Solmulörppösiä ja kodin somistusta

13.10.2015 Koti

Arjen vastapainona toimii kodin sisustaminen.

Rahulassa sijaitseva Ompelu- & stailauspalvelu Hannan yrittäjä Hanna Laatikainen on juuri saanut perheen avustuksella valmiiksi autotallin laajennuksen. Tila on remontoitu Laatikaiselle sopivaksi ompeluhuoneeksi, jossa asiakastöiden tekeminen sujuu käden käänteessä. Nainen on perustanut oman toiminimen 2011. Hän on toiminut myös Mikkelissä, mutta perheen kannalta kotoa työskentely on jouhevampaa.

– Jouduin olemaan paljon Mikkelin liikkeeltä pois, koska toimin omaishoitajana vanhimmalle lapsellemme, Laatikainen kertoo.

Perheeseen kuuluu kolme lasta, joista nuoremmat tytöt kuulemma seuraavat äidin tekemisiä hyvinkin tarkkaan.

– Toisella luokalla oleva tyttäremme kysyi yksi päivä, voiko hän ommella itselleen tunikan. Sanoin, että siinä on kangas ja kaavat sinulla onkin. Tunikahan siitä sitten syntyi, nainen naurahtaa.

Tytöt valmistavat myös nukeille sekä muille leluille tarpeellisia vaatteita ja esimerkiksi rahin päällisiä.

Työn alla on uudet päälliset tuolien istuinosiin. Asiakas halusi päivittää myös ne ajantasalle verhojen jälkeen.
Työn alla on uudet päälliset tuolien istuinosiin. Asiakas halusi päivittää myös ne ajantasalle verhojen jälkeen.

Laatikainen on alun perin valmistunut vuonna -97 mallipukineiden valmistajaksi, jonka jälkeen hän on suorittanut sisustajan ammattitutkinnon. Suurimmaksi osaksi asiakastyöt ovat kodin sisustukseen liittyviä somisteita.

– Teen asiakkaille eniten verhoja ja niihin sopivia tyynynpäällisiä. Luonnonsävyt ovat sellainen kestotrendi ja rauhallisiin sävyihin on helppo yhdistää räikeitäkin värejä.

Hänen mukaansa harvoin mennään sen mukaan mikä on suosiossa, vaan otetaan huomioon kodin henki ja asukkaat. Varsinaista sisustussuunnittelua Laatikainen ei tee, mutta antaa aina vinkkejä ja neuvoja.

Tuotevalikoimaan kuuluvat myös trikoopipot, joita on valmiina paljon erilaisissa kuoseissa. Tavallisen pipon lisäksi valikoimasta löytyy solmulörppönen sekä lippapipo.

– Lipallinen pipo syntyi, kun eräs tyttö ei suostunut käyttämään aurinkolaseja, mutta joku suoja silmille täytyi kehittää. Mallista tulikin yllättävä suosittu.

Solmulörppösen Laatikainen on kehittynyt muodissa olevien löysien pipojen pohjalta. Pipo on ylhäältä suorakulmion muotoinen ja tarkoituksena on solmia kulmat yhteen. Ompelija summaa kauniiden asioiden luomisen olevan parasta omassa työssä.

– Tämä on hyvää vastapainoa arjelle, kun saa luoda jotain kaunista ja nättiä. Samalla näkee oman käden jäljen valmiissa työssä ja asiakkaan positiivisen reaktion, Laatikainen lopettaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0