Pikkuässää pöytään

22.9.2021 Auto & Kone
Sen näkee jo vanteista. Nykyään tehdään kaikki voitava edullisemman ilmanvastuksen ja sitä kautta alhaisemman polttoaineen kulutuksen eteen. Uuden C-sedanin kohdalla ilmanvastuskerroin on alhainen, 0,24.

Uusi Mercedes-Benzin C-malli on kasvanut mittojen ohella ominaisuuksiltaan lähemmäksi isoveljiään.

Paljon on vesi virrannut Saimaassa siitä, kun C-sarjan esi-isä eli 190-malli näki päivänvalon liki 40 vuotta sitten. Niin ovat muuttuneet myös automaailman esikuvana pidetyn S-sarjan tekniset oivalluksetkin, tosin nykyään ne tuodaan jo tuoreeltaan pienempiinkin malleihin.
Uuden mallin muotoilu on oikeastaan patakonservatiivista, mutta mitä muutakaan stuttgartilaiset voivat C-mallin kohdalla tehdä? Tähtimerkillä, kuten kaikilla muillakin pääkilpakumppaneilla, on jo olemassa katumaasturit sun muut vaihtoehtomallit. Silti ihka aidolle sedanille ja farkulle riittää yhä kysyntää, vaikka markkinakakku onkin tässä segmentissä kaventunut.

Olemus on selvästi kallellaan urheilulliseen suuntaan. Mistään pappa-sedanista ei voida puhua, vaikka uudistukset maltillisia ovatkin. Esimerkiksi iso tähtimaski, viirumaiset takavalot, valoa kiehtovasti peilaavat kylkiupotukset ja tuplaputkia muistuttavat ulostulot takapuskurissa korostavat sporttisia piirteitä.
Uusi C-sarjalainen on saanut isoveljeltään heti kärkeen teknisiä oivalluksia, joista voi olla syystäkin ylpeä. Yksi näistä on lisävarusteena saatavilla oleva nelipyöräohjaus, joka antaa takapyörien kääntyä enimmillään 4,5 astetta kutistaen auton kääntöympyrää noin 40 senttimetrillä.

Vaikuttavan kokoinen, kuljettajaan päin kallistettu 11,9” MBUX-viihdejärjestelmän keskinäyttö on niin ikään suora laina uudesta ässästä. Parilla kiloeurolla ajovaloiksi voi valita erittäin tehokkaat ja tarkat digiajovalot, joiden projektiomoduulissa on yli 1,3 miljoonaa pikseliä. Niiden tarkkuus riittää piirtämään valokeilaan liikennemerkin kuvan auton etupuolelle. Tämä toiminto ei tosin ole toistaiseksi toiminnassa Suomessa.
Auton pohjalevy edustaa uutta MRA2-rakennetta. Uusi malli on edeltäjään nähden 65 mm pidempi, farkku hieman vähemmän. Akseliväli on kasvanut 25 mm ja leveyskin 10 mm, mutta korkeussuunnassa on tultu hieman alaspäin. C-sarjalainen tarjoaa hyvät tilat varsinkin etupenkkiläisille, suorastaan tyköistuvan fiiliksen. Sen luovat monipuolisesti säädettävä istuin sekä muhkeasti muotoiltu kojelauta keskikonsoleineen.

Kuin hanska käteen. Kuljettajalle kaikki oleellinen löytyy ergonomisista paikoistaan. Ratin liukukytkimet ovat pienen totuttelun jälkeen nopeita käyttää.

Ajossa auto istuukin kuin hanska käteen. Ajotilavalikosta saa säädettyä ominaisuuksia mieleisekseen, aina äänimaailmaa myöten. Jarrut vaativat hieman totuttelua, sillä ne toimivat erittäin herkästi. Samoin alusta on vähintäänkin passeli, ominaisuudet eivät lopu hevillä kesken. Mutkaisella tiellä auto kääntyy täsmällisesti ilman viiveitä.
Nämä jopa terävän urheilulliset piirteet eivät tarkoita kuitenkaan sitä, etteikö C olisi mukava, sillä sitä se nimenomaan on. Tätä luovat osaltaan äänettömyys, osaltaan erinomainen ajettavuus.
Aluksi auton saa kevythybridibensana. Myöhemmin valikoimiin tulee diesel, sekin EQ Boostiksi kutsutun 48 voltin kevythybriditekniikan antaman 15 kilowatin ja 200 newtonmetrin hetkellisen lisäpotkun turvin. Ladattavat töpselihybridit saapuvat vuodenvaihteen tienoilla. Huomionarvoista plug-in-malleista puhuttaessa on se, että niiden toimintasäde sähköllä on 100 kilometrin luokkaa. Lisäksi tavaratilaa verottavan akkukyttyrän kuiskitaan olevan uuden ladattavan mallin osalta historiaa. Kevythybridissä tavaratilaa on tarjolla 455 litran verran.
Koko voimalinja, käynnistyksen ja lisävoiman hoitava sähkömoottori, polttomoottori, 9-pykäläinen automaatti ja neliveto, toimii aukottomasti yhteen. Jo auton starttaaminen tapahtuu pehmeästi, tyypillistä starttimoottorin ääntä ei kuulu lainkaan. Täyskaasukiihdytyksessä moottorin ääni kantautuu ohjaamoon läpi kireänä sointina, mutta muuten C on hiljainen, varsinkin alusta- ja rengasäänien osalta.

Bensakoneita on kolmea tehoversiota, 1,5-litrainen tarjoaa joko 170 tai 204 hevosvoimaa, joista viimeksi mainittu oli tutustumisajopelin voimanlähteenä. Saatavilla on myös kahden litran bensa, joka tarjoaa yhdessä kevythybriditekniikan kanssa lähemmäs 300 hevosvoimaa. Mallimerkinnät näyttäisivätkin tarkoittavan nykymersuksi voimavaroja moottoritilavuuden sijaan.
Auton rakenteista ja viimeistelystä käy ilmi jo ulkoisesti tarkasteltuna, että kysymyksessä ei ole mikään muovinen perusauto. Keskikonsolin pintamateriaali on tyylikäs, kiitos metallin väristen kaiutinritilöiden ja ilmaventtiilien, jotka hallitsevat ilmettä myös pimeällä säädettävän LED-tunnelmavalaistuksen avulla.

Siististi kapaloitu. Jousitolpan päät sijaisevat C-sarjalaisessa tavanomaista keskemmällä. Avustava sähkömoottori on integroitu vaihteistoon.

Vaikka C ei ole hinnaltaan kansanautoluokassa, ei sen hinnoittelu ole pielessäkään. Hinnat ovat pysyneet linjassa entiseen malliin nähden. Suosio ammattiautoilijoiden ja kaupparatsujen kesken saanee siis jatkoa. Pikkuässä tarjoaa mieluista kyytiä ja tyyliä. On yksinkertaisesti vain hyvä, että tämän kaltaisia autoja yhä valmistetaan, sillä kaikille plug-in- tai täyssähköauto ei ole vielä vastaus omiin autoilutarpeisiin.

 

Mercedes-Benz C 200 4Matic A Business AMG

  • Hinta: Tutustumisajoauto 61 047 € (sis. autoveron), hinnat alk. 43 357,64 €.
  • Moottori: 1 496 cm3, 4-syl., turboahtimet, suoraruiskutus
  • Sähkömoottori: Vaihteistoon integroitu
  • Vaihteisto: 9-portainen automaattivaihteisto
  • Voimansiirto: Neliveto
  • Polttom. teho: 150 kW (204 hv, 5 800 – 6 100 r/min)
  • Max. vääntö: 300 Nm (1 800 – 4 000 r/min)
  • Sähköm. teho: 15 kW (20 hv)
  • Max. vääntö: 200 Nm
  • Kiihtyvyys: 7,1 s (0–100 km/h)
  • Huippunopeus: 241 km/h
  • Kulutus yhd.: 6,7 l/100 km
  • CO2-päästöt yhd.: 153 g/km
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0