Mikrosementti tekee tuloaan

16.9.2016 Rakentaminen
Tuula Korja sanoo, että sisustuslaasti soveltuu hyvin seinä- lattia- ja kattopinnoille.

Sisustuslaasti sopii lähes mille tahansa kovalle pinnalle. Kylpyhuoneessa se on hyvä vaihtoehto laatalle.

Sisustuksessa käytettävä mikrosementti ei ole enää varsinaisesti mikään uutuus, mutta kuluttajapuolella se alkaa lyödä itseänsä läpi vasta nyt. Uutuustuotetta esiteltiin Habitare-messuilla niin sisustusalan ammattilaisille kuin kuluttajillekin.

Mikrosementti on sisustuslaasti, jolla saadaan seinään, kattoon tai lattiaan kova, joustava ja vedenpitävä pinnoite. Mikkelin Värisilmän kauppias Tuula Korja sanoo, että mikrosementtiä voidaan käyttää lähes missä vain.

– Se sopii yhtälailla kotiin kuin julkisiinkin tiloihin. Omassa kodissa projekti voi olla yksi tehosteseinä keittiössä tai suihkutiloissa. Olohuoneessa se voi olla vastaavasti, vaikka katseet vangitseva marmorinkiiltävä lattia.

– Betonipinnat ovat nyt sisustuksessa kova juttu. Esimerkiksi kuluneen kesän asuntomessuilla mikrosementillä oli tehty isoja yhtenäisiä lattiapintoja.

Käytettävissä on laaja sävykirjo, mutta suomalaiset suosivat eniten valkoisia ja erilaisia harmaan sävyjä.

Kylpy- ja suihkutiloissa mikrosementti on hyvä vaihtoehto laatalle.
Kylpy- ja suihkutiloissa mikrosementti on hyvä vaihtoehto laatalle.

Korja sanoo, että mikrosementti sopii käytettäväksi, oli alustana sitten kipsilevyä, vanhaa laattaa tai vaikkapa betonia. Huokoisten puumateriaalien päälle sitä ei voi levittää, kuten ei muitakaan laasteja. Pinnoitteen voi tehdä suoraan uudelle pinnalle tai esimerkiksi vanhojen laattojen päälle.

– Kosteissa tiloissa sisustuslaasti on hyvä vaihtoehto laatalle. Niillä voidaan toteuttaa kestäviä ja saumattomia lattiapinnoituksia. Paitsi että lattiat ovat tyylikkäitä, niin ne ovat myös helppohoitoisia.

Mikrosementti on myös pesuhuoneen remonttia suunnittelevalle hyvä vaihtoehto. Mikäli kylpyhuoneen vanhat laatat ovat seinässä hyvin kiinni ja niiden alla oleva kosteuseriste on tehty aikanaan huolellisesti, niin vanhoja laattoja ei tarvitse purkaa uuden ilmeen tieltä pois. Alkuperäiset laatat voi päällystää tasoitteella, joka tekee projektin toteuttamisesta nopeaa ja taloudellista tyylikkyyden ohella.

Mikrosementissä on käytettävissä laaja sävykirjo. Suomalaiset suosivat kuitenkin hillittyjä sävyjä.
Mikrosementissä on käytettävissä laaja sävykirjo. Suomalaiset suosivat kuitenkin hillittyjä sävyjä.

Mikrosementti

  • on akryylisementtipinnoite, jolla saadaan aikaiseksi epätasaisen elävää pintaa, joka on kuitenkin sileä ja tasainen.
  • on hyvin kulutuskestävää ja se tarttuu lähes kaikkiin rakennusmateriaaleihin. Kulutuksen kestävyys saavutetaan materiaalin ominaisuuksilla ja oikeanlaisella työstötavalla.
  • on kaksikomponenttinen tuote, joka sisältää nesteosan ja jauheosan. Tuotteeseen ei saa lisätä vettä.
  • vaatii pohjustusaineen.
  • on aina yksilöllinen, koska se asennetaan käsityönä.
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0