Haave muuttui todeksi

24.4.2019 Rakentaminen
Paunoset eli Aapo, Heidi, Janne ja Otto sekä kuvasta puuttuva Juho odottavat malttamattomina maan sulamista. Silloin oman kodin rakentaminen Syväsmäkeen alkaa toden teolla.

Oma hirsitalo nousee Sarkasen rantaan.

Mikkeliläisillä Heidi ja Janne Paunosella oli jo pitkään kytenyt ajatus muuttaa maaseudun rauhaan.
– Erityisenä haaveena on ollut hirsitalo veden äärellä, kertovat Heidi ja Janne.
– Katselimme kaikessa rauhassa tonttitarjontaa Mikkelin ympäristöstä.
Pari vuotta takaperin silmiin sattui mainos Hirvensalmen tonteista. Valinta osui Syväsmäen Sarkasenlammen omarantaiseen tonttiin.
– Vielä silloinkaan ei ryhdytty tuumasta toimeen, mutta ajatus jäi muhimaan, sanoo Heidi.
– Viime keväänä mainos tuli jälleen vastaan ja silloin kutina alkoi olla ylitsepääsemätön.

Paunoset olivat asuneet omakotitalossa Mikkelin Rantakylässä 17 vuotta.
– Siinä vaiheessa aloimme esittää itsellemme kaikenlaisia tekosyitä, miksi ei alettaisiin toteuttamaan unelmaa: ”Meillä ei ole varaa, mitä sitä nyt omasta kodistaan mihinkään”, nauraa Heidi.
Silti pariskunta ryhtyi vierailemaan pankeissa ja kävi katsomassa tontteja.
– Varasimme tontin. Vielä piti saada oma talo kaupaksi ja oltiin ihan varmoja, että siihen menee kuukausia, kertoo Janne.
Yllätys olikin suuri, kun kauppakirjat tehtiin vajaa kuukausi sen jälkeen kun talo tuli myyntiin. Perheen piti siirtyä kimpsuinemme ja kampsuinemme vuokralle asumaan, sillä telttailu tyhjällä ja siivoamattomalla tontilla ei oikein houkuttanut.

Pelkkahirsinen unelma siirtyy kesän aikana Juvalta Hirvensalmelle.
Pelkkahirsinen unelma siirtyy kesän aikana Juvalta Hirvensalmelle.

Janne ja vanhin poika Aapo aloittivat raivaustyöt, ostivat noin 90 mäntypuuta, jotka he itse kaatoivat ja karsivat ja aloittivat puuhaamaan uutta kotia.
– Talo rakennetaan perinnetyylillä pelkkahirrestä ja käsityönä, kertoo Janne.
– Kehikkoa kasataan parhaillaan veistämöllä Juvalla. Jokainen hirsi numeroidaan ja kunhan pohjatyöt tontilla on saatu valmiiksi, hirsikehikko puretaan ja siirretään Juvalta Hirvensalmelle. Kokoamisen pitäisi hoitua päivässä.

Hirvensalmi tuntui hyvältä paikalta muuttaa, vaikka mitään siteitä perheellä kuntaan ei olekaan.
– Kun nähtiin tontti, se vain jotenkin kolahti heti, sanovat Janne ja Heidi.
– Vaikka ympärillä on muita tonttipaikkoja, silti omaa tilaa ja rauhaa riittää varmasti.
Heidi on töissä Rantakylässä päiväkodissa ja Janne Pelloksen vaneritehtaalla.
– Itselleni tulee työmatkaan vain parin kilometrin lisäys, joten siinäkin suhteessa paikka on ihanteellinen, Janne sanoo.
Heidillä matka kyllä vähän pitenee, mutta se ei haittaa.
– Kilometrejä on alle 20 ja matkaan menee vain reilu vartti, mikä ei ole aika eikä mikään, Heidi toteaa.

Paunosten kolme teini-ikäistä poikaa ovat jo tottuneet ajatukseen muutosta.
– On kait se ihan kivaa, toteaa Otto saaden muun perheen nauramaan.
– Sieltähän pääsee autolla nopeasti minne vain, sanoo pian 18 vuotta täyttävä Aapo.
Perheen koirat Jane ja Veikka eivät ole oikein haastattelutuulella, vaan katsovat toimittajaa epäluuloisesti kun kysyn heidän tunnelmiaan muutosta.
– Sanokaa, että jouluksi kotiin, huikkaa Janne.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0