Saimi Hoyer arvostaa Saimaan aluetta ja haluaisi koko maailman ymmärtävän sen upeuden. Savolaisia hän kannustaa päästämään tarinankertojansa valloilleen.
Kiertäkää, nähkää, hämmentykää! Älkää jumiutuko vain sinne mökkipihaan!
Näin Saimaan brändilähettiläs Saimi Hoyer haluaa kannustaa kaikkia Itä-Suomessa kesäänsä viettäviä.
– Meillä on iso, upea Suomen itäinen alue, jossa voi kokea erilaisia asioita. Minulle Saimaan alue jatkuu Kolille saakka, vaikka se ei maantieteellisesti jatkukaan. Se on myös minulle tärkeää seutua. Mutta ennen kaikkea ajattelen, että Saimaa ei ole niinkään alue, se on mielentila, Hoyer miettii.
Hän kävi kesäkuun alussa Mikkelissä ja Ristiinassa tutustumassa matkailukohteisiin.
Hoyer toteaa, että hän on aiemminkin tehnyt Saimaan matkailun eteen paljon työtä sekä vapaaehtoisesti että oman yrityksensä kautta Punkaharjulla. European Region of Gastronomy –vuoden 2024 hän toimi yhtenä ruoka- ja kulttuurilähettiläänä.
– Brändilähettiläänä pääsen puhumaan tästä alueesta. Saimaa on minulle hirmu rakas ja se pitää näyttää koko maailmalle.
Punkaharjun Vaaran kylä oli jo pienelle Saimi Nousiaiselle tärkeä paikka. Tuolloin tutummaksi tuli Saimaa Savonlinnan seudulta mutta noin 13 vuotta hän on jo asunut samaisella Vaaran kylällä.
– Noiden vuosien aikana on tullut paljon uutta tutuksi. Totta kai lapsenakin olin käynyt Mikkelissä ja jokin muistikuva minulla on esimerkiksi Tertin kartanostakin lapsuudesta.
Hoyer toteaa, että hän haluaa näyttää Saimaan alueen kauneutta kaikille.
– Tämähän on paratiisi ja paratiiseista pitää puhua. Asuin kymmenen vuotta ulkomailla ja sielläkin aina ikävöin Saimaalle, en Helsinkiin, kansainvälisen mallin uran tehnyt Hoyer kertoo.
Mutta mitä Saimaasta pitäisi kertoa koko maailmalle?
– Ne kaikki on asioita, joita me alueella asuvat emme oikein osaa ajatella. Esimerkiksi jokaisenoikeudet. On ainutlaatuista, että sieniä saa poimia niin paljon kuin haluaa, eikä niistä tarvitse maksaa. Lisäksi luonnon monimuotoisuus. Luulen, että suuret karpalosuot ovat seuraava nouseva asia.
Monessa asiassa Hoyer miettii, miksi lähteä Lappiin, kun esimerkiksi lakkoja, revontulia ja jääselkien hiljaisuutta löytää Saimaaltakin.
– Meillä on loputtomasti metsän raaka-aineita. Sienien ja villikasvien lajisto on paljon laajempi kuin vaikka Lapissa. Lisäksi meillä on elämyksiä laidasta laitaan, intohimoiseksi sienestäjäksi tiedetty Hoyer sanoo.
Vuosien varrella on paljon puhuttu ja tehtykin sen eteen, miten Järvi-Suomesta saataisiin Lapin veroinen matkailukohde. Hoyer muistuttaa, että pelkkä sänky ja lautanen ei enää riitä mutta Saimaan seudulla ei ole mitään hätää.
– Savolaiset ovat hyviä tyyppejä. Päästetään se vieraanvaraisuus ja tarinankertojan taito valloilleen. Tarinat ovat niitä, jotka kiinnittävät ihmisen paikkaan. Meillä on upea kulttuuriperintö, kun vaan kaivetaan se esiin, Hoyer sanoo.
– Kun suomalainen matkustaa ulkomaille, meitä kiinnostavat museot ja vanhat talot. Miksi me kuvittelemme usein, että matkailijoita täällä ei kiinnostaisi ihan ne samat asiat?
Elina Alanne