Puistossa nautitaan hyvää ruokaa

Marja Hämäläisen mielestä Kasarmipuisto on loistava paikka erilaisten kesätapahtumien järjestämiseen.

Huoneistohotelli Marjan terassipihalla vietetään keskiviikkoisin teemailtaa.

Teemailtoja vietetään vanhan kasarmin puistossa vaihtuvien ruokien parissa.

– Ensimmäisellä kerralla aloitimme Raparperi-Raijan muurinpohjaletuilla. Teemailloissa kuunnellaan musiikkia ja jutellaan alueen historiasta, kertoo yrittäjä Marja Hämäläinen.

– Seuraavaksi meillä on tarjolla ”rantakalloo ja ruisleipee”. Kesäkausi päätetään elokuussa rapujuhliin. Voi, kun silloin olisi ihanat kelit. Pimeänä elokuuniltana puistoon voisi laittaa paljon lyhtyjä koristeeksi, hän suunnittelee.

Teemailtoina myös museokahvila on avoinna.

Hämäläinen kokee, että kaunis puistoalue on ollut nykyisellään hukkakäytöllä. Hän toivoo, että asia korjaantuu viimeistään siinä vaiheessa, kun kaupunki on laittanut puiston kuntoon. Alueelle tulee esimerkiksi esiintymislava. Puistossa on tarkoitus viettää kaupungin satavuotisjuhlallisuuksia ainakin Mill Jazzin merkeissä.

– Ensi kesänä täällä pitäisi olla paljon tapahtumia. Toivottavasti ihmisiä vaan löytyisi niiden järjestämiseen. Tai voisihan sitä innostua itsekin.

Hämäläinen sanoo, ettei tapahtuman tarvitse olla aina isokaan. Hän on itse Hankasalmelta kotoisin, jossa järjestetään nykyisin valtava Kihveli Soikoon-festivaali.

– Sekin lähti alun perin liikkeelle ideasta, että musiikkia soitetaan pyykkilaudalla ja narukitaralla. Tänä päivänä siellä käy tuhansia ihmisiä. Olisi hauska nähdä täälläkin tapahtumia laidasta laitaan.

Huoneistohotelli Marja tarjoaa asiakailleen matkan ajaksi omia pieniä koteja.
Huoneistohotelli Marja tarjoaa asiakailleen matkan ajaksi omia pieniä koteja.

Huoneistohotelli Marja laajentaa kesän aikana toimintaansa.

– Viereisessä rakennuksessa sijaitseva päiväkoti opettaa toimintansa. Teemme niihin tiloihin hostel-tyyppisen majoituspaikan. Remontti pitää tehdä aika nopealla aikataululla.

-Ensi kesänä täällä on sitten myös terassiravintola.

Tällä hetkellä Huoneistohotelli Marja tarjoaa asiakkailleen majoittumiseen kymmenen huonetta.

– Laajennuksen myötä tulee kuusi huonetta ja 25 petipaikkaa lisää. Sinne tulee yhteinen keittiö ja suihku. Se on edullisempi vaihtoehto ja sopii hyvin esimerkiksi urheilujoukkueille.

Hämäläinen on odottanut työntäyteistä kesää hyvillä mielin.

– Toivottavasti uudistus tuo myös nuoret meidän asiakkaiksi. Olisi ihanaa, jos tänne tulisi ulkomailta reppureissaajia. Itse kävin aikoinani reppu selässä Australiassa, Malesiassa, Thaimaassa ja Singaporessa, hän muistelee nauttien Suomen kesäauringosta.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0