Ensimmäisestä traktorista 130 vuotta, pohjoismaiset esi-isät yli 100 vuotiaita

|

Esi-isien voimaa. Ruotsalainen Munktells 30-40 oli ensimmäinen pohjoismainen traktori. Se kehitti 14 litraisen, 2-sylinterisen 2-tahtimoottorin avulla 30-40 hevosvoimaa. Ainoa asia mikä lukuarvoissa yhdistää nykytraktoreihin oli paino, 8,3 tonnia. Munktells yhdistyi edelleen BM:ään ja edelleen Volvon kautta Valtraan. Kuva: Valtra.com

Eri aikakausien traktoreita yhdistää lähinnä määrite: polttomoottorikäyttöinen työkoneen vetäjä.

Traktoreita on tehty ainakin 130 vuoden ajan. Ihan ensimmäiset versiot eivät olleet toimivia, mutta muutamaa vuotta myöhemmin tärähti. Kysymyksessä oli yhdysvaltalainen Waterloo Gasoline Engine Companyn Waterloo Boy –traktori. Samoihin aikoihin yhä tunnettu traktorimerkki Case esitteli oman versionsa traktorista.
Sanalla traktori tarkoitetaan polttomoottorikäyttöistä työkoneen vetäjää, kun taas lokomobiili on höyryn avulla toimiva paikallismoottori tai työkoneen vetäjä.

Ensimmäinen suomalainen traktori oli Kullervo. Sen prototyyppi julkaistiin itsenäisen Suomen ensimetreillä, vuonna 1918. Traktorin pääsuunnittelijana toimi vapaaherra ja insinööri Gustaf Wrede. Sama henkilö toimi myös Valmetin pääjohtajana vuosina 1954-1958.
Ruotsalaisten traktoreiden taival alkoi hieman aiemmin. Vuonna 1913 Munktells yhdisti lokomobiiliin polttomoottorin, jonka jälkeen koneesta syntyi traktori. Erinäisten vaiheiden jälkeen J & C G Bolinders Mekaniska Verkstad ja Munktells Mekaniska Verkstad yhdistyivät AB Bolinder-Munktellsiksi eli BM:ksi.

Uuden yhtiön ensimmäinen malli oli ensimmäinen ilmakumipyörillä varustettu traktori. 1940-luvulla myös Volvo aloitti traktorituotannon. Merkin ensimmäinen malli oli itseasiassa samanlainen kuin BM:n vastaava, vain moottori ja väritys poikkesivat toisistaan: BM:t olivat vihreitä ja Volvot punaisia. 1950-luvun lopulla sekä Volvot että BM:t olivat kumpikin väriltään punaisia. Samalla nimeksi alkoi vahvistua Volvo BM.
Valmet ryhtyi valmistamaan traktoreita vuonna 1951. Valmet ja Volvo BM yhdistyivät pohjoismaiseksi traktoriksi vuonna 1979. Useimmat muistavatkin 05-sarjan -80-luvun alkupuolen Volvo BM Valmetit, joita on vieläkin käytössä. Myöhemmin samat mallit jatkoivat elämää ilman Volvo BM:n nimeä.

Lähde: Valtra

Traktoriedustuksien voimasuhteet muuttuivat

|
Perinteinen traktorimerkki kiinnostui Mikkelin seudusta vuosien tauon jälkeen. Mikkeliläisen perheyritys Etukone Oy:n traktorimerkkiedustukset ovat kääntyneet osoittamaan Massey Fergusonin aikakautta. Aiemmin keväällä New Holland maahantuoja ...

Suorakytkentävaihteiston saa myös traktoriin

|
Nykyisten traktoreiden sisältämä tekniikka on modernia, varsinkin voimansiirron osalta. Henkilöautoista tuttu suorakytkentävaihteisto näki päivänvalon myös traktoripuolella. New Hollandin lanseeraama Dynamic Control –vaihteisto on ollut ...

Mönkijöitä hankitaan yhä useammin tarpeeseen

|
Traktorimönkijöiden suosio jatkuu yhä. Erilaiset maa- ja metsätaloustyöt vetävät puoleensa niin kotona, mökillä kuin harrastepalstoilla. Markkinoilla on runsaasti erilaisia vaihtoehtoja satunnaisen harrastajan ja ammattilaistason ...

Maatalon pojasta kuoriutui myyntimies

|
Konekaupassa tarvitaan teknisen tietämyksen ohella monipuolisia sosiaalisia taitoja. Maatalouden ja koneiden kanssa pikkupojasta asti elänyt Eero Immonen on nähnyt verrattain nuoreen ikäänsä nähden alaa ...

Hallintalaite kuin avaruusaluksesta

|
Valtra SmartTouchin avulla voidaan hallintalaitteiden toiminta ohjelmoida juuri kyseiseen työhön sopivaksi. Myös käyttäjäkohtaiset mieltymykset on otettu huomioon helppokäyttöisessä järjestelmässä. Valtra SmartTouch tuo traktorin kaikki ...