Arvotonta lakkoilua — JiiTeen Kuukautinen

20.11.2019 Koti

Tätä kirjoittaessani postilakko on alkanut, Kuopio on ilmoittanut irtisanomisista, samoin OP-ryhmä. Muutama yksityinenkin. Miten näitä asioita on käsitelty julkisessa sanassa? YLE haastattelee aina potkimisuhan alaisia julkisyhteisöjen työntekijöitä: postilaisia, kuopiolaisia, jiihooälläläisiä – mitä näitä nyt onkaan. Miksei yksityisten yritysten vastaavassa tilanteessa olevia?

YLE itse on valtiollinen propagandakoneisto, jossa on suomalaisia keskimäärin enemmän vasemmistolaisia, jopa äärivasureita. Siksi YLEä kiinnostaa vain julkistoimijoiden etuudet, mutta julkistoimintojen palkanmaksajien eli yksityisten yritysten asiat eivät YLEn väkeä kiinnosta!

Sama pätee kunnissa: virkamiesvaltuutetut nostavat ennemmin veroäyriä kuin erottavat tovereitaan! Ei edes kysytä, onko jokin aikoinaan perustettu virka tarpeen, vai ei – sen haltijaa ei vain voi erottaa. Viran tarpeellisuudesta viis (5). On kuitenkin älyllisesti täysin epärehellistä olettaa, että menneen 100 vuoden aikana perustetuista kuntaviroista KAIKKI olisivat nykyaikana mitenkään tarpeellisia tai edes hyödyllisiä.

Siksi tuleekin valtakunnan tasolla miettiä lainsäädäntöä, joka kieltää viranhaltijan osallistumisen oman toimialansa – esim. kunnan – valtuutettujen tai muihin asianosaisvaaleihin. Mutta edessä on karu muuri: ei korppi koskaan korpin silmää noki – eduskunta kun koostuu pääosin näistä kuntaedustajista…

Pankkineidit ryhtyivät pystyrinnoin lakkoon 1990-luvun alussa. Kymmenessä vuodessa heidän määränsä putosi murto-osaan lähtötilanteesta. Uskon näin käyvät myös postilaisille: miksi pitää olla kirjeiden lajittelijoita, kun kirjeitä ei kohta enää lähetetä? Postilainen pitää itseään erottamattomana valtion virkamiehenä reilun 40 vuorokauden ylilomillaan ja muilla yksityiselle sektorille tuntemattomilla ja nykyaikana täysin perusteettomilla ”virkamieseduillaan”. Toivon, että lakko opettaa – kaikkia…

Britannian hiilikaivoslakko 1984 – 85 heikensi saarimaassa merkittävästi AY-liikettä – seuraammeko perässä?

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0