Uusien tilojen johdosta kysyntään on helpompi vastata

|

Riitta Vesterisen kanssa Riitan Sapuskalla touhuaa Satu Ojala. Uudesta liiketilasta näkee vanhalle paikalle. Vesterinen naurahtaa, että kantavalla äänellä on helppo huikata asiakkaat oikeaan osoitteeseen, jos meinaavat kurvata väärään pihaan.

Muuton ohessa tuli tehtyä inventaario ja turhat tavarat saivat kyytiä.

Vajaat kaksi vuotta toiminnassa ollut Riitan Sapuska muutti uusiin tiloihin viime viikolla. Muuttomatka ei ollut kuin kymmeniä metrejä. Yritys sijaitsee edelleen Kaapelikadulla, mutta nyt AS-Huollon kanssa samoissa tiloissa. Aikaisemmat tilat kävivät ahtaiksi ja kysyntään oli hankala vastata, kun keittiö oli suunniteltu lähinnä kahvion tarpeisiin.

– Nykyisiin tiloihin tulee noin 50 asiakaspaikkaa ja kulku on esteetön. Sisälle pääsee helposti esimerkiksi pyörätuolin tai lastenrattaiden kanssa, yrittäjänä toimiva Riitta Vesterinen kertoo.

Vesterisen apuna on tällä hetkellä yksi työntekijä, järjestämässä aamupalaa, lounasta sekä ateria- ja pitopalveluita. Isompien tilojen myötä suunnitelmissa on palkata lisää väkeä.

– Jos Sadun kaltaisia työntekijöitä saisi muutaman lisää, niin meillä ei olisi mitään hätää, Vesterinen toteaa hyväntuulisena.

Riitan Sapuskalla aamu alkaa puuron keitolla. Vesterinen saapuu itse aamuvuoroon jo neljän aikaan, jolloin alkaa täystohina.

– Aamupala on ollut todella suosittu. Tarjolla on puuroa, kahvia, leipää ja kaikki mitä aamupalaan yleensä kuuluu. Olen huomannut, että asiakkaita tulee ympäri kaupunkia.

Ruokalistaa laadittaessa pyritään ottamaan huomioon myös asiakkaiden toiveet. Vesterisen ihmetykseksi tirripaistin perään on kyselty.

– Moni ihan soittaa, että milloin sitä saa, yrittäjä naurahtaa.

Hänen mukaansa ajatuksena on, että tirripaistia olisi tarjolla kerran kuussa tiettyyn aikaan. Samoin kuin muitakin toiveruokia, jolloin asiakkaiden ei tarvitsisi pohtia milloin lempiruokaa on tarjolla.

Vesterinen kokkaa itse ruuat ja naurahtaa reseptien olevan hyvässä tallessa hänen omassa päässään.

– Kotona kokkailevien kannattaa rohkeasti kokeilla uusia mausteita. Monesti mennään samalla kaavalla, kuin ennenkin ja luotetaan sokeasti resepteihin. Mielikuvitus vain mukaan ja rohkeasti testaamaan makuja, nainen vinkkaa.

Tulevaisuuteen keittiötaituri katsoo innokkaana. Hänen on tarkoitus kehittää kahviotoimintaa, jotta autoa huollosta odottavat asiakkaat voivat nauttia kupposen kuumaa ja kahvileivät. Suunnitelmissa on myös tuoda tiloihin peliautomaatti.

– Olen todella hyvällä ja innokkaalla mielellä uusien uljaiden tilojen johdosta. Nyt voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja keskittyä enemmän myös pito- ja ateriapalveluihin, Vesterinen lopettaa.

Yhteiseen matkaan positiivisin mielin

Maanantaina Riitan Sapuskalla on luvassa avajaistunnelmaa.
Maanantaina Riitan Sapuskalla on luvassa avajaistunnelmaa.

Mikkelin AS-Huolto viettää joulukuussa 3-vuotissynttäreitään. Huoltopäällikkö Jarno Muttilainen on tyytyväinen yrityksen taipaleeseen.

– Nousujohdatteista on ollut ja siitä täytyy olla erittäin iloinen. Meidät on otettu Mikkelissä lämpimästi vastaan ja kysyntä lisääntyy koko ajan.

Autoalan ammattilainen huomauttaa asiakastyytyväisyyden olevan erittäin tärkeässä roolissa.

– Jos asiakas on tyytyväinen saamaansa palveluun, niin hän tulee takaisin. Me pyrimme pitämään tämän mielessä ja huolehtimaan asiakkaista.

Muttilaisen mukaan Riitan Sapuskan muutettua saman katon alle palvelukokonaisuus kohenee. Asiakkaiden ei tarvitse lähetä muualle pullakahville, kun kahvihammas tulee tyydytetyksi saman katon alla.

– Meillä oli ylimääräistä tilaa autokaupan loputtua ja Riitalla taas oli ahdasta. Kaksi asiaa saatiin kerralla kuntoon, Muttilainen toteaa tyytyväisenä.

Mies toteaa myös heidän olevan yhteistyössä mukana positiivisin mielin.

Helatorstain herkut

|
Helatorstaitahan vietetään kirkkopiireissä Jeesuksen taivaaseenastumisen muistoksi 40 päivää pääsiäisen jälkeen. Kun pääsiäinen on aina sunnuntaina, on helatorstai siis aina torstaina – tänä vuonna 21.5. ...

Keittiö on ruokakulttuurien ja ystävien kohtaamispaikka

|
Käy vain iloinen puheensorina, kun kokkikerhoon osallistuneet maahanmuuttajanaiset valmistavat yhdessä ruokaa. Monikulttuuriseen ryhmään osallistuu suomalaisten lisäksi afgaaneja, sudanilaisia, pakistanilaisia ja kongolaisia. Ryhmän vetäjät Anne ...

Kartanon joulupöydässä on omia makuja

|
Valmistautuminen joulun aikaan alkaa jo kesällä. Tertin Kartanon joulupöydällä on pitkät perinteet, sillä se on katettu jo vuodesta 1978. Mikkelin keskustasta noin seitsemän kilometrin ...

”Joulu saa lihan liikkeelle”

|
Kaartilan mallaspossut syövät mäskiä ja leikkivät palloilla. Kaartilan tilalla Juvalla kasvavat mallaspossut. Possujen ruokavalioon kuuluu Saimaan juomatehtaalta tuleva oluenvalmistuksen sivutuotteena syntyvä mäski. Sana mäski ...