Muodostuuko rakenteilla olevan kaksikaistaisen kiertoliittymän yhteyteen liikennesolmu?

|

Mikkeliin rakenteilla oleva kaksikaistainen kiertoliittymä. Lähde: Mikkelin kaupunki, Pohjois-Savon ely, Sitowise

Hankkeen kustannusarvio on reilut 3 miljoonaa euroa. Liittymän sisähalkaisija on peräti 40 m, kun se yleensä Suomessa on 25 m.

Valtatie 13 ja Otavankadun valo-ohjattu risteys Mikkelissä ollaan muuttamassa kaksikaistaiseksi kiertoliittymäksi. Työt alkoivat puuston kaadolla jo keväällä. Varsinainen rakentaminen alkoi kesänkorvalla ja valmista pitäisi olla vuoden sisään.

Mikkeliläiset tuntevat risteysalueen etenkin työmatkaliikenteen huippuaikoina varsin tukkoisena – valoista huolimatta, tai ehkäpä juuri niiden takia. Etenkin valtatie 13 tukkeutuu ajoittain pahoin Pitkäjärven ja Otavankadun risteyksien välillä.
Nyt rakenteilla oleva liittymä on ensimmäinen kaksikaistainen kiertoliittymä Mikkelissä. Ajo liittymässä vaatii hieman enemmän ennakointia kuin perinteisessä ympyrässä ajo. Kuljettajan kannattaa valita oma reittinsä eli kaistansa jo reilusti ennen liittymää – väylän yläopasteita on syytä siis tarkkailla aiempaa tarkemmin. Mikäli kaistaa joutuu vaihtamaan ympyrässä, on väistämisvelvollisuus kaistanvaihtajalla.

Kuten kuvasta ilmenee, asettuu ympyrän lounaispuolelle Johtokadun risteys, johon rakennetaan valo-ohjaus. Lukijamme ovat ihmetelleet, miksi valoristeys näin lähelle kiertoliittymää? Kysytäänpä tätä asiantuntijalta.
Pohjois-Savon ELY-keskuksen projektipäällikkö Timo Särkkä rauhoittaa asiasta huolissaan olevia kertomalla, että Johtokadulta tuleva liikenne on vähäistä Otavankadun liikenteeseen verrattuna.
– Johtokadun liikennevaloja ohjataan katuun upotettujen ilmaisimien avulla niin, että pitkiä punaisia valojaksoja ei synny pääväylällä eli Otavankadulla, kertoo Särkkä.

Yksi huoli siis vähemmän mikkeliläisten arjessa. Jäämme odottamaan megaympyrän valmistumista – samalla odotamme perinteisiä mikkeliläisiä kommentteja: miksi liikenneympyrässä ei osata ajaa oikein? Niin, eikä käyttää vilkkua…

JT Hartikainen

Zoe tarjoaa hyvän vastineen rahalle

|
Täyssähköinen Renault Zoe on ennättänyt jo kolmanteen mallisukupolveen. Sähköauto soveltuu parhaiten taajama-ajoon. Liike-energian talteenotto jarrutustilanteissa pitää toimintamatkan hyvänä puhumattakaan ympäristön paremmasta ilmanlaadusta. Silti maantielläkin ...

Semisähkis toimii arjessa

|
Jo aiemmin maukkaaksi todettu uuden sukupolven Toyota RAV4 houkuttelee ladattavana hybridinä kelpo toimintasäteellään. Kauko-idän jättiläisen osaamista bensamoottorin ja sähkön liittäjänä henkilöautopuolella tuskin kukaan kiistää. ...

Kaasu on ympäristö- tietoisen valinta

|
Paikallisesti tuotetun biokaasun polttaminen jopa vähentää kasvihuonepäästöjä. Kaasuautoilu on tällä hetkellä yksi fiksuimmista autoilun muodoista, mitä voimanlähteisiin ja ympäristöasioihin tulee. Myös kokonaistaloudellisesti sitä on ...

Yhä raskasta joulua!

|
Ei joulua ja joulunaikaa ilman Raskasta joulua – kiertuetta, totesivat RJ produktion osalliset ja niin tänäkin vuonna – koronatilanteesta huolimatta, pääsemme nauttimaan mahtavasta joulutunnelmasta ...