Robotit tulevat koteihin

|

Säädöt kohdalleen. Sähkölampaan asetuksista voi justeerata monta eri asiaa aina nurmikon pituudesta työaikoihin.

Robottien yleistymisestä arjen askareiden helpottajina on puhuttu jo vuosikausia. Yksi konkreettinen tapa on laittaa tekoäly hoitamaan nurmikkoa.

Itsestään leikkaavia ruohonleikkureita on myyty ja asennettu ainakin jo 20 vuoden ajan. Näin kertoo paljon tämän kesän aikana robottiruohonleikkureita myynyt ja asentanut Jarmo Siira JS-Motorsilta. Koko idea on lyhyesti sanottuna nerokas: rajatun alueen sisällä leikkuri hoitaa nurmenajon itsekseen. Houkuttelevin asia ainakin ruuhkavuosia elävän perheenisän näkökulmasta on ajansäästö. Ruohonleikkaus kun vie helposti monta tuntia joka viikko jo ihan tavallisella omakotitalon pihalla.

Robottileikkuri on myös ympäristöystävällinen ja säästeliäs.

– Koko kesän ajalta energiakulut ovat noin 20 euron luokkaa, Siira kertoo.

Huoltotarve tulee lähinnä terien kunnon tarkastuksesta ja itse laitteen puhtaudesta huolehtimisesta. Robotti kun ahkeroi niin sateella kuin paisteella. Teriä on kolme ja ne maksavat muutaman euron kappaleelta.

– Se on vain muistettava, että tätä ei pestä painepesurilla, vaan ihan kuivalla harjalla rapsuttamalla, Siira kertoo leikkurin alaosaa tutkittaessa.

Suomalainen ja varsinkaan savolainen ei asiaa tahdo uskoa, ennen kuin itse näkee. Omalta kohdalta olen aina kokenut mielenkiintoa kaikenlaisia teknisiä asioita kohtaan, mutta silti olo oli kuin pikkupojalla. Suuntasin Tuskuun keskelle omakotitaloaluetta, jossa odotti keskimääräistä suurempi piha runsaine puskineen ja pensaineen.

IMG_0038 (Web)Varta vasten robottileikkurin rajakaapelin vetoon tarkoitettua konetta katsellessa tuli fiilis, että tämä homma on tarkkaa. Siiran mukaan asennuksessa näin pitää toimiakin, jotta leikkurin tekemä jälki olisi heti toivottu. Itse leikkuutulos on riippuvainen laitteen asetuksista: kuinka pitkälle leikkuri ylittää rajakaapelin ja minkä mittainen nurmikko tulee olemaan. Leikkuri voi touhuta silloin kun muut nukkuvat, sillä laite ei pidä käytännössä mitään ääntä.

Rajakaapelilla ei tarvitse kiertää kaikkia puita ja pensaita. Törmättyään esteeseen hiljaisella vauhdilla, kääntyy laite toiseen suuntaan ja jatkaa työtään. Siiran mukaan leikkuri leikkaa ristiin rastiin, joten nurmikolle ei jää minkäänlaisia raitoja. Rajakaapelilla voi toki rajata ihan mitä vain, mutta kun näin ei tehdä, pysyvät puskien aluset siisteinä kuin itsestään. Näin trimmerihommat jäävät vähäisemmiksi.

Kysymyksessä on siis eräänlainen sähköpässi, joka syö nurmikkoa usein ja vähän kerrallaan. Näin säästytään myös nurmen keruulta. Nurmikon hyvinvoinnin kannalta robottileikkurilla on parikin etua puolellaan. Alati leikkaavan laitteen tekemä hieno nurmisilppu lannoittaa nurmikkoa. Lisäksi alati lyhyenä pysyvässä nurmikossa eivät viihdy rikkakasvit tai sammal.

Nopea asentaa. Robottileikkurin rajalangan asentaminen käy helposti ja nopeasti tarkoitukseen soveltuvan työkoneen avulla. Konetta ajaa Anssi Viskari Jarmo Siiran viimeistellessä asennusjälkeä. Talon isäntä Ari Häkkinen seuraa taustalla asennusillan kulkua.
Nopea asentaa. Robottileikkurin rajalangan asentaminen käy helposti ja nopeasti tarkoitukseen soveltuvan työkoneen avulla. Konetta ajaa Anssi Viskari Jarmo Siiran viimeistellessä asennusjälkeä. Talon isäntä Ari Häkkinen seuraa taustalla asennusillan kulkua.

Tuskussa robottileikkurin asennus kestää yhden iltapuhteen ajan. Leikkurin hommannut Ari Häkkinen pitää hankintaansa tuoreeltaan onnistuneena.

– Sain ajatuksen nähdessäni tämän toiminnassa käydessäni Siiran omistaman liikkeen naapurissa asioimassa, Häkkinen kertoo.

Tuoreen robottileikkurin omistajan mukaan suurin syy hankintaan oli mukavuudenhalu.

– Tunnustaudun laiskaksi ajamaan nurmea. Nyt senkin ajan voi käyttää muuhun, Häkkinen jatkaa.

Robottileikkurit suoriutuvat hyvinkin monimuotoisista pihoista. Erikokoisille pihoille on olemassa erilaisia vaihtoehtoja. Yksi leikkuri kykenee suoriutumaan parhaimmillaan reilun puolen hehtaarin pihasta, useamman leikkurin avulla ylärajaa ei ole.

– Näille annetaan lempinimiä ja robottileikkurista tulee kuin perheenjäsen. Varsinkin alussa sen tekemisiä tulee seurattua tarkasti, Siira kertoo huvittuneena.

Yleisin ennakkoluulo on kauppiaan mukaan juuri se, että ei se toimi meidän pihalla.

– Voin sanoa, että olemme asentaneet robottileikkureita sellaisille pihoille, että jo hieman hirvitti itseänikin. Mutta yllättävän hyvin ne vaan toimivat.

Paljut ja porealtaat käyvät kaupaksi

|
Järvialueella etenkin palju on edelleen suuressa suosiossa. Nyt kun kesälomasuunnitelmat ovat monien kohdalla menneet uusiksi ja edessä on Suomi-loma, halutaan lomailuympäristöä myös kohentaa. Puutarha- ...

Raksaopiskelijoiden työntäyteinen vuosi

|
Ammattiopiston rakennusalan opiskelijoilla on pitänyt kiirettä tänä lukuvuonna. Rakennusalalla on työn alla kolme isoa kohdetta Mikkelissä. Etelä-Savon ammattiopisto Esedu rakentaa asuntomessualueelle konteista tehtyä omakotitaloa ...

Pitkäset urakoivat asuntomessualueella

|
Mikkelin Asuntomessualueelle rakentuva kohde 13 eli Saimaan Aava alkaa olla sisätöiden puolesta valmis. Komean kaksikerroksisen hirsitalon perustustyöt valettiin vuosi sitten kesäkuussa ja Polar House ...

Kukkien kanssa ei kannata hätiköidä

|
Puutarhamyyjät eivät ole huolissaan kylmänä alkaneesta keväästä. Viimeaikaisten uutisointien mukaan näin viileää kevättä ei ole ollut sataan vuoteen. – Kaupankäynnin kannalta olemme noin kaksi ...

Monesta pihasta löytyy laiton halkopino

|
Väärin säilytetyt polttopuut ovat tulipaloriski. Talon seinää vasten pinottu halkopino on tuttu näky monessa pihassa. Paloturvallisuussyistä puuta ei saisi kuivata eikä säilyttää puuseinää vasten. ...