Erikoissanomat tapasi Haukivuori Cruisingissa kaksi autoharrastajaa, joiden rinnassa sykki rakkaus Volvoihin.
Kun Raimo Mustonen näki nuoruudessaan Mäntyharjulla, miten muuan länsinaapuriin siirtolaiseksi lähtenyt ajeli punavalkoisella Amazonilla, päätti Mustonen, että jos hommaisi itsekin jonain päivänä Amazonin, tekisi hän siitä punavalkoisen.
Niinpä Mustosen vuonna 1998 ostama Amazon -58 joutui luopumaan alkuperäisestä, mustavalkoisesta väristään toteuttaakseen uuden omistajansa nuoruuden haaveen.
Tosin värin vaihtuminen oli vain yksi osa 14-vuotiseksi venähtänyttä projektia, jonka tuloksena Amazon tuli läpeensä entisöidyksi.
– Tämä oli ihan romu. Ruosteessa. Penkit ja verhoilut hiirien syömiä. En uskaltanut moottoria käynnistää, kun oli seisonut niin kauan.
Mustonen piti jonkin aikaa kirjanpitoa Amazonin kunnostamisesta ja varaosista, mutta tehdessään kerran välitilinpäätöksen hän totesi, että kirjanpito pitää lopettaa, muuten viivan alle jää liian iso luku.
– Kyllä oli kallis auto. Onneksi kulut jakaantuivat useammalle vuodelle. Ei tuntunut niin pahalle, Mustonen naurahtaa.
Lopulta, syyskuun 12. päivänä 2012, Amazon hyrähti käyntiin 21 vuoden tauon jälkeen.
Päivälleen 14 vuotta myöhemmin, niin ikään 12. syyskuuta, Mustonen ajoi Amazonillaan Mikkelistä Haukivuoren Asemankylän taajamaan.
– Sattui hyvä keli. Ja nämä alkavat olla kesän viimeisiä ajeluita.
Suurin piirtein samasta syystä Haukivuorelle kruisaili Taisto Torniainen Ristiinan Närhilästä.
– Viidet, kuudet kapinat on tänä kesänä kierretty. Täällä näkee kavereita. Jos pyssyy vain korven kätköissä, ruppee pelkeemään ihmisiä.
Allaan Torniaisella on Opel Kadett, jolle hän teki ensimmäisessä armeijan jälkeisessä työpaikassaan luovutushuollon vuonna 1967, ennen kuin se meni ensimmäiselle omistajalleen.
Muutaman mutkan ja tuhansien kilometrien jälkeen Kadett päätyi 2000-luvun alussa Torniaisen käsiin, ja useamman vuoden puuhastelun tuloksena se pääsi museorekisteriin vuonna 2007.
– On näiden kanssa tullut pyörittyä. Hulluina vuosina tuli turattua töitä yöllä yhteen, kahteen asti. Emäntä sanoi, että vie sänkys sinne korjaamolle. Se oli sellainen huulihomma.
Rakkaudeksi lajiin sitä voinee kutsua. Vaikkei Torniainen Opelille ylistyslauluja laulakaan.
– Volvoja minä oikeastaan rakastan, Torniainen tunnustaa ja alkaa tarinoida kahdesta Amazonista ja kahdesta PV:stä.
Torniaisen tarinoinnista henkii kieltämättä samansuuntainen tunnelataus kuin Mustosen puheista.
Jälkimmäistä Volvot ovat palvelleet myös työelämässä – ei ainoastaan nuoruudenhaaveen toteen elämisessä.
Samuli Arkko