Mitä kuuluu, Visulahti?

Matkailu
Atte Räsäsellä alkaa viides kesä puistonjohtajana.

Visulahden matkailukeskuksen historia on kunnioitettavan pitkä, ja vanha Kuopiontie uuden valtatien sivussa.
Mutta käykö Saimaan rannalle aidatussa puistossa kesän korvilla kiihtyvä kuhina?

Yli 40-vuotias matkailukeskus saattaa dinosauruksineen ja vahakabinetteineen kuulostaa muinaismuistolta.
Niinpä otimme selvää, mitä Visulahdelle kuuluu.
– Hyvää kuuluu, ja kesää odotellaan, vastaa puistonjohtaja Atte Räsänen.
Räsänen toivoisi kesästä säiden puolesta edelliskesää tasaisempaa.
Viime vuoden kesäkuu oli vesileikkeihin liian viileä, ja puistossa oli ajoittain hiljaista. Mutta heinäkuun helteet ruuhkauttivat Visulahden, ja kesästä 2025 tuli Räsäsen mukaan kokonaisuutena hyvä. Esimerkiksi lomakotitalojen käyttöaste oli 85 prosentin hujakoilla.
Säätä suuremmaksi vaikuttimeksi Räsänen nimeää sääennusteet:
– Moni tekee huomista koskevat päätöksensä tänään. Jos sääennuste lupaa sateista ja viileää, päätös ei välttämättä muutu, vaikka aamu aukeaisi aurinkoisena.
Kulutuskäyttäytymistä Räsänen ei kuitenkaan harmittele. Myös maailmantilanteen kanssa on suhdanneherkällä matkailualalla pärjättävä.

Visulahden vahvuutena Räsänen pitää erilaisten majoitusvaihtoehtojen, Dinosaurian ja vahakabinetin muodostamaa kompaktia kokonaisuutta.
Tärkein asiakasryhmä on yhä edelleen kotimaiset lapsiperheet, joista suurin osa tulee Räsäsen tuntuman mukaan seutukunnan ulkopuolelta. Vain pienenpieni osa asiakkaista on ulkomaalaisia, tyypillisesti karavaanareita Euroopasta.
Varhainen kevät on mahdollistanut tänä vuonna aikaisen valmistautumisen kesään, mistä huolimatta työn runsaus on tuonut mukanaan kiireen tuntua. Menneisyydessä kertynyttä korjausvelkaa on kuitattu yleisilmettä kohentamalla.
– Maalisutia on heiluteltu ahkerasti viime vuosina. Tänäkin keväänä on maalattu ja kunnostettu paljon sellaista silmin nähtävää, Räsänen kertoo.
Suurin tämänkesäinen uudistus koskee Ravintola Kulkuria. Konseptiuudistuksen myötä buffet poistuu, ja tilalle tulee pizzan ympärille rakentuva à la carte ravintola.
Uudistuva Kulkuri aukeaa juhannuksena. Puisto avaa ovensa 8. kesäkuuta.
Avajaisviikolla Visulahdessa pyörähtää myös
Aspro Parksin johtoa, toimitusjohtaja sekä yhtiön pääomistaja. Puuharyhmä Oyj:n omistaa espanjalainen Aspro Ocio, S.A., joka hallinnoi yli 70 huvipuistoa maailmanlaajuisesti.
Räsäsen mukaan Visulahdella on pääkonttorista annetun budjetin sisällä paljon liikkumavaraa, ja vain suurimmista investoinneista Visulahti neuvottelee pääkonttorin kanssa.
Operatiivinen johto on ollut keväästä 2022 alkaen Räsäsellä.
Sen tarkempia kehittämiskohteita, saati yksittäisiä uudistuksia, puistonjohtaja ei paljasta.
– Uutta vuoristorataa en myöskään lupaa, Räsänen hymyilee.
Kuusi henkeä ympärivuotisesti työllistävän matkailukeskuksen työntekijämäärä kymmenkertaistuu kesäkaudeksi. Rekrytointi alkoi tammikuun alussa, ja valinnat tehtiin maaliskuun aikana.

SAMULI ARKKO

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0