Isoisän jalanjäljissä

Seinälle on ripustettu Mika Lehtosen isoisän tekemiä julisteita. Mikan vieressä on nykyajan työkaveri, suurkuvatulostin. – Moni on halunnut ostaa vanhoja julisteita, mutta ne eivät ole myynnissä, Mika hymyilee.

Tekniikka on nopeuttanut työntekoa moninkertaisesti vuosien kuluessa.

Visulahdessa sijaitsevan PL-Kilpi Lehtonen Oy:n historia ulottuu 1940-luvulle, jolloin Sulo Lehtonen perusti yrityksen. Hänen poikansa Pentti Lehtonen jatkoi yrityksen toimintaa 70-luvulta ja 2018 puikkoihin astui Mika Lehtonen.
– Isoisäni Sulo opiskeli taidemaalariksi Ateneumissa ja hänen teoksiaan oli monien julkisten rakennusten sisätiloissa, Mika kertoo.
Toimenkuvaan kuului silloin muun muassa julisteiden teko, jotka nekin tehtiin käsityönä silkkipainoa hyväksikäyttäen. Nykyisin työ on nopeutunut moninkertaisesti.
– Tulostimet, leikkurit ja tietokoneet otettiin käyttöön ennen 2000-lukua. Vielä 80-luvulla kaikki kyltit ja tienvarsimainokset leikattiin ja piirrettiin käsin.
Mika itse on seurannut yrityksen toimintaa jo pikkupojasta lähtien. Hän opiskeli lihanleikkaajaksi, mutta vaihtoi kuitenkin tutummalle alalle.
– Opiskelin töiden ohella kaksi vuotta visuaalisuunnittelijaksi 90-luvulla.

Nykyisin PL-Kilpi Lehtonen Oy:n toimenkuvaan kuuluu Mikan ja vaimonsa Sirpan mukaan kaikki mainosalaan liittyvät palvelut.
– Teemme kilpiä eli kylttejä, painatuksia ja brodeerauksia vaatteisiin. Pystymme nyt keskittymään yhteen asiaan täysillä, Mika kertoo.
Hän viittaa aikaisemmin samassa rakennuksessa olleeseen kahvilaan, jota Lehtoset pyörittivät. Sen ovet suljettiin 2017 vuoden lopulla. Työpäivistä tuli yrittäjille inhimillisiä ja paneutuminen yhteen asiaan helpotti elämää. Kysyttäessä kahvilan nimeä yrittäjiä hymyilyttää.
– Rakkaalla lapsella on monta nimeä kuten PL Cafe, Visulahden Teboil ja Cafe-shop, Lehtoset naurahtavat.

Mika kertoo heidän panostavan laatuun. Jos työ ei onnistu, se tehdään tarpeen tullen uudelleen.
– Meillä on vakiintunut asiakaskunta ja haluamme palvella kaikkia niin hyvin kuin mahdollista. Jos se tarkoittaa esimerkiksi paitojen uudelleen painoa, niin sitten niin tehdään, Mika toteaa.
PL-Kilpi Lehtonen Oy on tehnyt aikojen saatossa myös liikennemerkkejä. Niiden myötä Mika on innostunut niiden historiasta Suomessa.
– Aion kunnostaa meidän liikennemerkkipuiston keväällä, koska ensimmäinen suomalainen liikennemerkki täyttää 100 vuotta. Minulla on siitä olemassa kuvakin, Mika hymyilee.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0