Paljut ja porealtaat käyvät kaupaksi

20.5.2020 Vapaa-aika
K-Rauta Mikkelin myymäläpäällikkö Juha Pastila kertoo, että kiinnostus porealtaita kohtaan on lisääntynyt.

Järvialueella etenkin palju on edelleen suuressa suosiossa.

Nyt kun kesälomasuunnitelmat ovat monien kohdalla menneet uusiksi ja edessä on Suomi-loma, halutaan lomailuympäristöä myös kohentaa. Puutarha- ja rakennusalan liikkeissä kauppa käy. Samalla kun rempallaan olevia paikkoja kohennetaan ja keskeneräisiä töitä saatetaan loppuun, myös arjen luksukselle on kysyntää. Kylpytynnyri, tutummin palju, on ollut suosiossa jo useita vuosia, eikä loppua näy. Viimeaikoina myös ulkoporealtaiden kysyntä on lisääntynyt.

K-Rauta Mikkelistä myydään sekä paljuja että ulkoporealtaita tasaiseen tahtiin.
– Voi sanoa, että kylpytynnyreiden ja ulkoporealtaiden kauppa käy tällä hetkellä hyvin, kertoo myymäläpäällikkö Juha Pastila.
– Kappalemäärät liikkuvat kymmenissä. Toistaiseksi enemmän kysyntää on kylpytynnyreille.

Pastilan mukaan kylpytynnyrin suuren kysynnän sanelee paitsi hinta, myös pitkälti se, miten vettä ja puuta on saatavilla.
– Jos molempia on saatavilla, käyttökustannuksia ei juurikaan tule. Palju on myös helposti liikuteltavissa ja asennettavissa.
Porealtaan lämmitykseen kuluu sähköä arviolta euro päivässä. Kuluja tulee myös vedenvaihdoista, kuitusuodattimien vaihdosta ja puhdistuskemikaaleista.
– Porealtaita kysytään enenevässä määrin, ja jotkut hankkivat sekä kylpytynnyrin, että porealtaan. Esimerkiksi toisen kotiin, toisen mökille.

Carlson Sataman myymälän johtaja Atte Räsänen kertoo samaa.
– Paljujen suosio on pysynyt ja tämä kevät on ollut myynnillisesti hyvä. Myös yksittäisiä kappaleita porealtaita on myyty.

Carlson Sataman myymälänjohtaja Atte Räsänen kertoo paljuja myytävän tasaiseen tahtiin.

– Nyt kun moni varmaankin viettää loma-ajan kotimaisemissa tai mökillä, panostetaan viihtyvyyteen.

Palju mielletään helpommaksi vaihtoehdoksi, koska sen voi halutessaan asentaa itse, vesi näillä seuduilla otetaan yleensä järvestä ja palju lämpiää puulla, mikä on helposti saatavilla ja kätevää.
– Valinta kuitenkin tehdään omien mieltymysten ja tarpeiden mukaan. Ulkoporealtaan puolesta puhuu se, että altaan vesi on aina lämmintä. Paljussa puolestaan veden lämmittäminen voi jollekin olla tärkeä rituaali.

Oli valinta kumpi tahansa tai vaikka molemmat, käyttöä niille varmasti löytyy.
– Mikä voisi olla sen mukavampaa kuin kylmänä vuodenaikana istua lämpöisessä vedessä ja katsella vaikka tähtitaivasta yksin tai yhdessä, Räsänen toteaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0