Kiistelty tieremontti on pian tehty

|

Syksyllä 2018 silloinen Suomen hallitus käsitteli vuoden 2019 talousarviota. Perinteiseen tapaan jaettiin myös joululahjarahoja – rahoja, joita myönnetään tyypillisesti ohi virkamiesvalmistelun. Etelä-Savoon lahjavaroja saatiin 500.000 € osoitettuna Harjumaa – Pajula -tien kunnostukseen.

Päätöksestä aiheutui täällä kohtalainen mekkala. Maakuntapäättäjät älähtivät ja päätöstä paheksuttiin. Kuumana käytiin siitä, ettei kyseinen tieosuus ollut maakunnallisten viranomaisten kunnostuslistalla ja että muualla maakunnassa olisi ollut monia tärkeämpiäkin kunnostuskohteita. Paheksumisen syy lienee kuitenkin toinen: onnettoman kunnostuspäätöksen kun olivat junailleet silloisen hallituspuolue Sinisten paikallisaktiivit. Taustalla olivat hyvät suhteet puolueen valtakunnallisiin päättäjiin.

Tien varrella asuvat ja asioivat suhtautuvat hankkeeseen positiivisesti.
– Nauruhan siitä oli tulla, kun kuuli, miten väärin muka on, että juuri tämä meidän tiemme sai kunnostusavustuksen, naurahtaa edelleen Heljä Kontio, Harjumaan kylätoimikunnan puheenjohtaja.
– Etelä-Savossa kuten muuallakin Suomessa etenkin yhdysteiden korjausvaje kasvaa vuosi vuodelta. Kaikkiahan niitä pitäisi tukea, puuskahtaa Heljä.
Kylätoimikunnan päällikkö muistuttaa, että tien varrella asuu paljon päivittäin Mikkelissä työssäkäyviä. Lisäksi asiointiliikenne kaupunkiin on monella seudun asukkaalla sekin päivittäistä, sillä Harjumaa-Luusniemi on elävää maaseutua.
– Kesä ja kesäasukkaat ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa. Liikenne moninkertaistuu oikeastaan jo keväällä ja jatkuu vilkkaana pitkälle syksyyn, muistuttaa Kontio.

Kunnostusrahat osoitettiin siis vuodelle 2019. Tilanne tällä hetkellä on nyt se, että kunnostuksen viimeinen vaihe eli päällystyksen uusiminen Harjumaasta Pajulaan, alkaa näinä päivinä.

Tästä on kysymys

Tie 15254 Harjumaa – Luusniemi on 22 km pitkä yhdystie, joka lähtee kantatie 13:lta Mikkelin Harjumaassa Pajulan tienä. Tie jatkuu 12 km Mikkelin ja Kangasniemen rajalle Rauhaniemeen, jossa se muuttuu Luusniementieksi. Tie päättyy Luusniemellä Taipaleentiehen. Kunnostuksen kohde on tien 8 km:n päällystetty osuus Harjumaa-Pajula.

 

JT Hartikainen

Kahviloiden kesä näyttää hyvältä

|
Kauppa käy mukavasti. Eetu Havia ja Fanni Hänninen pyörittävät toista kesää vohvelikahvila Hellettä. – Tälle kesälle hommasimme kontin viimekesäisen myyntivaunun asemesta. Isommat tilat mahdollistivat ...

Helteet palauttivat elämän Visulahteen

|
Kotimaan matkailun odotetaan jatkuvan syksyyn saakka. Visulahden teemapuisto päästiin avaamaan kaksi viikkoa normaalia myöhemmin. Kävijöitä on kuitenkin kesäkuun helteiden ansiosta riittänyt. Puistonjohtaja Ville Asikainen ...

Urho seilaa jo kolmatta vuotta

|
Yksityiset ovat täyttäneet varauskirjaa yrityksiä enemmän. Saunalautta Urho herättää mielenkiintoa pelkällä paikalla olollaan Mikkelin satamassa. Yrittäjänä sekä kapteenina toimiva Jussi Sinkko naurahtaa kertoessaan uteliaiden ...