Varman päälle pelattu — Volkswagen Transporter 2,0 TDI 4Motion

20.9.2015 Auto & Kone
Särmikkäämpi. Miedot ulkoiset muutokset ovat tuoneet Transporteriin ripauksen sirompaa kulmikkuutta.

Pakettiautojen myyntitilastojen kärkikahinoissa vuosikymmenten ajan ollut Transporter saavutti jo kuudennen sukupolven. Samalla uusiutuivat myös henkilökuljetukseen tarkoitetut sisarmallit Kombi, Caravelle ja Multivan.

Äkkiä katsottuna luulisi uuden sukupolven edustajan olevan vain pelkkä kasvojen kohotus. Sitä se ei kuitenkaan ole, vaikka Transporter näyttää ulkoisesti olevan muuttunut lähinnä vain keulan ja takailmeen osalta. Sivulta katsoen auto näyttää hyvin samalta kuin edellinen korimalli. Ja mitoiltaan auto onkin sama kuin edellisen sukupolven edustaja. Tämä seikka on ainakin koritehtailijoiden mieleen.

Pinnan alta uudistukset ovat kuitenkin isompia. Myös ohjaamoa on uudistettu, mutta merkille ominaiseen tapaan hallintalaitteet nippeleineen ja nappeleineen ovat tutuilla paikoilla. Kabiinin ilme on edelliseen malliin verrattuna kevyempi ja tyylikkäämpi. Käytännöllisyyttä on lisätty useampien avonaisten säilytyslokeroiden avulla, joissa voi pitää papereita ja tabletteja sekä muita tarpeellisia tavaroita. Toki kojelaudasta löytyy myös lukittava ja kannellinen hansikaslokero.

Istuimen voi säätää monipuolisesti ja sopiva ajoasento löytyy lähes kaikenkokoisille kuljettajille. Tosin pitkälle ihmiselle ajoasento muodostuu melko pystyksi. Monet Transporterien omistajat siirtävätkin tavaratilan ja ohjaamon väliseinää hieman taaemmaksi, jonka ansiosta myös jaloille alkaa löytymään asentovaihtoehtoja. Muuten mukavuustekijät ovat kohdallaan. Siitä huolehtivat nyt vakiona oleva puoliautomaattinen Climatic-ilmastointi ja muutenkin henkilöautotasoinen varustus. Suomeen tuotavissa autoissa on aina ajastinkellolla varustettu polttoainekäyttöinen lisälämmitin. Sen toiminnan takeena on lisäksi toinen akku.

Tavaraa vailla. Reilusti aukeavat pariovet ovat lisävaruste, perusautossa takaovi on mallia luukku, ikkunalla tai ilman.
Tavaraa vailla. Reilusti aukeavat pariovet ovat lisävaruste, perusautossa takaovi on mallia luukku, ikkunalla tai ilman.

Pakettiautosta kun on kysymys, niin silloin on kysymys myös kuljetuskapasiteetista. Kahden akselivälin ja kolmen kattokorkeuden turvin kuutioita on tarjolla välillä 5,8 – 9,3. Tarjolla on myös kaksi eri miehistöohjaamoa, jolloin mukaan saa isommankin työporukan tavaroiden ohella.

Ajossa T6 on edeltäjäänsä nähden hiljaisempi. Nykyautojen tapaan kuljettajalla on aina mukanaan turvallisuudesta huolehtivia ”kavereita”. Vakiona on ajonhallintajärjestelmä, josta löytyvät mäkilähtöavustin, hätäjarrutustehostin ja monitörmäysjarrutus. Peruuttamista helpottaa joko parkkitutka tai kamera, jonka näkymää voi seurata kojelautaa hallitsevasta multimedialaitteen näytöstä. Soitin pitää sisällään samat monipuoliset liitäntämahdollisuudet eri laitteille kuin henkilömalleissakin.

Moottorit täyttävät uuden EU6-päästöluokan. Kaasuöljyllä kulkevat autot perustuvat nelisylinteriseen kaksilitraiseen voimanlähteeseen, josta on puristettu eri teholukemia, 75, 110 ja 150 kW. Saatavilla on myös EU5-luokan 103 ja 132 kilowatin vaihtoehdot. Kaikki uudet moottorit ovat varustettu merkin kielen mukaisesti BlueMotion Technology:n turvin. Suomeksi ja savoksi se tarkoittaa start-stop-järjestelmää, jarruenergian talteenottoa sekä matalan vierintävastuksen renkaita. Bensiinivaihtoehdot eli TSI-moottorit ovat teholtaan 110 ja 150 kilowattiset.

Alla olleen Transporterin sykkeestä vastasi keskimmäinen diesel eli 110 kilowatin moottori. Voimaa on tarjolla nöyrästi heti kierrosalueen alkupäästä lähtien. Tyhjänä auto on suorastaan ripeä ja voiman luulisi riittävän myös kuormattuna etenemiseen. Tämän ja tehokkaimman moottorin jatkoksi saa kaksoiskytkinvaihteiston eli DSG-automaatin.

Hyötykäytössä. Transporterin matkustajien istuimen alta löytyy isohko säilytystila.
Hyötykäytössä. Transporterin matkustajien istuimen alta löytyy isohko säilytystila.

Nelivetoisena pakettiauto on parhaimmillaan, sillä silloin ei tarvitse kuljettajan olla niin tarkkana siitä, minkälainen alusta on vetävien pyörien alla. Merkille ominaiseen tapaan neliveto perustuu Haldex-kytkimeen, josta on käytössä uusin versio. Nelivedon yhteyteen saa myös automaatin. Mikäli tarvetta löytyy, on autoon saatavilla mekaaninen tasauspyörästön lukko taka-akselille.

Vaikka auto oli koeajolenkin osalta ilman kuormaa, niin silti meno oli mukavaa. Pelkoa vanhempien hammaspaikkojen irtoamisesta ei ollut edes pomppuisella soratiellä. Osaltaan mukavuuden tunnetta loi alhainen melutaso.

Uusi Transporter on varman päälle tehty jatkumo merkin historiassa. Mikäli Suomen autoverotus mahdollistaisi toisen rivin istuimet inhimilliseen hintaan, myytäisiin Transporterin kaltaisia pakettiautoja ammattikäytön ohella tavalliseen perhekäyttöön. Hyvät ajo-ominaisuudet, aisoissa oleva polttoaineenkulutus, riittävästi tehoa ja ennen kaikkea ruhtinaalliset tilat kelpaisivat hyvin monelle autoilijalle.

Volkswagen Transporter 2,0 TDI 4Motion

  • Hinta: 43220,20 € (hinnat alk. 35.178,07 €)
  • Moottori: 1968 cm³ (4-syl., turbo, polttoaineen ruiskutus)
  • Suurin teho: 150 hv/110 kW (3.250 kierr./min)
  • Max. vääntö: 340 Nm (alk. 1.500 kierr./min)
  • Kiihtyvyys: 0-100 km/h 12,9 s
  • Huippunopeus: 182 km/h
  • Kulutus: 5,8-5,1/6,4-5,8/7,5-7,1 l (maantie/yhdistetty/kaupunki l/100 km)
  • CO2 –päästöt: 168-153 g/km (yhdistetty)
+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0