Rehellisesti iso sedan

22.5.2019 Auto & Kone
Käy kaikille. Camryn muotoilulinjat ovat selvät ja ne eivät ärsytä ketään.

Rapakon takana myydyimpiin automalleihin vuosikaudet kuulunut Toyota Camry palasi Suomen markkinoille 13 vuoden tauon jälkeen.

Kaiken maailman crossover-mallien aikakaudella perinteiset sedan-mallit käyvät yhä harvinaisemmiksi. Toyotan malliuudistuksessa Avensiksen tuotanto lakkautettiin. Mitoiltaan kasvaneen uuden Corollan yläpuolelle jäänyt sedanin mentävä aukko paikataan Camrylla, joka on ollut muualla maailmalla saatavilla yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1983 lähtien.
Nyt Suomeen tuotava malli esiteltiin jo kaksi vuotta sitten Yhdysvalloissa. Seitsemännen sukupolven iso Toyota jatkaa samoilla linjoilla kuin aiemmatkin Camryt: selvä sukunäköisyys pienempiin malleihin ja reilut tilat yhdistettynä järkeviin hankinta- ja ylläpitokuluihin.

Uuden mallin sielu pohjautuu vahvasti hybridimoottoreihin, joita on saanut Camryyn jo vuodesta 2006 lukien. Itseasiassa uuden Camryn valinta on simppeli homma: yksi korimalli, yksi 2,5 litran polttomoottorilla varustettu hybridi-voimalinja portaattomine vaihteistoineen sekä kolme eri varustetasoa.
Muotoilultaan Camry omaa selkeitä yhtäläisyyksiä valmistajan premium-merkki Lexukseen, varsinkin taka- ja sivunäkymiltään. Edestä katsoen muotoilu on arkisempi ja yhtäläisyys Corollaan on selviö, eikä varmaan suotta. Silmiinpistävä piirre ovat suuren oloiset sivuikkunat, joka ei turvallisuusvaatimusten vuoksi ole mikään itsestäänselvyys.

Ajossa auto toimii teknisesti erittäin nöyrästi. Kuljettajan ei tarvitse miettiä hybriditekniikkaa pätkääkään, vaan Camrylla ajetaan kuin millä tahansa autolla. Toyota on tehnyt viimeisimmissä

Kannustamalla. Camry koukuttaa ajamaan taloudellisemmin ja ympäristöä säästäen. Onnistumisen taso näkyy heti mittaristossa.
Kannustamalla. Camry koukuttaa ajamaan taloudellisemmin ja ympäristöä säästäen. Onnistumisen taso näkyy heti mittaristossa.

uutuusmalleissa fiksun tempun, kun vaihdekeppi on mallia normaali, eikä sinipäinen joystick. Juuri näin asian pitää ollakin, elämän pitää olla helppoa kun autolla ajaa.
Uudelle TNGA-alustarakenteelle valmistetun Camryn ajo-ominaisuudet ovat ulkokuoren mukaiset. Valmistajan mukaan alustarakenteen myötä auton painopiste on madaltunut, kori on jäykempi ja jousitus astetta parempi. Japanilaisvalmisteisiin isoihin sedaneihin ei takavuosina yhdistetty hyvää ajettavuutta, mutta nyt pessimistit joutuvat pettymään. Ohjaustunto on hyvä, eikä alustan kantavuus perhekuormalla tuota ongelmia tiukoissakaan mutkissa. Jos jostakin pitää kehittää sanottavaa, niin rengaskohina kantautuu karkealla kevätasfaltilla matkustamoon.
Auton sydämenä on 2,5 litran bensamoottori ja sähkömoottori, jotka ovat yhdistetty yhteiseen voimalinjaan planeettapyörästön avulla. Paketti tarjoaa kokonaistehoa mukavat 218 hevosvoimaa. Sähkövoiman antaman tehopotkun myötä voimaa on saatavilla kun sitä tarvitaan. Atkinsonin työkierrolla varustetun isotilavuuksisen polttomoottorin tehtävänä on toimia nöyränä ja pihinä voimantuottajana.

Alhaisissa nopeuksissa käytettävällä sähköajotilalla edettäessä kuuluu vain aavistuksenomainen, hyvin vaimea vihellys. Sähköajotilalla voi edetä jonkun matkaa, mikäli hybridiakku on latautunut ajon aikana tarpeeksi. Tämä ominaisuus on käytössä parhaiten kaupunkiajon jälkeen, jolloin jarrutuksissa talteen otettu liike-energia muutetaan sähköksi akkuihin varastoituna.
Uutta Camrya tuodaan maahan kolmella eri varustetasolla: Active, Style ja Premium. Jo koeajoautona olleen Activen varustetaso on melkoisen kattava. Vakiona löytyvät nahkaverhoilu, sähkösäätöiset etupenkit, Bi-LED –ajovalot ja avaimeton käynnistys. Parhaimmassa premium-tasossa on jo JBL-premium audio, tuulilasinäyttö ja johtoryhmätason takamatkustajillekin kelpaava, keskikyynärnojassa sijaitseva hallintapaneeli audiolle, aurinkoverhoille, ilmastoinnille ja takaistuimen selkänojan kallistuksen säädölle. Varsinaisia lisävarusteita ei varustetasoihin juuri ole ruksattaviksi, tarjolla on lähinnä metalliväriä, kumimattosarjaa ja huolenpitosopimuksia.

Alkutoukokuun kohmeisena aamuna pääsin vielä kokeilemaan tuulilasi- ja istuinlämmitystä. Hyvin tuntuivat toimivan, varsinkin kun skrapaa ei ollut mailla halmeilla. Erilaisia nappuloita ja toimintoja Camryssa on ensivaikutelmaltaan paljon, mutta ne toimivat merkin filosofian mukaisesti loogisesti. Kojelaudan multimedianäyttö toimii suomeksi ja täsmällisesti, vaikkei grafiikaltaan ihan nykyaikaisinta ilmettä edustakaan.
Sen sijaan toiminnollisuudessa ollaan kehityksen aallonharjalla. Saatavilla on älypuhelimeen ladattava MyT-sovellus. Se pitää sisällään esimerkiksi auton paikannuspalvelut ja kotisohvalla älyluurin avulla tehdyn matkasuunnitelman lähettämisen valmiiksi auton naviin. Mielenkiintoinen toiminto on ajohistoria, jonka avulla voi tarkastaa onko esimerkiksi jälkikasvu ajanut autolla siivosti. Kaikki ajosuorituksen osa-alueet, kiihdytykset, jarrutukset, nopeudet ja kulutukset, voidaan katsoa jälkeenpäin. Ominaisuutta voi käyttää myös ajopäiväkirjamaisesti eli erotella työajot henkilökohtaisista kilometreistä.

Viimeistely on toyotamaiseen tapaan laadukasta. Tilaa on hyvin jokaisella istuinpaikalla riippumatta etuistuimien säädöistä tai muista tekijöistä. Sähkötoimisten etuistuinten säädöt ylettyvät ristiseläntukeen saakka. Kuljettajalla on Camryssa hävittäjälentokonemainen fiilis, sillä keskikonsoli on korkea ja se integroituu kojelautaan hyvin voimakkain pensselinvedoin. Käytännön fiksu yksityiskohta on syvä puhelinlokero vaihdevalitsimen etupuolella. Sen etupuolella on esimerkiksi kannellinen pistokepaikka USB-liitännäisille laitteille.
Suomeen rantautunut Camry on iso sedan sellaista haluavalle. Ainoastaan vetokoukkua tarvitseville Camry ei ole vaihtoehto, sillä koukkua ei autoon saa. Alhaisten päästölukemien vuoksi myös sen hinta on järkevällä tasolla. Siksi menestys Suomessa peilannee muita markkinoita, kunhan kansa ehtii autokaupoille.

 

Hybridi toimii taksissa

Kaupunkiajossa hybridi näyttää kyntensä polttoaineenkulutuksen suhteen. Myös huoltokustannukset ovat alhaiset.

– Keskikulutus on ollut tällä 5,6 l/100 km 1300 kilometrin matkalla, keskinopeuden ollessa vain 25 km/h, Taksiyrittäjä Mika Eskelinen kertoo.
– Keskikulutus on ollut tällä 5,6 l/100 km 1300 kilometrin matkalla, keskinopeuden ollessa vain 25 km/h, Taksiyrittäjä Mika Eskelinen kertoo.

Mikkeliläinen taksiautoilija Mika Eskelinen on liikennöinyt omiin nimiin seitsemän vuotta. Kaikkiaan viidestä omistamastaan taksiautosta kolme on ollut itselatautuvia bensahybridejä. Aiemmin tolpalla kaverina ovat olleet Lexus IS300 ja Toyota RAV4, parin diesel-Avensiksen lisäksi.
Eskelisen kipinä hybridi-Toyotiin syttyi aikoinaan yksityispuolelle hankkimansa ensimmäisen sukupolven Auriksen myötä.
– Tavaratila oli ahtaampi, kun akusto vei siitä paljon tilaa. Mutta voimalinjan toimivuus, polttoainetalous ja luotettavuus miellyttivät.

Matalan polttoainekulutuksen lisäksi myös hybridien huoltokulut ovat perinteisiä autoja huokeammat. Sähköautojen tapaan jarruosat kuluvat nuukasti, sillä itselatautuva hybridi muuttaa liike-energian jarrutuksessa sähköksi käyttäen hybridilaitteistoa jarruna.
Eskeliselle kertyy ammattiajossa vuosittain noin 80 000 kilometriä. Edeltävissä hybridi-takseissa ei 150 tkm:n matkalla tarvinnut vaihtaa jarrupaloja kertaakaan.
– Itseasiassa kitkapintoja oli huollossa tuolloin vielä puolet jäljellä.

Mikkelin katukuvassa ei ole tällä hetkellä muita hybridi-Camryja taksina.
– Osa meistä taksiautoilijoista on vannoutuneita dieselin kannattajia. Nuorempi polvi kyllä ymmärtää hybriditekniikan toimivaksi ja uskaltaa luottaa siihen.
Eskelinen ounastelee tilanteen muuttuvan jatkossa, sillä auton tarjoama kokonaispaketti sopii ammattikäyttöön.
– Tilat, kulutus ja tehot ovat hyvässä suhteessa toisiinsa. Ja ulkonäkö miellyttää ainakin minun silmää.

 

Toyota Camry 2.5 Hybrid Active

  • Kok. hinta varustein: 38 665,55 €
  • Polttomoottori: 2487 cm3 (4-syl.,bens. polttoain. monip. suihk.)
  • Polttomoottorin max. teho: 218 hv (160 kW)/5200 r/min
  • Polttomoottorin max. vääntö: 221 Nm/3600 r/min
  • Hybridiakun tyyppi: Ni-Mh
  • Suurin yhteisteho: 218 hv
  • Kiihtyvyys: 0-100 km/h 8,3 s
  • Huippunopeus: 180 km/h
  • Kulutus (yhd.): 4,3 – 4,6 l/100 km
  • CO2 –päästöt (yhd.): 145 g/km
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0