa voidaan tästä johtuen alentaa jopa 25 prosenttia.

 

Myös Poutasen mukaan tulkinnat voivat uuden lain myötä olla joillekin epäselviä.

– Kuitenkin, jos liukkaalla kelillä taajama-alueella tiessä on 25 metrin jarrutusjäljet, alla kesärenkaat tai huonokuntoiset renkaat ja auto on kiinni edellä ajavan peräkoukussa, tulkinnassa ei mielestäni ole mitään epäselvää, mies naurahtaa lopuksi.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0