Tavikset ja julkkikset bloggaavat kokemuksiaan Cactuksesta

17.4.2015 Auto & Kone
Kuva: Piia Kuoksa, Kärkimerkit

Täysin uusi automalli vaatii uudenlaisen markkinointitavan.

Citroenin henkilökunta joutui miettimään markkinointi tapaansa uudestaan kehittäessään uuden mallinsa Cactus C4:n. Myynti- ja markkinointipäällikkö Kasper Jansson kertoo, että tämän auton kohdalla päätettiin kokeilla täysin uutta lähestymistapaa.

– Haimme minuutin pituisilla videoilla kuskeja, jotka haluaisivat koeajaa Cactusta 10 viikon ajan, Jansson täsmentää.

Hakuvideoita tulikin lähes 200, joista valittiin sopivimmat henkilöt. Yksi valinta kriteereistä oli aktiivinen sosiaalisen median käyttö. Jansson kertoo, että kuskit jakavat kuvia, videoita sekä kokemuksia sosiaalisessa mediassa ja lopulta tehtävästä parhaiten suoriutunut saa auton vuodeksi käyttöönsä.

– Emme ole laittaneet sanoja ihmisten suuhun. Kaikki asiat tulevat heistä itsestään ja koemme, että tämä tapa tuoda autoa ihmisten ilmoille sopii hyvin ajatellen kohderyhmää.

Mikkelissä koulua käyvä, Helsingissä asuva Piia Kuoksa on ollut tyytyväinen ja yllättynyt autoon. Hän kirjoittaa aktiivisesti blogiaan ”Rattituntuma”. Ajatus mukaan lähtemisestä tuli netin kautta, kun ryhmä muita aktiivisia autoilijoita alkoivat kysellä myös Kuoksalta, joko hän on laittanut videon menemään.

– Olen ajanut vastan noin 1300 kilometriä tällä autolla, lähinnä Mikkelissä ja Helsingissä. Ensi viikolla on kuitenkin tarkoitus lähteä Lappiin, Kuoksa kertoo.

Hän sanoo olleensa positiivisesti yllättynyt auton ominaisuuksista, vaikka ensin epäilytti kuinka moottoritiellä oikein selviää.

– Kyllä tästä vääntöä löytyy vaikka moottori on vain 1,2 litraa ja hevosvoimia 82, Kuoksa toteaa innostuneena.

Janssonin mielestä parasta autossa on sen innovatiivisuus. Suunnittelun lähtökohtana on ollut se, mitä ihmiset oikeasti autossa tarvitsevat.

– Vaikea sanoa parasta ominaisuutta, koska ihmiset arvostavat erilaisia asioita. Kompakti koko on kuitenkin sellainen asia, josta on tullut positiivista palautetta. Sisältä löytyy paljon tilaa, mutta auto on kuitenkin kätevä kaupunkiajossakin, Jansson selventää.

Jottei homma mene pelkäksi ajeluksi kuskit saavat myös tehtäviä, jotka saa toteuttaa haluamallaan tavalla. Tällä hetkellä työn alla on kerätä tuntemuksia auton ulkonäöstä. Kuoksa itse sanoo auton olevan hänelle sopivan sporttinen, ulkonäkö ei kuitenkaan ole ratkaiseva tekijä. Paljon autoillut nainen sanoi ensin ajatelleensa, että joku muu varmasti tarvitsee vuodeksi autoa enemmän kuin hän.

– Olisi tällä kiva ajaa vielä vuosi, jos saisi vielä saman auton, koska tästä löytyy kaikki mahdolliset varusteet. Cactus on myös erittäin budjettiystävällinen, Kuoksa tuumii.
Kolmenkymmenen Cactus Crew-kuskin joukosta löytyy myös julkkiksia. Muun muassa Arttu Wiskari, Pete Parkkonen ja Sami Kuronen jakavat ajokokemuksiaan sosiaalisessa mediassa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0