Supra heräsi henkiin

25.9.2019 Auto & Kone
Nousevan auringon tähti. Uusi Supra on lihaksikas tapaus, kuin automaailman kehonrakentaja.

Toyotan lippulaivasportti tuli takaisin kiivaampana kuin koskaan.

Toyota Supra yhdistetään ainakin takavuosien nuorten mielessä rivikuutosella varustettuun takavetoiseen urheiluautoon. Näin on asianlaita uudenkin mallin osalta, 17 vuoden tauon jälkeen.
Supran comeback on saanut laajalti huomiota. Maahantuoja on lisännyt osaltaan vettä myllyyn koko maan kattavan roadshow:n avulla, jossa on ollut koe­ajettavana Supran lisäksi myös Yariksen remmiahdettu GRMN versio.
Tommi Mäkisen Puuppolasta käsin johtaman rallin MM-sarjan kärkitalleihin lukeutuvan Toyota Gazoo Racingin tapaan nimetään myös uusi Supra GR. Euroopan markkinoilla mallinimen yhteydessä käytettävä lisäkirjainyhdistelmä kuvastaa myös Toyotan uutta tulemista urheilullisten autojen puolelle. Rallimaailman menestyksestä otetaan jatkossa irti enemmän myös arkisemmassa mallistossa, sillä luvassa on urheilullisen olemuksen omaavia versioita muun muassa kestosuosikki Corollasta.

Racing. Pakoputkien ja diffuusorin keskellä on LED-valo, joka toimii sekä jarru- että peruutusvalona.

Kaksipaikkaiseen urheiluautoon istuminen ei käy ainakaan jäykkäpolviselta kuljettajalta hetkessä. Kun monipuoliset säädöt omaava urheiluistuin ja ratti on säädetty sopiviksi, on olo kuin kädellä ajohanskassa: kaikki oleellinen on lähellä ja tunnelma tiivis aina tyköistuvaa tuplakuplakattolinjaa myöten.
Muutenkin auto on muodoiltaan melkoinen herkku. Pitkän konepeiton ja lyhyen perän omaava matala kaksipaikkainen urheiluauto muhkeine muotoineen on hieno ilmestys tylsien perheautojen maailmassa.
Supran starttinappulaa painettaessa kuulee heti, mistä on kysymys. Matalan kumea käyntiääni muuttuu kaasua syvemmälle polkaistaessa kireäksi kuutoskoneen parkumiseksi – ja nopeasti. Kuljettajalle ei jää epäselväksi lähtövaiheessakaan mistä on kysymys: tämä on aito urheiluauto.

Tämä fiilis sen kuin vain paranee tien päällä. Jo lyhyestä akselivälistä ja reippaasta raideleveydestä voi päätellä, että kysymyksessä on ajajan auto. Ohjaus tottelee nopeasti ja täsmällisesti. Supra on tehty vauhdikkaampaan kurvailuun, eikä kuljettajan istumakohta, joka on lähes taka-akselin päällä, ainakaan verota tätä tunnelmaa.
Ajamisen nautinnollisuuteen vaikuttaa eniten yhtenä varusteena Euroopan malleista löytyvä aktiivinen tasauspyörästön lukitus. Se mahdollistaa lukituksen portaattoman säädön asteikolla nollasta sataan, niin kiihdytettäessä kuin hidastettaessa. Tämä systeemi on melkoinen etu vaihtelevissa ajo-olosuhteissa, joihin liittyy oleellisesti esimerkiksi ajoalustan nopeasti muuttuva kitka.

Suora yhteys. Yhden laukun vetoisesta tavaratilasta on yhteys myös istuinten välistä.

Auton kori on rakennettu erittäin vääntöjäykäksi. Muutenkaan asioissa ei ole tingitty, vaan kaikki on tehty urheilullisuuden ehdoilla. Esimerkiksi jousittamaton massa on painettu mahdollisimman alas kevyemmillä pyöräntuennan materiaaleilla.
Hyvän ajettavuuden kanssa käsi kädessä kulkee myös voimalinja. Ahdetun kolmilitraisen kuutoskoneen ja 8-portaisen automaatin yhteispeli on saumatonta. Manuaalivaihteistoa ei ole edes saatavilla, vaikka sen haluaisi. BMW:n valmistetta oleva paketti vetää koko kierrosrekisterin matkalta kuin raivo härkä, aivan kuin bensa- ja diesel-moottorien parhaat puolet olisi lyöty yhteen pakettiin. Moottorin antama 340 hevosvoiman maksimiteho tuntuu itseasiassa jopa reippaammalta kuin mitä paperilla lukee.
Keskikonsolissa on erillinen Sport-nappula, jota painamalla auton luonne saadaan muutettua urheilullisemmaksi tai hieman leppoisammaksi hetkessä. Se vaikuttaa ääniin, kaasun vasteeseen, vaihteistoon, iskunvaimennukseen, ohjaustehostimeen ja aktiiviseen tasauspyörästöön. Lisäksi donitsimiehille on vieressä ajonvakautuksen painike, jos rinkulan piiirtohalut pukkaa päälle.

Jopa autojäteille puhtaasti oman urheiluauton suunnittelu ei ole järkevää ja siksi Toyota Supra kehitettiin rinta rinnan BMW Z4:n kanssa. Tämä näkyy voimalinjan ohella myös monissa muissa asioissa, eniten keskellä kojelautaa sijaitsevassa isossa näytössä. Sen hallinnointi tapahtuu bemareista tutun i-Driven kautta.
Kansainvälisessä lehdistössä Supraa on kehuttu paljon. Silti leipoa samoista osista maukkaampi kakku kuin kumppanin omista osista on temppu, johon moni ei etukäteen varmasti uskonut. Toyota sen kuitenkin teki ja nähtäväksi jää, syntyikö samalla historiallisen kulttimaineen saaneen GT 2000:n manttelinperijä? Sen näemme lähivuosien aikana.

 

Toyota GR Supra

  • Hinta alk:. 86 568,62 €
  • Moottori: 2 998 cm3 (6-syl., turboahdin, suoraruiskutus)
  • Suurin teho: 340 hv/250 kW (6 500 r/min
  • Suurin vääntö: 500 Nm (1 600–4 500 r/min)
  • Kiihtyvyys: 0–100 km/h 4,3 s
  • Huippunopeus: 250 km/h
  • Kulutus: 8,2/100 km (WLTP yhdistetty)
  • CO2-päästöt: 188 g/km (WLTP yhdistetty, Euro 6)
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0