Hyvää Runebergin päivää!

5.2.2021 Koti

Johan Ludvig Runebergin (1804 – 1877) päivää vietetään tänään 5.2. Häntä pidetään Suomen kansallisrunoilijana.

Runoilija J.L. Runebergin päivä on vakiintunut liputuspäivä, jonka viettoon kuuluvat Runebergin tortut. Makean suupalan reseptin uskotaan olevan Runebergin vaimo-Fredrikan kehittämä.

Runeberg syntyi Pietarsaaressa ruotsinkieliseen perheeseen. Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Lorens Ulrik Runeberg ja Anna Maria Malm.

Runeberg kirjoittautui Turun akatemiaan lokakuussa 1822. Samaan aikaan opintonsa akatemiassa aloittivat myös Elias Lönnrot ja Johan Vilhelm Snellman. Pääaineenaan Runeberg opiskeli kreikkaa.
Häntä painoi huoli taloudellisesta pärjäämisestä. Hän sai kuitenkin töitä kotiopettajana Saarijärvellä ja Ruovedellä ja pystyi näin ollen turvaamaan toimeentulonsa.
Vuonna 1827 Runebergista tuli filosofian maisteri.

Vuonna 1830 Runeberg julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa ”Dikter” eli Runoja. Hän julkaisi teoksen, kuten muutkin, äidinkielellään eli ruotsiksi.
Runeberg sai vaimonsa kanssa kahdeksan lasta, joista kuusi jäi eloon.
Hän osallistui aktiivisesti Lauantaiseuran toimintaan, jossa yliopistomiehet keskustelivat muun muassa politiikasta, taiteesta ja filosofiasta. Muita jäseniä olivat muun muassa edellä mainitut Lönnrot ja Snellman. Lauantaiseura kokoontui usein Runebergin kotona.

Runeberg muutti Helsingistä Porvooseen 1837, jossa hän toimi lukion kieltenopettajana ja myöhemmin rehtorina. Kaksi vuotta myöhemmin keisari myönsi hänelle elinikäisen vuotuisen eläkkeen ja hän sai Ruotsin akatemian suuren kultamitalin. Hänelle myönnettiin myös muita pohjoismaalaisten ja venäläisten ritarikuntien merkkejä.

Runebergin päivää vietettiin ensimmäisen kerran 5.2.1854 Pietarsaaressa runoilijan täyttäessä 50 vuotta. Runeberg halvaantui ollessaan metsästysretkellä 1863, jonka seurauksena hän eli täysin liikuntakyvyttömänä yli 13 vuotta. Johan Ludvig Runeberg menehtyi 6.5.1877.

Lähteet: runeberg.net, yle.fi; J.L. Runebergin päivä 5.2., kuva: Edelfelt, Berta: Vanhan päiväkirjan lehtiä 

+1
1
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0