Osallistuminen tuo virikettä

Kurssit
Kansalaisopiston ohjelmassa on tuttuun tapaan muun muassa kädentaitoja, liikuntaa ja kulttuuria. Kuva on otettu Ristiinan pitsikurssilla maaliskuussa 2023.
Mikkelin kansalaisopiston rehtori Kari Kropsu kannustaa kaikkia osallistumaan. Kansalaisopiston osallistujamäärät eivät ole vielä palautuneet korona-ajan kuopasta.

Mikkelin kansalaisopiston kursseille ilmoittautuminen on käynnissä ja uusi kausi alullaan. Rehtori Kari Kropsu kehuu, että tarjontaa on paljon.
– Meillä on upea, monipuolinen ja runsas kurssivalikoima. Tämä on ensimmäinen syksy, jota olen itse ollut mukana valmistelemassa. Valikoimaa suunnittelevat opettajat ja tuntiopettajat ovat tehneet erittäin hyvää työtä. Valikoimassa on paljon tuttua mutta myös paljon uutta, alkuvuodesta 2024 rehtorina aloittanut Kropsu sanoo.

”Kurssimaksuja on vähän nostettu mutta onneksi aika maltillisesti.”
Kari Kropsu

Koronavuosien jälkeen kansalaisopiston osallistumismäärä ei ole vielä palautunut tuota aikaa edeltävälle tasolle. Kropsu toivoo, että nyt ihmiset lähtisivät liikkeelle.
– Osallistuminen tuo virikettä ja mielenkiintoa elämään. Toivon, että lähdetään nauttimaan yhdessä olemisesta ja yhdessä tekemisen ilosta. Yhdessä tekeminen, osallisuus ja harrastaminen tuovat arkeen hyvinvointia, hän sanoo.
Kansalaisopiston ohjelma on aina monen tekijän summa.
– Otamme mielellämme vastaan kurssiehdotuksia. Nyt esimerkiksi viime keväänä teimme kyselyn somessa, mitä ihmiset haluaisivat. Meille on tärkeää jatkuva vuorovaikutus, eli haluamme toteuttaa sitä, mikä innostaa ja kiinnostaa kuntalaisia.
Sekä kaupunki että valtio ovat viime vuosien aikana supistaneet kansalaisopiston toiminnan määrärahoja.
– Kurssimaksuja on vähän nostettu mutta onneksi aika maltillisesti. Meillä on myös edelleen täysin ilmaista toimintaa: kursseja, luentoja ja tapahtumia. Pyrimme tarjoamaan mielenkiintoista ja mahdollisimman runsasta ohjelmaa sillä resurssilla, mikä on käytössä.
Toimintamuotoina kansalaisopistolla on sekä kurssit, tapahtumat että luennot. Tänä syksynä tulossa on myös muun muassa Kansalaistaidot kunniaan -teemaviikko syyskuussa.
Mikkelin kaupunkialueen lisäksi kansalaisopiston kursseja on Haukivuorella, Ristiinassa, Suomenniemellä, Anttolassa ja Hirvensalmella. Paljon on myös verkkokursseja, joihin voi osallistua mistä vain pitäjästä.
Kropsu toteaa, että kunkin kurssin toteutuminen tarvitsee osallistujat, opettajan ja paikan.
– Perinteiset kurssit muodostavat kurssiohjelman rungon. On paljon jatkavia ryhmiä, joiden toiminta on vuosien saatossa muodostunut ja ne koetaan paikkakunnalla tärkeäksi. Hienoa, että niihin saadaan myös uusia osallistujia.
Uusiakin kursseja kylillä voidaan järjestää mahdollisuuksien mukaan.
– Otamme mielellämme ehdotuksia vastaan. Niitä voi välittää meille suoraan toimistoon tai esimerkiksi tuntiopettajien kautta.
Kropsu sanoo, että kansalaisopisto haluaa nimenomaan tarjota toimintaa monessa eri paikassa.
– Matalan kynnyksen tavoitettavuus on meille tärkeää. Toivomme, että Mikkelissä koetaan, että meillä on täällä kaikkien yhteinen kansalaisopisto, Kropsu sanoo.

 

ELINA ALANNE

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0