Ajoneuvojen päästökikkailu koituu nyt kalliiksi

Päästökikkailu
Urealaitteiston yleisimmät viat johtuvat pakkasvaurioista tai hapettumisesta. Mekaanikko Jussi Väisänen Etukoneelta näyttää minkälaisia ureapumppu ja tunnistin ovat.
Kesäkuun alusta voimaan tulleen päästömanipulaatiolain vaikutukset ovat moniulotteiset. Päällimmäinen tunne kentällä on käytännön sekavuus.

Uuden lain mukaan liikennekäytössä olevien autojen ja työkoneiden pakokaasujen puhdistusjärjestelmien muuttamisesta napsahtaa ennennäkemättömän kovat rapsut. Rahassa voidaan puhua jopa 30 000 eurosta.
Ajoneuvolaki muuttui monelta osin jo huhtikuun alusta, mutta 1.6. lukien astuivat voimaan päästömanipulointia koskevat kohdat. Tuoreen lain mukaan ajoneuvo on laiton, jos päästönalennuslaitteistoa on muuteltu, koska ajoneuvo ei siten täytä sille asetettuja päästönormeja.
Muutettujen ajoneuvojen käyttöä liikenteessä valvoo poliisi, rajavartiolaitos ja tulli. Valvova viranomainen voi määrätä päästömanipuloidun ajoneuvon omistajalle tai haltijalle 300 – 30 000 € suuruisen liikennevirhemaksun. Seuraamusmaksu voidaan määrätä myös päästömanipulaatiota aiheuttavien järjestelmien myynnistä ja asentamisesta.

Käytännössä laki koskee dieselajoneuvoja. Henkilö-, paketti- ja kuorma-autojen ohella kysymys on myös traktoreista ja työkoneista. Jos ajoneuvoa ei käytetä tieliikenteessä, on valvontaviranomaisen hankala siihen puuttua. Vuosikatsastuksen piirissä olevien ajoneuvojen osalta rikkomukset on nähtävissä OBD-testerillä, mutta tämäkin koskee käytännössä vain autoja, sillä kyseistä liitäntää ei työkoneissa ole.
Katsastusviranomaiset neuvovat tarvittaessa päästörukkauksien ennallistamisessa, mutta valvojan roolissa he eivät ole. Ennallistamiseen vaadittavan todistuksen saa vain kyseessä olevan ajoneuvon edustajilta eli merkkikorjaamoilta.
– Ohjeistusta on tullut lähinnä valvontakatsastuksien suhteen, kertoo yrittäjä Teemu Karonen Marskin Katsastuksesta.
Poliisin mahdollisuudet valvoa asetusta tien päällä ovat toistaiseksi olemattomat, sillä sellaista laitteistoa, jolla päästömanipulaatio-ohjelmisto tai päästönalennuslaitteiston muutokset voidaan todeta kenttäolosuhteissa varmuudella, ei ole vielä olemassa. Viritysohjelmia kun ei saa välttämättä selvitettyä edes testerin avulla tai se on aikaa vievää ja hankalaa. Yksi tuntomerkki on se, että pakoputken sisäpinta on noesta musta, kun asiat eivät ole kunnossa, mutta sillä perusteella ei sakkoa voi kirjoittaa.

 

Nyt pelko päästömanipuloidusta laitteistosta saa ajoneuvojen myyjät ja huoltokorjaamot varpailleen, sillä ajoneuvon ennallistaminen voi maksaa maltaita.
– Jos hiukkassuodattimet ja urealaitteistot on hämmennetty pois, niin kymppitonni saattaa olla pieni raha osien ja työn suhteen, traktoreiden ja työkoneiden huoltoja tekevän Etukoneen yrittäjä Pekka Piispa sanoo.
Auto- ja konekauppoja solmittaessa on syytä olla jatkossa erittäin tarkkana. Nopealla aikataululla voimaan astunut laki ja varsinkin sen valvominen puhuttavat paljon, sillä käytännön tekemistä eivät tiedä edes viranomaiset itse.

Sanktiot kuulostavat Piispan mukaan varsinkin yrityspuolella suorastaan hurjilta rikkeen vakavuuteen nähden. Jonkinasteinen siirtymäaika olisi ollut enemmän kuin paikallaan.
– Tien päällä on nytkin yrittäjiä, jotka ajavat ainoaa ajoneuvoaan tietämättä edes että edellinen omistaja on voinut asennuttaa siihen ohjelman. Yhden korkean sakon vuoksi koko yritystoiminta voi olla jopa vaakalaudalla, Piispa huomauttaa.
Lakimuutoksella on myös työllistävä vaikutus. Päästöalennusjärjestelmän komponentteja menee entistä enemmän kaupaksi, kun järjestelmiä on pidettävä oikeasti yllä. Raskaspuolella diesel tulee olemaan valtavirta vielä kauan, joten työnsarkaa riittää pitkälle tulevaisuuteen. Henkilöautopuolella muutos ohjannee hankkimaan entistäkin herkemmin sähköisiä vaihtoehtoja.
Korjaamopuolella ryntäystä lakimuutoksen vuoksi ei ole vielä näkynyt.
– Ajan saatossa tämä eräänlainen ennallistamisasetus tehnee tehtävänsä, Piispa ennakoi.

 

Optimointibisneksen loppu

Ajoneuvojen moottorien ohjelmoijien ja muutosten tekijän on pitänyt kesäkuun alusta alkaen osoittaa ajoneuvon täyttävän muutoksen jälkeen päästöjä koskevat vaatimukset.
Liikenteessä käytettävään ajoneuvoon voi myydä sellaisia moottorinohjausohjelmia tai päästöjärjestelmämuutoksia, joista myyjä pystyy osoittamaan tarjoamansa palvelun täyttävän päästöjä koskevat säädökset ja määräykset. Korjaamon tai katsastusaseman päästömittaustodistus ei ole osoitus ajoneuvon päästötasosta tai osoitus vaatimustenmukaisuudesta.
Päästöjen osalta riittäviksi osoituksiksi katsotaan pätevän hyväksytyn asiantuntijan tai tutkimuslaitoksen selvitys- tai tyyppihyväksyntätodistus. Tutkimuslaitoksia löytyy Euroopasta sekä Suomesta.

Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistu, sillä toistaiseksi Suomessa ei ole yhtään hyväksyttyä asiantuntijaa, jolla olisi pätevyyttä ajoneuvojen päästöjen toteamiseen. Lisäksi jokaisen ajoneuvomallin kohdalla olisi oltava yksilöllinen hyväksyntä, joka tietäisi taas liian suuria kustannuksia liiketoiminnan tuottavuuteen nähden.
Ajoneuvolakiin tullut muutos kääntää osoittamisvelvollisuuden päästöjen vaatimustenmukaisuudesta toimijoille, jotka tarjoavat asiakkaalle moottorien ohjelmallisia muutoksia, päästöjärjestelmien muokkauksia tai molempia.
Näyttää vahvasti siltä, että moottorioptimoinnit ovat tulleet nykyisyydessään tiensä päähän. Jo palvelun tarjoamisesta lätkäistävä 30 000 euron seuraamusmaksu pitää huolen innokkuuden hyytymisestä.

 

JARNO LAATIKAINEN

+1
0
+1
0
+1
0
+1
0
+1
0