Perhesauna parhaimmillaan

|

Sauna on perheen käytössä jo neljännessä sukupolvessa. Veikko Siiskosen papan rakennuttamassa saunassa ottavat löylyjä jo hänen lapsenlapsen lapsensa.

Moni ohikulkija haluaa ikuistaa Siiskosten saunan.

Mikkelistä Anttolan suuntaan noin kymmenen kilometrin päässä Saimaalla on Veikko ja Anne Siiskosen pieni saarisauna. Sauna on ohikulkijoiden suosima kuvauskohde ja se on päässyt postikortteihin, jääkaappimagneetteihin sekä lehtijuttuihin.
– Kyllä ohikulkijat ikuistavat saunan hyvin usein. Joskus jopa linja-autot ovat pysähtyneet kuvausta varten, Veikko kertoo.
Anne puolestaan toteaa, että saunojat ovat oppineet tunnistamaan äänestä, mikäli auto aikoo pysähtyä tien varteen ottamaan kuvia.

Sauna sijaitsee pienessä saaressa, joka on oikeastaan pelkkää kallioluoto. Maapinta-alaa ei juurikaan jää näkyviin, varsinkaan silloin jos vesi on korkealla.
– Olisiko sauna noin kuuden neliömetrin kokoinen, Veikko arvioi.
Sauna on rakennettu 1960-luvun alussa ja sille on olemassa rakennuslupa. Sauna jäi 80-luvulla pois käytöstä noin 20 vuodeksi.
– Pappani Evald Siiskonen on alunperin rakennuttanut saunan. Päätimme 90-luvulla kummisetäni Terho Vihavaisen kanssa laittaa sen kuntoon, Veikko kertoo.
Sen jälkeen sauna onkin ollut ahkerassa käytössä.

Remontointi ei varmasti ollut yksinkertaisemmasta päästä, koska saunassa ei ole sähköä ja kaikki tarvikkeet täytyi tuoda veneellä.
– Minä olin enemmänkin apupoikana. Käsityökaluilla tehtiin kaikki, joten olihan siinä oman hommansa, Veikko hymyilee.
Veikon vanhemmat Simo ja Päivi Siiskonen ovat ahkerimmat saunojat. He kertovat lämmittävänsä saarisaunaa hyvällä kelillä päivittäin. Veikon ja Annen lapset Niilo (12 v.), Lauri (10 v.) ja Aapo (7 v.) toteavat kun yhdestä suusta uimisen olevan saaressa kaikkein kivointa.
– Pääsee ihan heti uimaan kun avaa saunan oven, pojat tuumaavat.
He kertovat sukeltaessaan nähneensä simpukoita, kotiloita, ahvenia ja särkiä.

Veikko Siiskonen kertoo, että tavarat ja polttopuut on vietävä saunaan veneellä.

Sauna onkin koko perheen yhdessäoloa parhaimmillaan, koska kukaan ei pääse kauhean kauas.
– Täällä kun ollaan yhdessä, niin sitten myös ollaan. Saunan edessä on pieni terassi, jolla on hyvä istua iltaa ja syödä eväitä, Anne kertoo.
Parhaimpia hetkiä saunalla on monenlaisia. Auringon paahtaessa voi pulahtaa uimaan ja viilenevissä illoissa on mukava jäähdytellä saunan jälkeen.
– Kun lähtee saunomaan, niin se on aina pieni irtiotto arjesta. Ihan kuin olisi minilomalla, Veikko kertoo.
Saunalla on joskus myös vietetty 12 hengen polttareita.
– Sen voin sanoa, että silloin tunnelma oli tiivis, mies naurahtaa.

MikUA:n Jani Laitinen EVK -luokan voittoon Ruotimolla

|
Mikkelin Urheiluautoilijat ry järjesti jokkiskilpailun Ruotimon Moottoriurheilukeskuksessa Mäntyharjulla helatorstaina. Radan käyttöoikeus oli 50-vuotis syntymäpäivälahja Mäntyharjun Moottorikerholta. Edellisen kerran MikUA on järjestänyt jokkiskilpailun noin 20 ...

Rättäriväki juhli viisikymppisiä

|
Yksi automaailman ikoneista sai harrastajat helteiselle Suomenniemelle. On kulunut 50 vuotta siitä, kun viisi mikkeliläistä rättisitikkamielistä henkilöä kokoontui perustaakseen valtakunnallisen 2 CV-kiltaan kuuluvan aluejaoston. ...

Golf vaatii henkistä kanttia

|
Harrastuksesta ammatiksi muuttunut laji vie Tapio Pulkkasta ympäri maailmaa. Golfammattilainen Tapio Pulkkanen lähtee pian jatkamaan European Touria Saksaan. Hän viettää parhaillaan kisataukoa Suomessa. Tourille ...