Mikkeli valvoo kaupungin julkisivua

|

SOK:n entinen talo Mannerheimitien 10:ssä pudottelee rappauksiaan. Rakennukselle on suunniteltu uusia käyttötarkoituksia, mutta tällä hetkellä sen osaksi on jäänyt rumentaa toimettomana katukuvaa.

Huomautuksia annetaan muutama vuodessa.

Seinästä putoaa rappauksia kevyen liikenteen väylälle, ja torille on kuskattu kaupungintaloa peittävä lasipömpeli. Ajankohtaisia kaupunkikuvan puheenaiheita Mikkelin keskustassa juuri nyt.
Se, mikä on miellyttävää ympäristöä, määritellään kaavoituksessa. Rakennusvalvonta valvoo käytännön toteutusta, kaupunginarkkitehti Ilkka Tarkkanen sanoo.
– Rakennusvalvonnalla on mahdollisuus puuttua ja velvoittaa asiakasta tekemään jotakin, jos on selkeästi sellainen tilanne, että se haittaa kaupunkikuvaa.

Mikkelin rakennusvalvonta tekee vuosittain muutamia huomautuksia rakennusten ulkonäöstä, johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka kertoo.
Joitakin korjauskehotuksia annetaan vuosittain. Tyypillisesti ne ovat julkisivun kunnossapidon laiminlyöntejä. Esimerkiksi kehotetaan maalaamaan julkisivua uudelleen, jos maalit ovat rapistuneet.
Uudisrakennusten osalta kaupunkikuvalliset asiat ovat mukana jo suunnitteluvaiheessa.
– Jokaisessa rakennuslupa-asiassa katsotaan, onko hanke kaavan mukainen ja miten se soveltuu kaupunkikuvaan. Suunnittelun ohjauksessa sitten tarpeen mukaan kommentoidaan asioita, Valjakka sanoo.

Rakennusjärjestyksessä on melko selkeä ohjeistus siitä, miltä rakennusten tulee näyttää.
– Yleensä ohje on, että sovitetaan rakennus naapuruston rakennuskantaan sopivaksi. Ei välttämättä tarvitse tehdä vanhan näköistä, mutta jollakin tapaa yhtenäiseksi.
Esimerkiksi ilmalämpöpumppu ei saisi näkyä katukuvassa. Se tulisi sijoittaa sisäpihan puolelle, tai esimerkiksi parvekkeen kaiteen taakse näkymättömiin.
– Rakennusjärjestyksessä on myös määräys, että jos töhritään graffiteilla seiniä, kiinteistönomistajan pitää putsailla niitä pois, Valjakka muistuttaa.

Kaupunki on nykyään laaja, ja haja-asutusalueille on eri säännöt kuin keskikaupungille. Mikkelin arvokkaimpia alueita tässä mielessä ovat tori, kantakaupunki ja jotkut omakotialueet.
Juuri nyt on ollut esillä torille tuotu siirrettävä, lasipintainen rakennus.
– Meidän torimme on valtakunnallisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä. Olemme kehottaneet rakennusluvan hakemiseen, kun rakennus otetaan käyttöön. Meillä on sitten pähkinä purtavana, kun hakemus tulee, Valjakka muotoilee.
Yksi Mikkelin silmiinpistävimmistä rakennuksista on Mannerheimintiellä rapistuva entinen SOK:n talo. Valjakka sanoo, että kehotuksia huolehtia ohikulkijoiden turvallisuudesta on annettu. Juuri nyt tontilla ei tapahdu mitään.
– Väliaikaisia kulkuesteitä on laitettu, mutta ikävää, että hanke on jäänyt vaiheeseen.

Itä- ja Länsi-Suomen välillä sanotaan olevan kulttuuriero, jonka takia itä on rähjäisempää kuin länsi. Asetelma on edelleen olemassa, mutta kaupunginarkkitehti Ilkka Tarkkasen mukaan se johtuu myös vaurauserosta.
– Lännessä yksityiset maanomistajat lähtökohtaisesti pitävät aika hyvin huolta ympäristöstään. Idässäkin on hienoja pihoja, mutta joukkoon mahtuu vähän muitakin.
Edelleen pitää paikkaansa, että Itä-Suomessa ollaan suopeampia pienille puutteille.
– Yhteisö ei tuomitse niin ankarasti sitä, jos joku on vähän rempallaan.
Tarkkanen huomauttaa, että kunnat joutuvat pohtimaan myös, miten realistisia mahdollisuuksia rakennusten omistajilla on kunnostaa taloja loistoon. Ketään ei voi pakottaa rikkaaksi.

Jokainen voi tehdä Mikkelistä mukavamman näköisen pienilläkin teoilla.
– Kuten lakikin sanoo, rakennukset ja ympäristö on pidettävä siistissä ja huolitellussa kunnossa. Vähän silmää, mitä sinne laittaa ja mitä pihalla säilyttelee, johtava rakennustarkastaja Sari Valjakka kannustaa.

 

Otteita Mikkelin rakennusjärjestyksestä

• Rakennuksen julkisivuja rumentavat ilkivallan jäljet graffitit tms. tulee poistaa mahdollisimman pian. Kiinteistön haltijan on valvottava kiinteistönsä puiden kuntoa.

• Rakennus ympäristöineen on pidettävä jatkuvasti siistissä kunnossa.

 

Petri P. Pentikäinen

Mikkelin tulevaisuus näkyy, kun katsoo ulos

|
Tämän kirjoittaja matkusti kiitojunalla Helsinkiin, vain nauttiakseen marginaalista. Katsomaan upean Oodin arkistoteatterissa 1960-luvun italialaisen mustavalkoelokuvan. Matkustavainen kävi myös Tampereella. Sitten viime vierailun vastaan tuli ...

Vaihto toi erikoistuvat ammattilaiset Mikkeliin

|
Pimeys ja kylmyys eivät hyydyttäneet slovenialaisia teknikko-opiskelijoita. Työskentelyn ohessa kuului eksoottista kieltä, kun neljä slovenialaisnuorukaista tutustui kuukauden ajan suomalaiseen autoalan opiskeluun. Koronan vuoksi jäissä ...

Aluevaalien kampanjat käynnistyvät

|
Etelä-Savosta valitaan alue- vaaleissa 59 valtuutettua. Aluevaalien ehdokaslistat menivät kiinni 14.12. Vaalit pidetään tammikuun lopulla, joten kampanjointi lähtee kunnolla käyntiin vasta alkuvuodesta. Aluevaalit ovat ...

Luotto ja vastuu ovat avainasemassa

|
Vastuun antaminen kasvattaa näytönhalua. K-Supermaket Karikon kauppiaat Suvi ja Kalle Heikinheimo työllistävät tällä hetkellä 17 henkilöä. Vastuun antaminen, niin nuorille kuin kokeneille työntekijöille, on ...