Romumetalli kehittää alati toimintojaan

|

Hannu Vesanka ja Jere Hytönen kertovat tietoisuuden kierrätyksestä lisääntyneen. – Esimerkiksi akkuja ei heitetä enää metsään, vaan ne tuodaan meille. Asiakkaat ovat ymmärtäneet, että he hyötyvät kierrätyksestä taloudellisesti, yrittäjät kertovat.

Kasvua on tapahtunut vuosittain ja uusilla hankinnoilla pyritään parantamaan tehokkuutta.

Mikkelin Romumetalli Oy:n yrittäjät Hannu Vesanka ja Jere Hytönen olivat iloisia ja yllättyneitä valinnastaan vuoden Uusyritykseksi. Kaksikko on perustanut yrityksen viisi vuotta sitten. Silloin heidän lisäkseen työntekijöitä oli yksi.
– Nyt meitä on kymmenkunta plus me kaksi. Kasvua on tapahtunut joka vuosi ja toivotaan, että niin jatkuu edelleen, miehet kertovat.
Sekä Vesanka että Hytönen työskentelivät ennen yrittäjyyttä autoalalla. Ajatus omasta yrityksestä alkoi kyteä pikkuhiljaa.
– Sedälläni on linja-autopurkaamo ja tämä ala on aina kiinnostanut minua. Työskentelin aikaisemmin automyyjänä, Vesanka kertoo.
Hän houkutteli Hytösen mukaan yrittäjyyteen.
– Itselläni oli isäni kanssa autokorjaamo, jonka likketoiminnan myimme Rinta-Joupille. Sitä kautta olen Hannun kanssa tutustunut ja siitä saakka olemme työskennelleet yhdessä.

Yritystoiminta perustettiin TS Metallinkierrätyksen toiminnan tilalle. Alkuvaiheessa puhelin ei soinut montaakaan kertaa päivässä.
– Toiminta on muuttunut aika paljon. Puhelimet soivat nyt tasaiseen tahtiin ja avasimme pari viikkoa sitten verkkokaupan, Hytönen kertoo.
Autoista purettavien varaosien verkkokauppa on lähtenyt hyvin käyntiin ja sitä kautta on jo saatu tilauksia.
– Toimintamme perustuu yksityisten ja yritysten palvelemiseen, kuten romuautojen, rautaromujen, värimetallien, rakennus ja puujätteiden noutoon sekä kierrättämiseen. Meillä on myös vaihtolava ja koura-auto palveluita, Hytönen lisää.

Mikkelin Romumetalli Oy uudisti hiljattain yritysilmeensä. Uudessa logossa näkyy entistä selvemmin sana romu.
– Tuli sellainen olo, että nyt on aika uudistua. Halusimme myös painottaa sitä, että käsittelemme kaikenlaista romua. Emme pelkästään metallia, Hytönen kertoo.
Muitakin uudistuksia on luvassa, sillä yritys on vuokrannut lisää maata noin puolen hehtaarin verran. Kokonaisuudessaan käytössä on nyt kaksi hehtaaria maata romujen vastaanottoa ja lajittelua varten.
– Uuden tontin myötä meille avautuu mahdollisuus kehittää energiapuun kierrätystä, Vesanka kertoo.
Sen lisäksi miehet toivovat saavansa aikaisen joululahjan.
– Uuden materiaalikäsittelykoneen ja teräsleikkurin pitäisi saapua parin viikon sisällä. Uusien työkalujen avulla voimme toimia tehokkaammin ja taloudellisemmin, Hytönen toteaa.

”Se on minun
lempinimeni”

Bojan Stanojevic kertoo heidän toimittavan ja asentavan myös verkkokauppaostoja. – On todella hyvä, että järjestelmä on tehty asiakkaalla niin helposti. Hän vain klikkaa haluamaansa tuotetta ja kaikki muu hoituu kuin itsestään.
Kodinkonehuolto Boki Oy yllättyi Vuoden Uusyritys valinnasta.

Kodinkonehuolto Boki Oy:n yrittäjä Bojan Stanojevic kertoo käyneensä ainakin kahdeksan eri kurssia sekä ammatilliset koulutukset perustaessaan yritystä. Kotimaassaan Serbiassa hän kouluttautui merkonomiksi.
– Työskentelin myös sähköasentajana, joten sähkö- ja kodinkoneasentajan ammatti oli Suomeen tultuani luonnollinen valinta. Minulla oli jo ammattitaitoa aloittaessani opinnot, Stanojevic kertoo.

Ennen oman yrityksen perustamista Stanojevic oli työharjoittelijana ja myöhemmin kesätöissä saman alan yrityksessä.
– Sain todella paljon kokemusta ja oppia harjoittelun aikana, koska tein oikeasti töitä tuona aikana.
Stanojevic toteaa, ettei nykypäivänä kouluteta kodinkonekorjaajia. Sähköasentajia puolestaan valmistuu vuosittain.
– Kodinkoneita on aina, joten töitäkin on aina. Sitä voisi vähän verrata autokorjaamoon, mies hymyilee.

Yritys korjaa kaikki kodinkoneita, mutta mikrosta pienempiä he eivät yleensä ota vastaan.
– Voimme käydä asiakkaan luona tai sitten koneen voi tuoda tänne meille. Tällä hetkellä kotikäynneissä on muutaman päivän jono, koska kysyntä joulun alla on runsasta.
Erityisesti kesällä yrityksessä riittää hulinaa. Kesämökkiläiset paikkaavat alkuvuoden hiljaisuutta.
– Vuoden ensimmäiset kuukaudet ovat kaikista hiljaisimpia. Kun kesä alkaa lähestyä, niin myös meidän kiireemme lisääntyvät, Stanojevic kertoo.
Hän työllistää tällä hetkellä itsensä lisäksi yhden henkilön.
– Meillä on melkein koko ajan työharjoittelija. Viimeisin kertoi haluavansa sähköasentajaksi, joten otin hänet mukaan asennuskeikoille. Muistutin kuitenkin, että käytännön opin lisäksi on opiskeltava.

Boki on lyhyt, ytimekäs ja helposti mieleen jäävä nimi. Juuri näitä asioita Bojan Stanojevic mietti pohtiessaan yrityksensä nimeä.
– Onko se sinusta outo? Se on minun lempinimeni.
– Serbiassa kaikki kutsuivat minua sillä nimellä ja nyt ihmiset alkavat täälläkin käyttää sitä, mies naurahtaa lopuksi.

Vuoden Uusyritykset palkittiin

Mikkelin Seudun Uusyrityskeskus Dynamo palkitsi marraskuun alussa Mikkelin Romumetalli Oy:n sekä Kodinkonehuolto Boki Oy:n Vuoden Uusyrityksinä. Toimitusjohtaja Heli Tavasti kertoo, että palkitut valitaan yleensä useiden satojen yritysten joukosta.
– Kriteereinä ovat työllistävyys, alueellinen vaikuttaminen, yrityksen kehitys ja menestys muutenkin. Asiat täytyy olla hoidettu mallikkaasti.
Dynamo valitsee palkittavat uusyritykset vuosittain.

Isoisän jalanjäljissä

|
Tekniikka on nopeuttanut työntekoa moninkertaisesti vuosien kuluessa. Visulahdessa sijaitsevan PL-Kilpi Lehtonen Oy:n historia ulottuu 1940-luvulle, jolloin Sulo Lehtonen perusti yrityksen. Hänen poikansa Pentti Lehtonen ...

Maalareita jo kolmannessa polvessa

|
Otavan Maalaustyö Oy on kasvanut tasaiseen tahtiin. Otavan Maalaustyö Oy:n toimipiste sijaitsee Mikkelissä Tuskussa. Yrityksen ovat alun perin perustaneet Leo Meriläinen ja Reijo Mesiäinen. ...

Kämäräinen oli aikaansa edellä

|
Lemmikkieläimiin panostetaan aina vain enemmän. Mikkelin keskustassa kirkkopuiston laidalla sijaitseva trimmausliike Tassu & Turkki täyttää tässä kuussa 10 vuotta. Yrittäjä Merja Kämäräinen on ollut ...

Puttonen operoi jo kolmella paikkakunnalla

|
Yrittäjän loma jäi kesken, kun ”Vuokrataan” -kyltti sattui silmään. 123Tuulilasi avasi Mikkeliin uuden toimipisteen ja laajensi samalla toimintaansa AD Autokorjaamopalveluilla. Franchising-yrittäjänä molemmissa yhtiöissä toimii ...

Kardemamma kokkaa kun itse ei jaksa

|
Kun oman alan työt eivät koronapandemian takia onnistuneetkaan, oli ryhdyttävä yrittäjäksi. Kun Mikkelin Rahulassa asuva Anne-Mari Laukkanen valmistui viime joulukuussa puutarhuriksi, niin tilanne näytti ...