Ensimmäinen polkujuoksutapahtuma

17.7.2019 Vapaa-aika
Satu Soivanen ja Heikki Sorvali ovat ihastuneet uusitun Häkkilän retkipolun tarjoamiin mahdollisuuksiin. Kuva: Jarno Laatikainen

Supersuosittu polkujuoksu on paljon muutakin kuin veristä kilpailua.

Haukivuorella sijaitsevalla Häkkilän retkipolulla järjestetään koko perheen polkujuoksutapahtuma. Järjestäjinä ovat Haukivuoren Kisailijat yhteistyössä Mikkelin Ladun sekä Haukivuoren aluejohtokunnan kanssa. Mukana on myös muita paikallisia toimijoita.
Sarjoja on useita, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva matka. Naiset, miehet sekä juniorit juoksevat eri sarjoissa. Matkoina ovat kolmen, kymmenen ja 30 kilometrin lenkit.
– Vaikka tapahtuman nimi on polkujuoksu, niin se ei tarkoita sitä, että on juostava. Reitin voi myös kävellä läpi, Mikkelin Ladun Satu Soivanen ehdottaa.

Reitti ei kulje koko Häkkilän retkipolun alueella vaan pienempänä lenkkinä Häkkilän erämajan ja Keronlahden läheisyydessä. Mikkelin Latu sekä HaKi ovat suunnitelleet reitin yhdessä.
– Halusimme tuoda parhaat maisemat reitin varrelle eli Keronvuoren ja Ohenvuoren näköalapaikat. Ajatuksena on, että juoksijat pysähtyisivät ottamaan vaikka kuvia kauniista paikoista, Mikkelin Ladun jäsen Sami Rivalli selventää.
Tapahtuma soveltuu koko perheelle, sillä jokainen voi itse valita sopivan reitin. Reitillä sijaitsee kaksi huoltopistettä viiden kilometrin välein.
– Huoltopisteet auttavat jaksamaan. Tästä tapahtumasta on helppo lähteä kokeilemaan polkujuoksua ja tutustua samalla Häkkilän retkipolkuun, Rivalli toteaa.

Reitti merkataan punaisin lipuin. Mikkelin Ladun Satu Soivanen, Sami Rivalli, Tiina Tervaniemi ja Toni Kalliokoski odottavat innoissaan elokuun tapahtumaa.

Polkujuoksua on harrastettu iät ja ajat, mutta parin viimeisen vuoden aikana se on noussut jo trendilajiksi. Nyt liikuntamuoto halutaan tuoda myös paikalliselle tasolle.
– Tapahtumia on ympäri Suomea. Ennen kaikkea ha-
lusimme järjestää matalan kynnyksen tapahtuman, Soivanen muistuttaa.
Rivalli puolestaan toivoo, että kannustusjoukkoja saa-
puisi sankoin joukoin.
– Tehdään Haukivuorelle kunnon alppitunnelma ja tullaan paikalle lehmänkellojen kanssa kannustamaan juoksijoita.
Kokeneiden polkujuoksijoiden mukaan kannustaminen on erittäin tärkeä asia ja se lisää motivaatiota.

Haukivuoren Kisailijoiden Heikki Sorvali odottaa tapahtumaa innolla. Hän on itse käynyt hölkkäämässä reitillä.
– Polkujuoksu on erittäin mukavaa verrattuna tavalliseen tiellä hölkkäämiseen. Kropalle on hyvä asia, kun alusta on pehmeä, Sorvali toteaa.
Hänen mukaansa tapahtumalle toivotaan jo nyt jatkoa.
– Häkkilässä on todella paljon mahdollisuuksia erilaisille ja eri pituisille reiteille. Katsotaan miten ihmiset innostuvat lähtemään mukaan.
Tänä vuonna pidempi reitti on toteutettu kiertämällä lyhyempi reitti useampaan kertaan, mutta Sorvalin mukaan on mahdollista järjestää jopa yli 30 kilometrin pituinen yhtäjaksoinen reitti.

Polkujuoksu Häkkilän retkipolulla Haukivuorella la 17.8. klo 11.00.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0