Kaupungin vihreimmät sijaisautot

9.12.2016 Auto & Kone

Ekologinen ajattelu toimii autokorjaamolla myös käytännön tasolla.

Citroën- ja Peugeot merkkikorjaamona tunnettu Citix otti hiljattain käyttöön täyssähköisen huollon sijaisauton. Jo aiemmin yritys hankki vastaavaan käyttöön hybridin. Omia merkkiä edustavat autot ovat kummatkin hankittu käytettyinä.

Citixin toimitusjohtaja Juha Anttosen mukaan täyssähköauton hankinta ei ollut mikään kalenterista katsottu päätös, vaan sopivan yksilön kohdatessa ostohanska heilahti saman tien. Toki ajatus sähköauton hankkimisesta on vahvistunut matkan varrella.

– Korjaamoasiakkaamme ajavat valtaosin taajama-ajoa, joten noin 100 kilometrin toimintasäteellä toimiva C-Zero on sijaisautoksi oiva peli.

Autoa voi ladata normaalista 16 ampeerin sulakkeen takana olevasta pistorasiasta. Jo muutaman tunnin lataus saa puolillaan olevan akun täydeksi. Sähköauton muhkea vääntö, toimivuus ja äänettömyys ovat tehneet jo vaikutuksen niin yrittäjiin kuin asiakkaisiin.

– Ajoin sillä koko viikonlopun. Kyllä se vain tuntuu toimivan, vaikka keli oli hyvinkin talvinen, kertoo Citixin toinen yrittäjä Antti Ruusu.

Omassa liiketoiminnassaan yritys kierrättää materiaalivirrasta leijonanosan. Valtaosa roskista on energiajätettä. Lisäksi kierrätykseen menevät akut, metallit ja jäteöljyt. Sekajätettä syntyy nykyaikaisessa korjaamossa yllättävän vähän. Energia- ja ympäristöasioita voi ottaa muutenkin huomioon esimerkiksi valaisupuolella. Anttosen mukaan valaisimet on jo osittain muutettu LED-pohjaisiksi.

– Hallin puolelle pitää vielä etsiä tehokkaammat loisteputkien korvaajat, mies pohtii.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0