Myymälän järjestyksellä on väliä

Varaosamyyjä Otto Karhu antoi Heikki Seppäselle sovitettavaksi työtakin.

Tuotevalikoima kasvoi remontin myötä.

Miia Häkkinen asioi Kaapelikadulla sijaitsevassa Valtran myymälässä. Tällä kertaa liikkeellä oltiin perheen pikkupoikien puolesta, jotka kaipailivat perinteistä Valtran joulukalenteria. Suositut kalenterit olivat päässeet loppumaan, mutta pojat eivät siitä juurikaan mieltään pahoittaneet. Sen sijaan he tutkivat mielenkiinnolla hyllykköä, joka oli täynnä pikkutraktoreja ja erilaisia maatalouskoneita.

Valtran myymälä sai viime keväänä kokonaan uuden ilmeen. Pitkä myyntitiski, varastotilat ja hyllyjen paikat muuttuivat täysin, jonka myötä tilat vaikuttavat nyt avarammilta entisiin verrattuina.

– Myymälä on selkeämpi, eikä yhtään niin sokkeloinen kuin ennen. Tavarat löytää paremmin ja ainakin lasten lelut ovat nyt hyvin esillä, kommentoi poikiensa perään seurannut Häkkinen.

Miia Häkkinen ja Miro Häkkinen tutustuivat leluhyllyyn.
Miia Häkkinen ja Miro Häkkinen tutustuivat leluhyllyyn.

Varaosapäällikkö Ville Kosonen kertoo, että uudistuksen myötä myymälätilaa tuli neljännes lisää. Katon ja seinäpintojen maalaus antoivat liiketilaan valoisuutta ja uudet hyllyt selkeyttä tavaroiden sijoitteluun.

– Kun myyntitiski oli ennen heti oven suulla, niin asiakkaat eivät osanneet mennä liikkeen perälle ollenkaan. Nyt, kun liiketila on järjestelty ihan uudelleen, niin asiakkaat löytävät tavaroiden luokse helpommin.

– Olemme saaneet Husqvarnan osastolle enemmän tilaa. Nyt voimme esimerkiksi laittaa kesällä ruohonleikkurit paremmin esille.

Uudistuksen myötä myös tuotevalikoima on kasvanut.

– Huomiotyövaatteita meillä ei ollut ennen ollenkaan. Pyrimme myös vastaamaan kausituotteiden kysyntään pitämällä paremmin ajankohtaisia tarvikkeita esillä. Aurauskaluston terät ovatkin nyt jo heti ovensuulla vastassa, Kosonen selventää.

Muita ajankohtaisia tuotteita ovat muun muassa akut ja traktorin työvalot ja vaatepuolella talvihaalarit.

Varaosapäällikkö Ville Kosonen seurasi sivusta, kun Antti Silvasti huolsi päältä ajettavaa ruohonleikkuria.
Varaosapäällikkö Ville Kosonen seurasi sivusta, kun Antti Silvasti huolsi päältä ajettavaa ruohonleikkuria.

Heikki Seppänen oli hankkimassa uusia metsurinvarusteita.

– Kyllä täältä löytyy aina kaikki mitä vain milloinkin tarvitsen. Täältä saa myös asiantuntevaa palvelua ja tekeehän Otto aina hyviä tarjouksia, hän naurahtaa sovittaessaan uutta työtakkia.

Varaosamyyjä Otto Karhu muistuttaa, että nyt olisi hyvä aika huollattaa kaikki kesällä tarvittavat työkoneet, kuten ruohonleikkurit sekä moottori- ja raivaussahat. Antti Silvasti olikin Traktorihuolto Kempin puolella huoltamassa parhaillaan päältä ajettavaa ruohonleikkuria.

Myös huoltopuolella on tapahtunut uudistuksia. Paitsi, että huoltohallissa on uusittu valaistus, niin myös henkilökunnan osalta on tapahtunut muutoksia. Lähes 40 vuotta työnjohtajana palvellut Kari Kaipainen jäi keväällä eläkkeelle ja hänen tilalleen saappaisiin astui Petri Lahtinen.

– Hyvillä mielin otin tarjotun tehtävän vastaan ja olihan talo jo entuudestaan tuttu. Lisäkseni täällä työskentelee viisi mekaanikkoa. Huollamme pääasiassa traktoreita. Kaupungin liikuntapalveluiden kautta meille tulee myös spesiaalitöitä, kuten latukoneiden ja jäädytyskoneiden huolto- ja korjaushommia, hän kertoo.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0