LähiTapiola tekee vastuullisuustyötä

15.7.2020 Ajankohtaista
Mikkelin kaupungin rakennuttamispäällikkö Pekka Kammonen otti vastaan Haukivuoren satamaan sijoitettavan, LähiTapiola Savo-Karjalan lahjoittaman pelastusrenkaan. Renkaan luovuttivat asiakkuuspäällikkö Santeri de Boer sekä viestintä- ja markkinointijohtaja Kati Vesalainen.

Elämänturvayhtiö panostaa paikallisuuteen.

LähiTapiola Savo-Karjalan johtavana teemana on vastuullisuus. Alueyhtiö lahjoittaa vuosittain pelastusrenkaita ja defibrillaattoreita toiminta-alueellaan. Tänä vuonna lahjoituksia on tehty esimerkiksi Haukivuorelle, Sulkavalle ja Mäntyharjulle. Sen lisäksi yhtiö otti jo vuonna 2018 käyttöönsä kaksi elämänturva-autoa, joissa on tavallista järeämpi ensiapupakkaus sekä defibrillaattori.
– Haluamme kantaa yhteiskuntavastuuta ja turvata omistaja-asiakkaidemme elämää ja toimintaa ennakoiden, kertoo LähiTapiola Savo-Karjalan viestintä- ja markkinointijohtaja Kati Vesalainen.
– Pelastusvälineistön lahjoittaminen on osa vastuullisuustyötämme ja paikallista ajatusta. LähiTapiolassa on alkanut muutos vakuutusyhtiöstä elämänturvayhtiöksi. Tarkoitus ei ole vain korvata vahinkoja, vaan myös ennaltaehkäistä niitä, sanoo asiakkuuspäällikkö Santeri de Boer.

Huhtikuussa alueyhtiö teki lahjoituksen koronan vastaiseen työhön.
– LähiTapiola Savo-Karjala lahjoitti Suomen Punaisen Ristin Kaakkois-Suomen piirille 30 000 euroa koronaviruksen vastaiseen työhön, muun muassa juuri perustetun auttavan puhelimen toimintaan, kertoo Vesalainen.
– Moni mieltää LähiTapiolan suureksi ketjuksi, mutta LähiTapiola Savo-Karjala on asiakkaidensa omistama, paikallinen elämänturvayhtiö, jonka kotipaikka on Mikkeli. Edustamme Savo-Karjalaa, emme koko valtakuntaa.

Tälle vuodelle LähiTapiola Savo-Karjala on varannut käyttörahastoonsa 100 000 euroa, josta se tekee lahjoituksia paikallisille, yleishyödyllisille toimijoille.
– Tuemme esimerkiksi paikallista kulttuuria ja urheiluseuroja. Sen lisäksi työllistämme paikallisesti.

LähiTapiola Savo-Karjala on mukana LähiTapiola-ryhmän yhteisissä sijoituksissa, mutta sijoittaa myös suoraan oman alueen kehittämiseen. Suurimpia paikallisia hankkeita on Mikkelin vanhojen viljasiilojen paikalle rakentuva yhdeksän kerroksinen kerrostalo, joka valmistuu keväällä 2022.
– Rakennuksen viiteen ylimpään kerrokseen tulee 31 vuokra-asuntoa ja neljä alinta kerrosta on varattu yhtiön toimistotiloille, kertoo de Boer.
– Alueella työskentelee tällä hetkellä 60 työntekijää, joista noin puolet Mikkelissä. Haluamme säilyttää palvelumme alueella sillä ajatuksella, ettei väkimäärä tulevina vuosina vähene radikaalisti.

 

”Toivottavasti ei ole käyttöä”

Kesäkuun lopulla LähiTapiola Savo-Karjalan viestintä- ja markkinointijohtaja Kati Vesalainen sekä alueyhtiön asiakkuuspäällikkö Santeri de Boer kävivät Haukivuoren satamassa, lahjoittaen sinne pelastusrenkaan. Lahjoituksen otti vastaan Mikkelin kaupungin rakennuttamispäällikkö Pekka Kammonen.
– Vaikka vuosittain tarkistamme että kaikki pelastusvälineistö on kunnossa ja saatavilla, näitä ei ole koskaan liikaa.
– Turvallisuus pitää huomioida aina satamissa ja veden lähellä. Mikkelin kaupunki kiittää. Täytyy vain toivoa, ettei tälle ole käyttöä, Kammonen totesi.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0