Automaatti voi saada uuden elämän

22.10.2015 Auto & Kone
Ei mitään valohoitoa. Vaihteistohuoltoa oli tekemässä automekaanikko Arttu Ruhanen. Huoltoneuvoja Kari Sistonen kävi katsomassa työn kulkua.

Autossa ei välttämättä tarvitse olla järin suuri vika, vaikka automaattivaihteisto hieman temppuilisikin.

Vaikka autojen huolto-ohjelmat ovat hyvin kattavia ja säännöllisesti huollettuna ajoneuvo toimii muuten kuin se kuuluisa junan vessa, niin automaattivaihteistojen kohdalla tilanne on ollut toinen. Kaiken vaihteistoöljyn vaihtaminen ei onnistu joka auton kohdalla, vaan osa vanhasta öljystä jää edelleen vaihteistoon.

– Nykyisissä öljyissä on runsaasti erilaisia lisäaineita. Käytön aikana siitä irtoaa monenlaista epäpuhtautta, jota ei huomaa kuin toimintahäiriön muodossa, kertoo huoltoneuvoja Tuomo Liukkonen Karlasta.

Osuuskauppa Suur-Savon monimerkkikorjaamo Karlaan hankittu vaihteistoöljyn vaihtokone on osoittautunut onnistuneeksi valinnaksi. Kysymyksessä on laite, joka ei käytä tavanomaisia täyttö- tai tyhjennysproppuja. Automaattivaihteistoissa on valmiina liitäntäkohdat, joihin aparaatti voidaan kytkeä adapterisarjan myötävaikutuksella. Huolto voidaan suorittaa kaiken merkkisille autoille. Kyse ei ole siten merkkikohtaisesta testeristä.

Mistään uudesta keksinnöstä ei sinällään ole kysymys. Karlassa olevan laitteen esi-isä on kehitetty vajaat kymmenen vuotta sitten Italiassa. Konetta maahantuovan Tecalemit Oy:n tuotepäällikkö Seppo Koskivuori sanoo markkinoilla nykyisin olevan konetyypin edustavan uutta aikakautta.

– Se on helppokäyttöinen ja mekaanikon ei tarvitse olla mikään spesialisti, vaan kone opastaa ja neuvoo huollon aikana, Koskivuori kertoo.

Itse vaihteistoöljyn vaihto ja vaihteiston sisäkalujen puhdistus kestää useamman tunnin. Päivän aikana ehditään huoltamaan käytännössä kaksi autoa. Laite kierrättää uutta öljyä vaihteistoon ja toisesta päästä tulee likaisempaa tavaraa läpi. Öljyä suodatetaan koneessa olevan filtterin kautta ja toimenpide kestää niin kauan, kunnes pois tuleva öljy on yhtä kirkasta kuin sisään menevä. Mekaanikko kytkee auton vaihteita koneen antamien ohjeiden mukaisesti, jotta kaikki venttiilit aukeavat vaihdelaatikon sisällä. Koneen avulla voidaan tehdä myös normaaleja vaihteistoöljyn vaihtoja odottaessa, mutta Koskivuoren mukaan asiakas on yleensä sellainen, jolla on jo ongelmia auton kanssa.

Erikoisen kuuloiseksi toimenpiteen tekee se, että huollon yhteydessä ei tarvitse välttämättä vaihtaa vaihteistoöljyn suodatinta. Huuhtelun myötä se puhdistuu uudelleen käytettäväksi. Pelkällä vaihteistoöljyllä puhdistusta ei muutenkaan suoriteta, vaan seassa on myös tarkoitukseen kehitettyä pesevää lisäainetta. Koneen suodattimen mennessä tukkoon, ilmoittaa laite huoltotarpeesta itsenäisesti.

Henkilöauton automaattivaihteiston öljyt tulisi vaihtaa tavallisesti noin 100.000 kilometrin välein. Merkkikohtaisia eroja toki on. Suomen vaihtelevissa olosuhteissa tekniikka joutuu muutenkin koville: kylmän ja kuuman nopeat vaihtelut ovat todellinen testi myös automaattivaihteistojen toimivuuden kannalta.

Huollon myötä vaihtaminen muuttuu pehmeämmäksi ja huonosti kytkeytyvän vaihteen aiheuttamat nykimiset voivat jäädä kokonaan pois. Jopa luistava laatikko saattaa alkaa toimia paremmin puhdistavan huollon jälkeen.

– Jos autossa on sitä vikaa, että automaatti ei vaihda kunnolla ja se lyö lujaa isomman vaihteen päälle ja vieläpä viiveellä, niin tämä saattaa auttaa, Sistonen tietää kokemuksesta.

Vaihteistohuollon voi tehdä kaikkiin automaattivaihteistoihin, myös kaksoiskytkinvaihteistoihin. Karlassa on urakoitu jo kymmeniä vaihteistoja ja palaute on ollut positiivista. Tällä hetkellä huoltolaite on tiettävästi ainoa laatuaan koko kaupungissa. Suomessa vastaavia laitteita on Koskivuoren mukaan kaikkiaan noin 50 kappaleen verran.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0