Keittiöistä halutaan käytännöllisiä

12.11.2015 Koti
Teija Suomalainen näytti iäkkäälle pariskunnalle tehtyä keittiösuunnitelmaa. Asiakkaat halusivat käytettävyyden kannalta, että mikroaaltouuni sijoitetaan pöytätasolle. Uuni on puolestaan korotettu, jotta pellin ottaminen on helpompaa.

Keittiön suunnittelussa huomioidaan asiakkaan käyttötottumukset.

Keski-Euroopassa keittiöt suunnitellaan usein ulkonäköperusteisesti, jolloin niiden toiminnallisuus jää kakkossijalle. Suomessa ykkösasiana on käytännöllisyys, vaikkakin se tapahtuukin joskus ulkonäön kustannuksella. Toiminnallisuuden puolesta kertoo esimerkiksi kuivauskaappi, joka onkin alkujaan suomalaislähtöinen keksintö.

Mikkelin Värisilmän keittiö- ja kalustesuunnittelija Pia Brigatti sanoo, että suunnittelussa otetaan huomioon kaapistojen mitoitukset ja liikeradat, jotta esimerkiksi jääkaappi aukeaa luontevaan suuntaan. Ihmisillä on myös hyvin erilaisia toiveita keittiöiden suhteen.

-Ihmisillä on usein voimakkaita käyttökokemuksia, jotka vaikuttavat suunnitteluun ja erilaisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi onko maustehyllyn paikka lieden yläpuolella vai laatikossa tai pitääkö tiskipöydässä olla yksi vai kaksi allasta, Brigatti toteaa.

-Toisinaan meille annetaan kaikki vastuu. Silloin huomaa millainen keittiönkäyttäjä on kyseessä. Onko hän intohimoinen leipoja vai pärjääkö hän pelkällä mikroaaltouunilla.

Sisustusneuvoja Teija Suomalainen sanoo, että myös säilytystilan määrissä on suuria eroavaisuuksia. Jollain on paljon patoja, kulhoja ja kattiloita, kun toiset pärjäävät vähemmällä.

-Paljon haetaan myös mekanismeja vaikeiden paikkojen käyttämiseen. Kulmakaappiin halutaan mieluimmin karuselli, kuin hyllyjä, Suomalainen tietää.

-Nyt on tilattu taas paljon leikkuulautoja, kun viime vuosina on käytetty enemmän irtonaisia lautoja, huomauttaa Brigatti.

Käytännöllisyyden ja toiminnallisuuden lisäksi ihmiset haluavat myös keittiön, jota on helppo ylläpitää. Pintamateriaalit valitaan siten, että ne on helppo pitää puhtaina.

Kaksikko sanoo kokemustensa perusteella, että perheissä keskustellaan keittiöratkaisuja koskevista asioista yhdessä tuumin. Yleensä varsinainen päätäntävalta annetaan kaikkinensa ”pääkokille”, mutta koska uuden keittiön hankinta maksetaan yhteisistä varoista, lopulliset päätökset ovat yhteisiä ratkaisuja.

– Naiset päättävät useimmin millaisia pintoja hankitaan käytettävyyden kannalta. Ihailtavan paljon niitä kuitenkin mietitään yhdessä miehen kanssa. Tai mies on ainakin hengessä mukana, Brigatti ja Suomalainen toteavat hymyillen.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0