Sähkö-Emppu näyttää tietä

13.7.2022 Auto & Kone
Laineet kasvavat. Mercedes-Benzin voimakas sähköistyminen jatkuu uuden EQE:n myötä.

E-sarjan Mercedes-Benz on ollut yksi automaailman ikoneista jo yli 50 vuoden ajan. Sähköautoaikakaudella samaa yrittää uusi EQE, mutta millä eväin?

Sukkulamainen muotoilu on tutun näköinen aiemmin esitellystä isoveli EQS:stä. Sivusilhuetti on kuin pelikuva auton etu- ja takaosan välillä. Muotoiluratkaisun avulla akseliväli on saatu erittäin pitkäksi. Linjoiltaan auto edustaa enemmän aikanaan automaailman kauneimmaksi valitun CLS:n piirteitä kuin puhtaasti sedan-korista E-mallia.
Uutukainen pohjautuu sähköiseen EVA2-pohjalevyyn. Oivan ilmanvastuksen (Cd 0,22) eteen on paiskittu töitä vuosikymmenien ajan, mutta akkuautojen kehityksen osalta rima on nostettu vieläkin ylemmäs: sähköinen toimintasäde on kovassa kilpailussa oltava aina vain pidempi. Yksityiskohtien hionnasta esimerkkinä käyvät karmittomat ikkunat ja oven kahvat, jotka pomppaavat esiin autoa lähestyttäessä. Keyless-Go –avaimettoman järjestelmän yhteydessä kahvat painuvat alas jarrua polkaistaessa.

Toimintamatka on hintapolitiikan ohella se kysymys, mikä askarruttaa eniten anttiautoilijan siirtyessä kohti sähköautoilua. EQE:n kohdalla puhutaan WLTP-normin mukaisesti mitattuna jopa reilusta 650 kilometristä. Tämä tietää käytännössä sitä, että talvipakkasellakin toimintasäde riittää pitkälle. Pitkän toimintasäteen takaa reilun 90 kWh:n nettokapasiteetin omaava ajoakusto. Ainakin kesäkelissä tehdyn parin sadan kilometrin ajolenkin aikana toimintasäde kului todellisuutta vastaavia kilometrejä mukaillen erittäin tarkasti. Tosin reippaampi ajo kuluttaa akun varausta nopeammin, mutta niinhän se on asianlaita bensa-autonkin kohdalla.
Mersun imagoon mielletään laadukas viimeistely ja tietynlainen arvokkuus yksityiskohdissa. Kuljettajan paikalle istuttaessa syntyy mielleyhtymä retrotyyliseen mahonkiveneeseen. Korkeahko kojelauta, puusomisteet ja pyöreät turbiinimaiset ilmasuulakkeet istuvat sulassa sovussa isojen näyttöjen kanssa, joiden kautta EQE osoittaa olevansa vähintäänkin ajassa. MBUX-käyttöliittymä edustaa autoilevan maailman huippua. Sen uumenista löytyy esimerkiksi navigaattorin kautta toimiva akun esilämmitys lataustapahtumaa silmällä pitäen.
Keskinäyttönä on 12,8” OLED-medianäyttö pystyssä ja mittaristona 12,3” vaakasuuntaan viritetty digimittaristo. Saatavilla on isoveli EQS:n tapaan myös läpi kojelaudan hallitseva kolmen näytön kokonaisuus eli mersuksi Hyperscreen. Ilman sitäkin kokonaisuus on toimiva ja puusomisteet tulevat paremmin esille.

Ajossa huomio kiinnittyy äänettömyyteen. Meno on todella hiljaista, edes rengaskohinat eivät kantaudu matkustamoon kuin vaimeasti. Osasyy lienee sillä, että auton alla sijaitseva akusto vaimentaa tiestä kantautuvia ääniä. Auto käyttäytyy hienosti erilaisissa ajotilanteissa, EQE on vakaa menijä mutta tarvittaessa myös sporttinen.
Ajossa ollut EQE 350+ tarjoaa 215 kW, jonka avulla autolla kimpoaa kiitettävästi, vaikka mikään sähköautojen tykki se ei olekaan. Plussa perässä tarkoittaa pidempää toimintasädettä. Nelivetoversion 350 kW tarjoaa jo melkoista suorituskykyä, mutta hintaakin on silloin jo liki 110 000 €. Takavetoisen hinnat alkaen malli on juuri julkistettu 300, jonka saa omakseen 73 500 eurolla. Se on vajaat 20 000 euroa enemmän kuin polttomoottorilla varustettu perinteinen E. Se, onko erotus paljon vai vähän, on jokaisen puntaroitava ja laskettava itse oman käyttötarkoituksen mukaisesti.
Jarrutusenergiaa kerätään talteen sen verran tehokkaasti, että jarrupolkimeen ei ennakoivassa ajossa tarvitse juuri koskea. Poljintuntumasta oppii tuntemaan sen kohdan missä mekaaniset jarrut lähtevät mukaan hidastamiseen. Jarrupolkimen tuntuma on sähköautoille ominainen, jäykän joustava, mutta tähän oppii nopeasti.
Matkustajille EQE tarjoaa tilaa juhlavasti. Pitkästä, 3,12 metrin akselivälistä johtuen jalkatilaa on tarjolla hyvin, eikä pääntilakaan ole ongelma, vaikka kattolinja kaartaakin voimakkaasti. Tavaratilan vetoisuus on 430 litraa ja lastausaukko on pienehkö, mutta itse ruuma on pitkä. Etukannen alla on tyhjää tilaa, mutta sitä ei ole tarkoitettu avattavaksi kuin huollon yhteydessä. Siksi pissapojan säiliö täytetään EQS:n tapaan kuljettajan puoleisen A-pilarin kohdalta erillisen luukun kautta.
Latausluukun kautta EQE:n voi ladata enintään 170 kW:n teholla, jolloin aikaa kuluu 10:stä 80 prosentin varaukseen puolisen tuntia. Kotilaturina tyypillisen 11 kilowatin vaihtovirtalaturin avulla latauksesta selviää yön yli, reilussa kahdeksassa tunnissa. Lisäksi on hyvä tietää, että Mersu antaa akustolle 10 vuoden ja 250 000 kilometrin takuun noin 70 % kapasiteetille.
Uusimman sähkö-Mersun kohdalla voidaan puhua jo huolettomasta sähköautoilusta. Pitkä toimintasäde, erinomainen toimivuus ja laatutaso ovat juuri sitä, mitä autoilusta ylipäätään haetaan. Ainoa miinus useimmalle meistä on hankintahinta, jota tosin kompensoivat alhaiset käyttökustannukset. Kun hintalappu saadaan lähelle perinteisimpiä autoja, kukaan ei niitä sen jälkeen enää kaipaakaan. Jos tätä ei halua uskoa, kannattaa käydä ensin sähköisellä koeajolla.

 

Mercedes-Benz EQE 350+
Hinta: 80 800 € (Koeajoauto
varustein 96 660 €).
Suurin teho: 215 kW (292 hv)
Suurin vääntömomentti: 565 Nm
Moottori: kestomagnetoitu sähkö-
moottori taka-akselilla,
takaveto.
Akun kapasiteetti: 90,6 kWh (netto)
Kiihtyvyys: 6,5 s (0-100 km/h)
Huippunopeus: 160 km/h
Toimintamatka (WLTP): 639 km
EU-yhd. kulutus (WLTP): 16,4 kWh/100 km
Sallittu vetomassa: 750 kg
CO2 päästöt: 0 g/km

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0