Keittiöön halutaan yhä useammin aamiaiskaappi

10.11.2017 Koti
Viime kesän asuntomessuilla nähtiin aamiaiskaappeja, jotka ovat yleistyneet myös mikkeliläisissä keittiöissä.

Eurooppalaiset keittiötrendit rantautuvat Suomeen pienellä viiveellä.

Aamiaiskaapit ovat tehneet tuloaan jo jonkin aikaa, mutta viimeistään viime kesän Asuntomessut herätti ihmisten kiinnostuksen.

– Aamiaiskaappeja on tehty jo pitkään, mutta nyt niitä on ollut enemmän esillä, joten kysyntä on kasvanut, toteaa Kimmo Hämäläinen Pro Joinery Ky:stä.

Aamiaiskaappiin voi kätkeä kätevästi kahvin- ja vedenkeittimet sekä leivänpaahtimen, joten tällä tavalla ne eivät ole viemässä tilaa työtasoilta. Kaappiin laitetaan myös kahvitarvikkeet ja murot sekä aamiaisella tarvittavat kupit ja kipposet.

Kaapissa voi olla myös hylly mikroaaltouunille tai ulos vedettävä aputaso. Ulkoapäin kaappi naamioituu hyvin muihin kalusteisiin.

 

Keittiöissä käytetään nyt paljon komposiittialtaita.

– Ei sekään mikään uusi asia ole, mutta tällä hetkellä komposiittiallas valitaan rosteriallasta useammin.

Hämäläisen mukaan ihmisillä on usein ennakkoluuloja uusia trendejä kohtaan ennen kuin ne alkavat yleistyä.

Välitilat tehdään yhä useammin komposiittilevyistä.

– Välitilalevyt ovat lähes syrjäyttäneet laatoituksen. Monesti se on valkea levy, jossa on vaaleita kuvioita, toteaa Ville Halinen Mikkelin Kotikalusteesta Oy:stä.

Työtason taakse halutaan sileää pintaa. Seinässä voi olla myös luontoaiheinen kuva, jonka päällä on lasilevy. Helppohoitoisuuden vuoksi laattojen saumoja tarvitse putsata.

Halinen ja Hämäläinen kertovat, että valaistukseen kiinnitetään entistä enemmän huomiota.

– Led-valojen käyttö on yleistynyt. Valoja laitetaan yhä enemmän kaappien sisään ja upotetaan yläkaappien pohjaan. Led-valot ovat nykyään erittäin tehokkaita, he toteavat.

Yleisesti keittiökaappien värimaailma noudattelee edelleen valkoinen-musta-tummanharmaa -linjaa. Pinnat ovat sileitä, eikä niissä välttämättä käytetä näkyviä vetimiä. Kaapistoihin ja laatikoihin on kehitetty uusia mekanismeja kuten pomppusaranoita ja hidastimia, jotka lisäävät keittiön toiminnallisuutta ja käyttömukavuutta.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0