Hankkija palasi

14.4.2016 Rakentaminen
Kevät! Puutarhamyymälän puolella käy pian todellinen vilske. Myymäläpäällikkö Hannu Nykänen kertoo kevätsesongin olevan parasta aikaa.

Agrimarket ja Multasormi on muutettu Hankkijaksi vuoden alusta. Muutoksen tavoitteena on yhdenmukaistaa yhtiön markkinointia.

Aikoinaan suomalaisen maanviljelijän kauppana tunnettu Hankkija palasi juurilleen.

– Hankkija on perinteinen ja luotettava brändi, jolla on merkittävä historia suomalaisessa maanviljelyksessä ja koko yhteiskunnassa. Hankkija on myös kuvaava nimi nykyiselle palvelu- ja tuotevalikoimallemme. Se on nimenä meille todellinen vahvuus, sanoo Hankkijan toimitusjohtaja Ensio Hytönen.

Agrimarket- ja Multasormi-tunnukset poistuvat käytöstä tämän vuoden aikana. Valomainokset ja muut nimikyltit Hankkijan myymälöissä ja muissa toimipaikoissa vaihdetaan asteittain. Hankkija tarjoaa maatalousyritysasiakkailleen maatalouden tuotantotarvikkeita ja koneita. Kuluttajille tarjotaan puutarha-, hevos- ja lemmikkieläintuotteiden lisäksi rautakaupan ja vapaa-ajan tuotteita.

Yrityksen historia ulottuu viime vuosisadan alkuun, kun Keskusosuusliike Hankkija perustettiin vuonna 1905. Yksi Suomen tunnetuimmista tuotemerkeistä, ”hakaslogo”, syntyi 1930-luvulla, jolloin logon kolme hakasta merkitsivät ”valittua, tarkastettua, taattua”. Ja kaikki aikakaudella eläneet muistavat nostalgisen Hankkijan oranssin lippalakin, joka oli maaseudun isäntien vakiovaruste 1970- ja 80-luvuilla.

SOK osti Hankkijan maatalousliiketoiminnot 90-luvun alussa ja toimintoja yhdistettiin Alueosuuskauppojen kanssa, jolloin yhtiön nimeksi tuli Hankkija-Maatalous Oy. Vuonna 1992 otettiin käyttöön Agrimarket-brändi, millä nimellä maatalouskauppaa on tehty 23 vuoden ajan. Vuonna 1994 ryhdyttiin käyttämään puutarhakaupan brändinä SOK:n tunnetuksi tekemää Multasormea.

Vuoden 2013 alussa SOK myi Hankkija-Maatalous Oy:n osake-enemmistön tanskalaiselle maatalousalan toimijalle Danish Agrolle. Ensin lyhennettiin yrityksen nimi Hankkija Oy:ksi ja nyt Hankkija on palannut myös markkinointibrändiksi suomalaisten tietoisuuteen. Hankkijalla on omaa rehuteollisuutta ja se onkin Suomen suurin teollisten eläinrehujen valmistaja sekä viljakauppias.

Yrityksellä on myös maan laajin maatalousalan verkkokauppa. Hankkija on maatalouskaupan ohella myös aktiivisen harrastajan kauppa. Valikoimista löytyykin niin puutarha-, hevos- kuin lemmikkieläintuotteita. Hankkija on myös Suomen merkittävin ja suurin puutarhakaupan toimija 50 myymälän verkostollaan. Yrityksen palveluksessa työskentelee 800 työntekijää liikevaihdon ollessa vuonna 2014 882 miljoonaa euroa.

Kasvihuoneet kauden hitti

Mikkelin Hankkijalla alkuvuosi on sujunut positiivisissa merkeissä. Jo pitkään maatalouskaupassa mukana ollut myymäläpäällikkö Hannu Nykänen kertoo asiakkaiden ottaneen nimenmuutoksen hyvin vastaan.

– Kaupanteon kannalta tämä tuo selkeyttä, kun kaikki osa-alueet tunnetaan nyt yhdellä nimellä.

Nykänen kertoo perinteisen maatalouskaupan rakenteen muuttuneen. Tuotannon keskittyessä tilakoot kasvavat ja hankinnat tilataan suoraan tehtaalta asiakkaalle ilman välipurkuja. Näin käteiskassaan tulee yhä useampi euro kuluttajapuolelta. Kuin esimerkkinä Mikkelin toimipisteestä saa tästä lähtien myös venepaketteja perämoottoreineen sekä mönkijöitä.

– Yksi erittäin merkittävä osa-alue on hevostarvikkeiden myynti. Se on kasvanut varsinkin viimeisen kolmen vuoden aikana todella paljon.

Kevään kynnyksellä puutarhamyymälä herää henkiin. Työntekijämäärä kasvaa huomattavasti sesonkiapulaisten ansiosta. Sesonkihuippu ajoittuu huhtikuulta kesäkuun alkupuolelle. Nykänen ennustaa kasvihuoneen olevan tämän kevään hittituote.

– Jo viime kaudella alkanut lavakaulusviljelyvillitys jatkunee myös. Uskoisin ihmisten hakevan näistä asioista eräänlaista henkireikää arjen kiireen vastapainoksi, kokenut kauppamies tietää.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0