Veteraanit olivat kovassa huudossa Itsenäisyyspäivän juhlissa.
Mikkeliläiselle sotaveteraanille Leo Rautiolle kutsu Itsenäisyyspäivän juhliin ei tullut yllätyksenä, koska mies oli valtakunnallisessa Veteraanien päivä -juhlassa samassa pöydässä presidentti Sauli Niinistön kanssa.
– Olihan se ehkä hieman arvattavissa, kun minut kutsuttiin samaan pöytään istumaan, Rautio kertoo.
Veteraani ei ole aikaisempina vuosina ollut Itsenäisyyspäivän juhlissa Presidentin linnassa.
Rautio oli vajaat kolme vuotta sodassa. Hän sai palvelukseen astumismääräyksen 18-vuotiaana. Määräys tuli lähteä Aunukselle ja Syvärille, josta matka jatkui Viipuriin. Lopun ajan sodasta hän oli Tolvajärvellä. Sodan päätyttyä Raution ikäluokka joutui asennon tekoon eli he olivat armeijassa siihen asti kunnes seuraava ikäluokka astui varusmiespalveluun.
– Olihan se hieman kurjaa, mutta kyllä me sen selvitimme.
Eihän armeijaa voi vain lopettaa, hän toteaa.
Rautio on syntynyt Vehmaskylässä, josta hän sitten maailmalle lähti.
– Hankin itselleni kuorma- auton ja tein mitä ikinä tarvitsi tehdä. Siihen aikaan kuorma-autolle oli kysyntää, koska niitä ei ollut montaa.
– Ajoin myös kolme vuotta linja-autoa, jonka jälkeen aloin myymään traktoreita, Rautio kertoo.
Siinä hommassa mies taisikin olla melko yliveto, koska hän on päässyt monelle matkalle voitettuaan myyntikilpailuja.
– Tulihan sitä käytyä muun muassa Pariisissa, Moskovassa ja Lontoossa.
Jotain tuli myyntihommissa tehtyä oikein kun tuli voitettua kilpailuja, mies naurahtaa.
Tällä hetkellä Rautio asuu samassa talossa, jonka on sodasta päästyään rakentanut. Rivien välistä luettuna tärkeintä tällä hetkellä on ihmisten seura huumorilla höystettynä ja oman kunnon pysyminen hyvänä.
– Kiitos hyvän kunnon, voin mennä, tulla ja elää aivan normaalisti, Rautio toteaa.
Tärkeä henkilö Raution elämässä on Irma Häyrinen. Ystävykset pitävät toisilleen seuraa ja Häyrinen onkin saanut erikoisen roolin itselleen.
– No hän on minun muistitikkuni ja opiskelukaveri, Rautio naurahtaa.
Huumorin kukka osuukin näillä ystävillä yhteen ja huulen heitolta ei vältytä.
– Minua taidetaan jo monessa paikassa kutsua muistitikuksi, kun Leo sen jossain väläytti, Häyrinen lisää.
Raution harrastuksiin kuuluu myös laulaminen.
– Olen laulanut Veteraanien kuorossa jo 40 vuotta.
Laulaminen on antanut minulle niin paljon, että sitä on vaikea uskoa.
Laulamisen ohessa Raution harrastuksiin kuuluu liikkeelle lähtö.
– Vaikka asunkin yksin, niin en ole yksin. Minä lähden kaupungille tervehtimään tuttavia, enkä ole koskaan yksin. Eihän siitä tulisi mitään, jos jäisin tänne sisätiloihin neljän seinän sisään.
– Tottahan se on, että mieli pysyy virkeänä, kun jotain touhuaa, Häyrinen sanoo.
Itsenäisyyspäivän jälkeen maanantaina mies onkin jo liikkeellä kaupungilla kahvipöydässä. Rautio sanoo pärjänneensä hyvin herrojen joukossa. Erityisen mieleen painuvaa oli, kun presidentin rouva oli tullut kiittämään Rautiota Veteraanipäivän juhlan laulusta.
– Hän sanoi minulle, että hänen sydäntään lämmitti, kun lauloin Veteraanien juhlassa Mikkelissä.
– Täytyihän minun sitten halata häntä kiitokseksi, Rautio kertoo.
Rautio ja Häyrinen olivat myös käyneet tanssilattialla ja nauttineet muutenkin olostaan.
– Kaikki puitteet olivat Kutsu linnan juhliin ei ollut yllätys kohdallaan ja ihmiset olivat ystävällisiä. Mihin tahansa oli menossa, niin aina joku halusi auttaa. Veteraanit olivat kovassa huudossa ja se lämmitti sydäntä.