Kotikaupunki kutsui takaisin

16.4.2015 Auto & Kone
Kevät toi paluumuuttajan. Mikkelissä varttunut ja Lappeenrannassa kannuksensa autokaupassa hankkinut Pekka Vesanka palasi tuttuihin maisemiin.

Lähes 15 vuotta Lappeenrannassa opetti autokauppiaalle monta asiaa.

Jos joku on saanut perimässä myyntigeenin, niin näin voidaan puhua Pekka Vesangan kohdalla. Pappa, isä, setä ja veljet ovat kaikki kantaneet leivän pöytään autoja ja koneita myymällä. Nuorena miehenä kiinnostuksen kohteina olivat enemmän kaikki omalla voimallaan kulkevat laitteet kuin koulun penkki. Jo yläkouluiässä pääasia taisi olla mopojen ja niiden osien myynti ja vaihtokauppa.

– Ensimmäinen muistikuva kauppahommista on, kun olin isän mukana neljän vanhana Juvalla vaihtamassa autoja, Vesanka kertoo.
Metsämekaanikoksi kouluttautumisen jälkeen suuntana olivat moninaiset autojen puhdistustehtävät. Muutaman vuoden kärsivällisyys palkittiin, kun automyyntitehtävät odottivat. Nuori mies oli päässyt työhön, jota hän oli jo osannut odottaa.

Mikkelistä silloin reilu parikymppinen kaveri suunnisti Lappeenrantaan, Auto-Sunin palvelukseen. Siellä vierähtikin kaikkiaan 14 vuotta.
– Karjalaiset ovat iloisia ja jollain tapaa suorempia ihmisiä kuin me savolaiset. Myös päätöksenteko kauppaa hierottaessa on nopeampaa kuin täällä, hän vertaa.
Vesanka tähdentää kuitenkin sitä, että kaupanteossa pitää olla aina joustava. Asiakkaat saattavat sopia koeajon vaikka sunnuntaille ja näitä toiveita on vain toteutettava. Kellokorttiajattelu ei tässä tapauksessa vain toimi.

Myyntityö on kuitenkin jotain sellaista, mikä maistuu vuodesta toiseen.

– Totta kai niitä hetkiä tulee, kun sitä alkaa miettimään että jotain muutakin voisi tehdä. Ongelma on kuitenkin se, että eihän sitä oikein muuta osaakaan, Vesanka naurahtaa.
Koko homman hedelmä on aina tyytyväinen asiakas. Joskus tuo työ onnistuu helpommin, joskus vaikeammin.

– Tässä työssä ei voi koskaan olla täysin oppinut. Pitää olla nöyrä ja avoin mieli.

Autokauppa on muuttunut vuosien varrella Vesangan mukaan lähes täysin läpinäkyväksi. Autoja tutkitaan netin kautta tarkasti ja hintataso on kaikkien tiedossa. Tietoa autoista on saatavilla todella paljon ja kun liikkeeseen astutaan, asiakkaat ovat liikkeellä tosimielellä.

– Ennen autoja näyteltiin iltaisin huoltoasemien pihoilla. Se työ on jäänyt lähes kokonaan pois, Vesanka huomioi.
Lähes 15 vuoden visiitti Karjalan kunnailla opetti Vesangalle ainakin savolaisten ja karjalaisten eron.

– Karjalaiset ovat nopeampia käänteissään, puheet ovat suorempia eivätkä ihmiset loukkaannu toisilleen kovinkaan helposti. Me savolaiset olemme leppoisampia ja jotenkin rauhallisempia, joka näkyy myös hidastempoisempana päätöksentekona.

Lappeenrannassa palveltavana oli paljon myös venäläisiä asiakkaita. Vesangan mukaan he ovat ryhmänä erittäin määrätietoisia, tietävät mitä haluavat ja mukana on aina annos tunnelatausta.

Mikkelissä hiljattain alkaneesta pestistä Vesanka on pitänyt.

– Kauppa on käynyt suhteellisen hyvin, vaikka olen ollut täältä näinkin kauan poissa. Toki Karjalan suunnalta on myös riittänyt asiakkaita mukavasti.

Tietä Volkswagen myyjäksi tasoittaa oma työhistoria. Seitsemän vuoden ajan Skodaa myynyt mies sanoo Volkswagenin olevan teknisesti lähes identtinen Skodan kanssa.

Vesangan mukaan paras vire työssä pysyy päällä, kun on pieni kiire. Vaihtoautokaupasta pitävä mies sanoo nykyisten vaihdokkien olevan paremmassa kunnossa kuin uran alkuvaiheessa.

– Huollettua autoa on aina helppo myydä eteenpäin, sillä on iso osuus kauppaa hierottaessa, Vesanka lopettaa.

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0