Suomen vanhin rengasliike luottaa tulevaan

Neljän toimipaikan yrityksestä saa ympärivuotisesti elantonsa 25 rengasalan taitajaa. – Sesongissa määrä kaksinkertaistuu, Joni ja Jyrki Larvanto painottavat.
Rengasalan erikoisliike aikoo pysyä jatkossakin asiansa osaavana spesialistina.

Yksi Mikkelin vanhimmista yrityksistä, Kantolan Rengas Oy, täytti viime kuussa jo 95 vuotta. Otto Kantolan perustama Mikkelin Kumikorjaamo aloitti Rokkalanjoen varressa syksyllä 1927. Tänä päivänä Mikkelin, Kouvolan, Haminan ja Voikkaan toimipisteet työllistävät yhteensä 25 henkilöä, mutta sesonkiaikoina määrä tuplaantuu.
Yrityksen historian varrelle on mahtunut niin sota, jälleenrakennuksen ja teollistumisen ajanjakso kuin maaltamuutto kaupunkeihin. Oma lukunsa ovat olleet valtavat ajoneuvotekniikan kehitysloikat. Kaikki tämä on käytännössä tarkoittanut sitä, että Kantolan Rengas on muuntautunut vuosien varrella kuin kameleontti vastatessaan uusiin haasteisiin.

Vaikka intohimoisiksi Etelä-Savon ja Mikkelin miehiksi tunnustautuvat perheyrittäjät, Jyrki ja Joni Larvanto, panostavat kaikkensa yritykseen ja paikalliseen elinkeinoelämään, on reppuun tarttunut kokemusta isommistakin ympyröistä.
Kun Jyrki lähti reilut 30 vuotta sitten panimoalalle Etelä-Suomeen, suhtautui isä Kyösti Larvanto ajatukseen myönteisesti.
– Kotiin pääsee aina takaisin, Jyrki toistaa viisaaksi osoittautuneet sanat.
Samaa polkua on kulkenut Joni. Hän teki visiitin liike-elämään rengasalalla ja sen ulkopuolella Tampereella sekä Helsingissä noin 10 vuoden ajan. Kauppatieteitä lukenut mies koki kuitenkin perheyrityksen vedon ja Mikkelin ruuhka-Suomea vetovoimaisemmaksi.
– Täällä on kaikki tarvittava käden ulottuvilla, Viveka-vaimon puoliso sekä kahden pienen tyttären, Jasminin ja Josefinin isä kertoo.
Kantolan Renkaan historiassa, varsinkin toiminimen ollessa Mikkelin Kumikorjaamo, liiketoiminta perustui paljolti renkaiden korjaamiseen. Yritys on sittemmin luopunut raskaan kaluston renkaiden pinnoitusliiketoiminnasta, mutta toki myy niitä edelleen.
Henkilöautojen renkaita ei nykyään pinnoiteta muutenkaan. Siitä ovat Kaukoidän halparengasmerkit pitäneet huolen.
– Keskitymme siihen mitä osaamme parhaiten, Jyrki taustoittaa viitaten renkaiden myynti-, asennus- ja hotellipalveluihin.
Haasteita tulevaisuuden saralla riittää. Varsinkin henkilöautojen rengaskokoja on tullut rutkasti lisää. Autonvalmistajat räätälöivät rengaskoon tarkalleen omaan uutuusmalliin sopivaksi. Tähän kehitykseen iso tekijä ovat sähköautot ja niiden reippaan puoleinen omamassa.
– Sähköautojen renkaiden vaihdossa on oltava tarkkana. Ne tulee vaihtaa nosturilla ja vieläpä tukivarsista tai automallin omista nostokohdista nostaen, Joni opastaa.
Alati kasvava repertuaari erilaisia rengaskokoja ja –malleja tietää reippaampia pääomia varastossa. Tavaraa on joka tapauksessa oltava, mikäli asiakkaita halutaan palvella nopeasti. Kantolan Renkaassa näin halutaan tehdä jatkossakin.
– Toivottavasti saadaan myytyäkin, ettei loiskahda merivesi takapuoleen, Jyrki sanoo pilke silmäkulmassaan.

Koronan ja Ukrainan sodan myötä rengasalallakin on koettu monenlaisia vastoinkäymisiä. Tuorein häiriö on nastarenkaiden toimitusongelmat. Larvannon mukaan lähes kaikkien tunnettujen pohjoismaisten talvirengasmerkkien tuotanto oli ennen sotaa Venäjällä.
– Käytännössä kaikkia nastarengasmerkkejä tai –malleja ei ole saatavilla, mutta ilman renkaita kukaan ei jää, Larvannot toteavat kuin yhdestä suusta.
Yrittäjien mukaan rengasliike on turvallisuuden kanssa tekemisissä päivittäin. Autoilijoille Larvannot antavat hyvän arvosanan, sillä rengasturvallisuus on isossa kuvassa vuosien varrella parantunut.
– Yksi osatekijä ovat olleet neuvovat rengasratsiat. Yleensäkin tiedottamisen ja opastamisen merkitys on suuressa roolissa rengasvalistustyössä, Jyrki pohtii kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Kokemusta alan edunvalvontatyöstä kertyy tällä hetkellä kummankin toimesta. Autonrengasliiton ja RengasCenterin hallituspaikat takaavat näköalapaikat valtakunnan tasolla. Aikaansa ja elinkeinoelämää aktiivisesti seuraava Jyrki on huolissaan lähinnä valtiontaloudesta.
– Jo vuonna 2019 oli kaikki merkit näkyvissä, että taantuma on ovella. Velkarahalla on elvytetty pari vuotta ja nyt se ei enää onnistu.
– Mutta haasteellisia aikoja on ollut ennenkin. Yrityksille hyvät vuodet on keksitty sitä varten, että saadaan huonoinakin vuosina velvoitteet hoidettua, kokeneempi Larvanto tähdentää.

Uudistunut laki muutti talvirenkaiden käyttöaikaa. Vastuu on yhä enemmän kuljettajalla. Parin vuoden päästä tulee uusi rengasmerkintävaatimus 3PMSF voimaan. Tämä tarkoittaa sitä, että pelkällä M+S-merkinnällä varustetuilla nastattomilla renkailla ei saa enää talvikelissä ajaa.
– Nämä M+S-renkaat ovat monesti niin sanottuja Keski-Euroopan kitkoja, jotka on tarkoitettu aivan eri keliolosuhteisiin kuin pohjoismaiset talvirenkaat, Jyrki taustoittaa tulevan uudistuksen ideaa.
Vaikka vuodet vierivät ja ajat muuttuvat tekijöineen, niin yksi Kantolan Renkaan nyrkkisääntö pätee nyt ja tulevaisuudessa: kaikilla renkailla pärjää, mutta millään renkailla ei pärjää.

 

1927 28.10. Otto Kantola perustaa Mikkelin Kumikorjaamo Ky:n Rokkalanjoen varteen.
1941 Uudet toimitilat Vilhonkadulle, pommituksessa tuhoutuneiden tilalle.
1964 Toimitusjohtajaksi Rauno Kantola.
1967 Mikkelin Kumikorjaamo uusiin tiloihin Seuralaan Juvantie 77.
1971 Yritys muuttaa nimensä Kantolan Rengas Oy:ksi.
1976 Huhtikuussa Kyösti Larvanto Oy ostaa Kantolan Rengas Oy:n, toimitusjohtajaksi Jarmo Larvanto.
1980 Kantolan Rengas perustamassa valtakunnallista Osuuskunta Eturengasta.
1982 Toiminta laajenee Kotkaan.
1984 Toimipiste Haminaan.
1985 Toimipiste Kouvolaan.
1989 Osuuskunta Eturenkaasta RengasCenter Oy.
2001 Toimipiste Kuusankoskelle. Kantolan Rengas perustamassa raskaankaluston pinnoittamoa Center Bandag Oy:tä Mikkelin Pursialaan.
2004 Mukaan pohjoismaiseen DekkPartner rengasliikeketjuun.
2005 4.8. Jyrki Larvanto ostaa Kantolan Rengas Oy:n liiketoiminnot. 1.12. Toimitusjohtajaksi Jyrki Larvanto.
2006 Jyrki Larvanto RengasCenter Oy:n ja Autonrengasliiton hallituksiin.
2008 17.10. Kantolan Rengas Oy Mikkelin Seudun Vuoden Yrittäjä.
2016 Joni Larvanto osakkaaksi.
2019 Joni Larvanto RengasCenter Oy:n hallitukseen.
2022 Kantolan Rengas Oy 95 vuotta.
Lähde: Kantolan Rengas Oy

 

Elämän kunnossa

– Olen elämäni kunnossa, toteaa Kantolan Renkaan 60-vuotias omistajayrittäjä Jyrki Larvanto.
Elämäntaparemontti on parissa vuodessa saanut kropan tikkiin, usean kestävyyslajin nykyinen aktiiviharrastaja toteaa. Pari vuotta sitten tapahtuneen infarktin jälkeen elämä maistuu kuin nuorelle pojalle.
Vieressä nyökkää Joni Larvanto, yrityksen nykyinen operatiivinen voimahahmo. Sukupolvenvaihdos on lähtenyt liikkeelle jo kuusi vuotta sitten. Tuolloin Joni ilmaisi halunsa ostaa Kantolan Renkaan osakkeita.
Kiirettä isä ja poika eivät ole prosessissa pitäneet, vaan asiat etenevät pikku hiljaa. Tähtäin on parin vuoden päässä.
– Olen äärettömän onnellinen, että tämä on menossa näin, Jyrki sanoo tunteikkaasti.

 

JARNO LAATIKAINEN

+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
1